29.11.2013

"Hearses don't pull U- Hauls" -Ruumisautoissa ei ole peräkärryä.

Iloiset ja inspiroituneet terveiset Ihanat!!



 Olen inspiroitunut suuresti viimeisimmästä lukemastani kirjasta! Tämä kirja on erilainen kuin yleensä lukemani jotka ovat myös hyvin inspiroivia. <3 <3 <3 Tämä sisältää ison annoksen omaa voimaa ja maadoittavaa, jykevää energiaa, joka on tällaiselle höttöiselle Enkelille hyvin "ravisuttavaa" ...välillä jopa ahdistavaa, mutta hyvällä tavalla liikkeelle panevaa.
Kirja on Kaarina Davisin  Irti Oravanpyörästä.
Tämä on juuri sitä mitä tähän hetkeen tarvitsin kun itse aion vuodeksi hypätä pois oravanpyörästä, antaa itselleni aikaa, olla lapselleni vieläkin parempi äiti, olla tukena ystävilleni ja läheisilleni vieläkin vahvemmin. Haluaisin matkustaa niin suomessa, kuin rajojen ulkopuolella..oppia elämän ihmeistä vieläkin lisää. 
Tahdon viimein kirjoittaa puolitoista vuotta sitten aloitetun kirjani loppuun, poltella kynttilöitä ja pitää villasukka-päiviä..hihi..
Minun on tullut aika tehdä se johon Enkelit ovat minua valmistelleet ja mitä kohti minua on johdateltu. 
Anon vuorotteluvapaata vuodeksi työstäni jotta voisin toteuttaa edellämainitut asiat. Koen että ihmiset tekevät aivan liikaa työtä, motivaationa raha jolla voi ostaa itselleen hyödyttömiä tavaroita. Näin ainakin minä teen/tein. Kirja on auttanut minua ymmärtämään lisää omavaraisuudesta, kulutuksesta, luomusta, irtipäästämisestä, ..siitä miten minussa on sisua ja voimaa, olen rohkea. Ei, en pelkää työntekoa tai ole laiska kuten jotkut ihmiset saattavat minut leimata, minulla on vain tärkeysjärjestys elämässä erilainen tällähetkellä kuin heillä. Tarkoitukseni ei ole maata päivät pitkät sohvalla katsellen tv:stä uusintoja. Tarkoitus on tehdä oma kasvimaa, kasvattaa omat perunat ja porkkanat ensivuodelle...kävellä metsissä keräillen marjoja ja sieniä, kuunnellen puiden huminaa..halaillen puita ja tarkastellen luontoa. Tarkoitukseni on istua meren rannalla tunteja, pelata lapseni kanssa ja tehdä hänelle ruokaa, saattaa kouluun ja olla onnellinen. Tarkoitus on auttaa lähimmäisiä arkiaskareissa ja opetella karsimaan kaikki ylimääräinen materia pois. Tapanamme on ostaa ja kuluttaa mahdollisimman paljon, ostelu tuo meille hyvän mielen...hetkeksi. Kuten kirjassa sanotaan, hyvin usein olemme "tilipäivä miljonäärejä" :) Tunnistan. Mutta mietimmekö koskaan " jos ostan 200€ kuulokkeet paljonko joudun tekemään töitä niiden eteen.." Laske tuntipalkka -verot- työmatkakulut- liitonmaksut ym...Havahdutti ..hei, tämänkin ajan voisin ihailla luontoa ja ruokkia oravia (mielekkäämpi vaihtoehto minulle) En ole edes ajatellut asiaa näin, olen vain ostanut (vaikkakin vähemmän kuin ennen). Miksi en sijoittaisi rahaani vapaa-aikaan joka on ainoa mitä toivon..lisää aikaa :) Kysymys: mistä ajattelit saada rahaa jota sijoittaa vapaa-aikaan jos et käy töissä? Niin... kysymys kätkee usein vastauksen..töissä käyminenkin maksaa ja käydessäni töissä kulutan paljon enemmän, ostelen epäkäytännöllisiä vaatteita, käyn syömässä 15€ lounaita ulkona, käyn kaupat kiireessä ja nälkäisenä, ostan mitä mieli tekee katsomatta hintaa. Teen helppoja, nopeita ruokia jotka tulevat maksamaan enemmän, ostan bussikortin, ehostan itseäni enemmän töihin, teen heräteostoksia ym ym..jotkut saattavat käydä viihteellä, juoda alkoholia, polttaa tupakkaa..nämä kaikki maksavat. Kyse on siitä mistä on valmis luopumaan, ihminen tulee hyvinkin vähällä toimeen. Elämä on täynnä valintoja joista meidän tulee kantaa vastuu.
Ja kuka tietää onko tämäkään pysyvä haaveeni, omat haaveeni vaihtuvat päivittäin..nyt tämä tuntuu sydämessä oikealta ja rauhoittavalta vaihtoehdolta. 
Jonain päivänä asun meren rannalla tuulikellojen ympäröimänä, puissa erivärisiä linnunpönttöjä, järjestäen kursseja ja Enkeliretriittejä, paikka on kaikille avoin ja ihmiset voivat tulla sinne parantamaan sieluaan ja kehoaan <3 

Uskalla heittäytyä elämän virtaan, tavoittele rauhaa ja onnea, tee asioita jotka tekevät sinusta onnellisen ja vaihda niitä kun siltä tuntuu. Kuuntele Sielusi kaunista ohjausta <3
 
Vähän jämäkämpi kirjoitus Sielulta..Enkelit ympätillä hurraten <3 <3




16.11.2013

Kiitollisna kaiken vastaan otan Sulta.



Jälleen on sellainen päivä etten voi välttyä kiitollisuuden kyyneliltä kun ajattelen elämääni taaksepäin.
Vaikka ajattelisin vain tunnin on se jo niin rikasta että sydämeni pakahtuu.
Pienet asiat saavat minut hyvin onnelliseksi, kuten ruoka..hihi..ja se että Enkelit tietävät minun reaktioni kun olen nälissäni..Siksipä eilen kun menin ystäväni luo hän oli laittanut syötävää pöytään ja leiponut mustikkapiirasta :) Tänään pääsin toisen ystäväni luona jälleen valmiiseen ruokapöytään, bataattikeittoa ja porkkanakakkua :P
Ja miksi nostan tämän esiin on se että olen maailman huonoin kaupassakävijä / enkä jaksa tehdä ruokaa..varsinkaan kun poikani on isän luona tämän viikonlopun. Usein nämä ajat syön suklaata ja juon vettä..healty way..;) Tämän takia enkelit supattavat ystävieni korvaan "antakaa sille ruokaa <3 <3 <3"
Minun Rakkaat ystäväni ovat myös aina hyvin kannustavia ja he uskovat minuun, enemmän kuin itse koskaan uskaltaisin. Kiitos heille kaikesta, siitä että uskallan olla minä heidän seurasaan, siitä että saan tuntea itseni rakastetuksi, tärkeäksi <3

Aamupäivällä kävelin hoitohuoneelleni kainalossani verhot ja vilttejä, soittimessa uutta Enkelimusiikkia ja Sielu hihkuen jälleen hoitomahdollisuudesta.
Minulla on hoitohuone ollut n. vuoden ja otan ihmisiä vastaan yhtenä arki-iltana sekä satunnaisesti viikonloppuisin. Rakastan työtäni Enkeli/energiahoitajana, tähän sisältyy kanavoinnit, korttien tulkinnat ja maalaukset, fyysisten-ja henkisten lukkojen availut, Enkeli-illat ja tuloillaan olevat Vapauta Sielusi-tyyppiset kurssit.
Hoitohuone on aivan ihana, kuten on myös Ihmisenkeli sen takana. Hoitotilassa minulla on ollut vain hoitopöytä, muutama enkelipatsas, kuva Ammasta ja kynttilöitä. Kolmena viimeisenä hoitokertana Enkelit ovat sanoneet minulle kotiinlähdön yhteydessä
"Ensikerralla muista verhot"..No tänään kävin läpi verhojani ja nappasin mukaani yhdet, voi sitä enkelten riemun määrää!! Camoon, yhdet verhot tokaisin :) Mutta yhdillä verhoilla voi saada suuren muutoksen itseen. Ripustaessani verhoja kyyneleet kihosivat silmiini samoin kuten nyt, ymmärsin vasta nyt että Jumala todella oli lahjoittanut minulle tämän hoitohuoneen koska uskoi minuun.Olin vihdoin valmis vastaanottamaan tämän lahjan, sydän täynnä kiitollisuutta. Kiitollinen toki olen ollut jo aiemmin, mutta en ole uskonut ansaitsevani tätä lahjaa. Enkelit todella toteuttavat jokaisen haaveeni, pitää vain katsoa taakseen huomatakseen ne. Olen onnekas, tiedän sen, monella tapaa.

Kiitollinen olen myös kaikesta siitä mistä olen tullut ja miten.
Tänään lueskelin vuonna 2005 &2006 kirjoittamia laulujani ja ihmettelin, kuka näitä on kirjoitellut? En muista ajatelleeni silloin asioita joita nyt pohdin, kuitenkin laulujen naiviudesta huolimatta niissä on se sama näkökulma jonka myös nyt koen..kaiken yhteyden ja merkityksellisyyden. Toisista kappaleista voin herkästi aistia myös silloisen sisäisen eksymisen tunteen ja kaipuun Itseäni kohtaan.
Millainen minä yleensäkään olin esim. kymmenen vuotta sitten..en muista, en todella. Äitini sanoo että olen sama iloinen Noora, näkökulmat ovat vain menneet uusiksi :) Ja toisaalta, menneellä ei ole väliä. Me kasvamme ja muutumme jatkuvasti, unelmat muuttuvat hetkessä, kehomme muuttuu..Sielumme säilyy Rakkautena.


Tällähetkellä kynttilät lepattavat lempeästi ympärilläni, kuuntelen voimallista Enkelimusiikkia, suitsuke tuoksuu vahvasti kodissani ja Enkelit kurkkivat olkani yli mitä kirjoitan. Koskaan en ole yksin, etkä ole sinäkään ;)
Tarkoitukseni oli tänään tehdä pohjaa Enkelten kanssa tuleville Enkeli-illoille mutta päädyinkin kirjoittamaan tätä sekä tekemään Aarrekartan ensivuodelle!! En malta odottaa unelmieni täyttymistä <3
Tein muuten aarrekartan tietokoneella: Loin ensin kansion Aarrekartta 2013 ja sinne lisäsin kuvia toiveistani, ihanuus! Helppoa :)





Välillä en voi kuin ihmetellä miten minä olen tässä, ja samaan aikaan ymmärrän että minua on yritetty saada tähän pitkään :) Kaikki kuitenkin on tapahtunut juuri oikeassa syklissä.
Koen että ensimmäinen muistamani yritys tapahtui 1995, ensirakkauteni sekä kaverini kuolivat traagisissa olosuhteissa. Olin 17-vuotias ja sujahdin shokkiin sinä iltana, täytyy myöntää että edelleen seuraavat puolivuotta on hämärän peitossa...

Kiitos Enkeleille jotka ovat minua sieltä tähän kannatelleet.
En muista olenko kirjoittanut tästä jo ennen mutta tämä on tapani terapoida itseäni joten kirjoitan uudelleen :) 

Sinä iltana tämä ystäväni soitti minulle Lynyrd Skynyrdin kappaleen Free bird, kuulin tämän ensimmäistä kertaa ja ystäväni sanoi :
"muista että olet aina mun pikkusisko, tapahtu mitä tapahtu" Seuraavana aamuna hän oli poissa. Myöhemmin ymmärsin tämän yhteyden, hänen sielunsa tiesi hänen aikansa koittaneen. Kappale alkaa " If I leave here tomorrow, would you still remember me?"
Tämän jälkeen myös poikaystäväni vieraili useissa unissani kertoen että kaikki koettu oli suurta lavastusta, harhaa..ja että hänellä on kaikki hyvin <3
Juuri nyt enkelit viestivät minulle tämän kokemuksen liittyvän taakkaani jota kannan toisella olkapäälläni, se on jopa alkanut fyysisesti kasvaa väärin ja taakka liittyy miehiin. Minä haluan pelastaa kaikki miehet elämässäni, jokaikisen poikaystävän, isäni..kaikki. Olen ollut magneetti joka kerää itselleen autettavia. Eräs ilta ystäväni sanoi; mitä jos vaikka antaisit jonkun joskus huolehtia sinusta! Tämä havahdutti minut jälleen siihen että annan vaikka oman voimani jos saan jonkun pelastettua, tämähän ei palvele ketään, vähiten minua.
Tässä ja nyt luovun taakastani ja lasken menettämisenpelosta luodut muurini. <3

 


Seuraava herättelevä kokemus oli parhaan ystäväni taistelu syöpää vastaan hänen ollessaan 23-vuotias. Tämän taistelun voitti syöpä. Viime kesänä löysin kasetin jonka olimme nauhoittaneet ollessamme 15-vuotiaita..siinä me jutustelemme hassuja, voi kuinka kaipaankaan hänen ääntään ja häntä vierelleni. Tiedän hänen nytkin pyyhkivän kyyneleitäni poskiltani mutta haluaisin vain halata häntä hetken.. fyysisesti, kuulla hänen naurunsa, nähdä hänen katseensa. Hän oli siskoni, sydämessäni <3
Myös tämä kokemus toi minulle vahvoja unia jossa ystäväni kertoi olevansa onnellinen ja kaiken olevan hyvin. "En voi tulla luoksesi koska paikkani on nyt täällä", hän kertoi ja osoitti pientä mökkiä kauniin metsän reunalla, "en voi ylittää rajaa." <3

Ei, en vieläkään havahtunut!! :) Tarvittiin lukuisia pettymyksiä, kokemuksia ja ihmisiä jotta pääsin tähän pisteeseen. Kaikista eniten tarvittiin Ammaa, voi Amma-Rakas. Kiitos !!




"If I leave here tomorrow
Would you still remember me?
For I must be traveling on, now,
'Cause there's too many places I've got to see.
But, if I stayed here with you, girl,
Things just couldn't be the same.
'Cause I'm as free as a bird now,
And this bird you can not change."

10.11.2013

Enkeliterveiset


Lämpimät ja Valoisat terveiset täältä Enkelten syleilystä :)
Olenkin odotellut koska minun kuuluu kirjoittaa, ja tänään on kuulemma se päivä.
Ai nytkö? kysyn Enkeleiltä jotka puhaltelevat viileää energiaa päälakeni yllä, koko kehoni värisee hetkellisesti. " Kyllä Rakkaus, nyt on aika."
Ensinnäkin minun tulee kirjoittaa siitä miten me jokainen kanavoimme, kanavoimme tunteitamme, energiaa ja viestejä jatkuvasti, pääroolissa on nyt tunteiden kanavointi. Me pyrimme usein löytämään kohteen tunteillemme, ihmismielen on helpompi käsittää asiat kun on olemassa fyysinen kohde johon kanavoida tunne. Tunne saattaa olla rakkaudellinen, se saattaa olla suru, viha tai ahdistus. Rakkaudelliset tunteet toki voimme kanavoida henkilöön, mutta on myös mahdollista kanavoida ne tilanteeseen tai universaalilla tasolla "räjäytellä ympäriinsä" koko luomakunnalle. :)
Todellinen Rakkauden tunne ei koskaan ole väärin.
Edellämainitut jälkimmäiset tunteet meidän tulisi luovuttaa Korkeimman käsiin.
Esimerkiksi kun kanavoin Enkeleitä tapahtuu se seuraavasti : Enkelit viestivät Sielulleni joka taas laittaa viestin eteenpäin mielelleni..tässä korostuu myös mielemme tärkeys, tarvitsemme mielen tuottamaan viestit sanalliseen muotoon, jos sanoin haluamme viestiä. Tarvitsemme myös mielemme ja sielun yhteistyötä jotta viesti olisi mahdollisimman puhdas.
Kun tunnemme surua tulisi meidän toki elää tämä tunne, päästää ulos..mutta meidän tulisi pyrkiä olemaan kanavoimatta tätä tunnetta toiseen ihmiseen. Sielumme kautta voimme luovuttaa nämä tunteet Enkeleille, Korkeimmalle Voimalle, Valolle..miksi ikinä haluamme tätä kutsua.
Niin pitkään olemme kantaneet turhaa taakkaa ja yrittäneet puskea sen ulos satuttamalla ihmisiä ympärillämme. Luoksemme on lähetetty suunnattomasti auttajia niin fyysisessä muodossa kuin henkien ja Enkelten muodossa. Tärkeintä on muistaa pyytää apua, hyväksyä ja päästää irti.


Toinen asia josta minun tulee kirjoittaa on oman näkemiseni todentaminen.
 Niinkuin olen jo aiemmin kirjoittanut, näen Enkeleitä :)
Ihania, kirkkaita, suuria, pieniä, valoisia, erivärisiä, hiljaisia, kovaäänisiä, sädehtiviä ja aina, AINA rakkaudellisia Enkeleitä. Nykyään olen nähnyt usein myös opastani  kun olen päästänyt hänet lähemmäs. Enkelit eivät näyttäydy jokahetki, joidenkin suojelusenkelit eivät halua näyttäytyä lainkaan, mutta voin tuntea heidän energiansa.

Usein käy kuitenkin niin että kun näen hengen tai enkelin, en sano sitä. Hoitotilanteessa pyrin kertomaan kaiken mitä näen ja koen parhaani mukaan, mutta ollessani toisaalla...näen mutta en "todenna." Tähän Enkelit ovat pyytäneet muutosta jo itseni takia, näin opin hyväksymään myös itse paremmin omat "kykyni"
Eilen olikin sitten mukava matka ystäväni kanssa Tampereelle neljän takapenkillä olevan Enkelin kanssa :DD Kun kerroin ystävälleni mitä autossa matkustaa tunsin sydämessäni valtavaa helpotusta ja kiitollisuutta. Enkelit iloitsivat ympärilläni. Toki olen sitä mieltä että näissäkin tilanteissa on käytettävä erottelukykyä, kuka on valmis vastaanottamaan tiedon ympärillä olevista hepuista, kuka haluaa kuulla aurastaan tms. Yhtäkaikki, nyt olen niin onnellinen kun olen tämän ymmärtänyt, oppinut uutta..Itsestäni. Itseni hyväksyminen vaatii minulta joskus suunnattomia ponnisteluja..


Tampereen reissusta sivumainintana voin kertoa että olimme menossa Von Hertzen Brothersien keikalle,.( ties kuinka monetta kertaa ;) )
Kyseinen bändi on saanut minussa 2008 liikkeelle voiman jonka ansiosta olen tässä, tätä kautta minut sysäistiin 2008 maailman suurimman Rakkauden armolliseen syliin. Kiitosta heille ohjauksesta <3
Matkallemme mahtuu monia jotka kuljettavat meitä kohti Itseämme, mutkitellen, oikoreitein, mäkien ja laaksojen kautta.  En voi kyllin painottaa, "Jokainen elämässäsi on syystä, myös tapahtumat."
Anyway, keikka oli H-U-I-K-E-A ja Ystävät olivat ihania <3
Energia ennen keikkaa oli jossainmäärin..hmmm..arvelluttava mutta kaikki kääntyi bändin soittaessa. Taivaallista, ei voi muuta sanoa! Suosittelen jokaiselle <3
Ennen keikkaa kävimme napsimassa kuvia mm. ortodoksisesta kirkosta, ja kas kummaa mitä ihanaisia Enkeleitä kirkon ympärillä hyöri lisäksemme.


Torstaina postipoika kiikutti minulle kirjeen joka kertoi etten ollut päässyt kouluun vaikka tulokset olivat olleet hyvät. Toisin kuin luulin, valtava vapauden aalto kulki ylitseni ja rauha asettui sydämeeni..mitä kummaa tämä nyt taas tarkoitti? Luulin todella halunneeni kouluun..hyvin äkkiä enkelit muistuttivat minua todellisesta syystä miksi hain kouluun, vapaudesta. Olin ajatellut että koulun ohella pystyn tekemään hoitoja, maalata tauluja, pitää enkeli-iltoja ym.enemmän kuin töiden ohella.
 Uskallus hypätä tälle Elämäntehtävän tielle vailla mitään "fyysistä" turvaa on minulle hyvin pelottavaa. Korostan sanaa Hyvin :)
Uskon että paikkani sai varmasti joku joka todella tarvitsee koulua ja joka todella haluaa tähän ammattiin..itselleni tämä oli pakotie..ja näinhän Sieluni ei anna minun toimia. Tähän olen jopa kirjoittanut kirjallisen sopimuksen jota kunnioitan <3
Näin olen pisteessä jossa sydämessä on rauha, vapaus tuntuu käsinkosketeltavalta ja mahdollisuudet edessäni ovat avoinna, potentiaali toteuttaa on kaikissa täydellinen, uskallus ei.
Luotan vahvasti siihen että uudet asiat tuodaan luokseni kun sen aika on.
Uutisen tullessa jouduin myös tarkastelemaan omaa reaktiotani, yritänkö sanoa "ei haittaa" itseni ja pettymyksen takia, koetanko sulkea tämän oven esittämällä että kaikki on hyvin, vai tuleeko tunne sydämestä. Tarkastelun jälkeen olen vahvavsti jälkimmäisen kannalla ja tämä huojentaa mieltäni.
Mikä ei aina huojenna mieltäni on se että jokaisen asiaan pitää aina lisätä henkinen oppitunti ;) Eikö joskus joku asia voisi vain olla? se miettii..onneksi mielikin on alkanut hieman jo ymmärtää että, ei voi..ei vain voi. <3


Säkenöivää ja Rakkaudellista Isänpäivää kaikille <3

Tässä vielä kappale joka toi siskolleni minut mieleen..voi ihanuus ja liikutus <3

Rakkaudella Dharmada


"Sä tiedät reitin taivaanrantaan  
sä naurat valoa maailmaan  
sä piirrät tuulen koukeroita sun huoneen ikkunaan  
Sä keräät ilon sirpaleita pisaroita auringon  
Sul on pantteriaskissa taivas tammikuun
 
 Mä luulen et sulla on enkelinsilmät 
ja paremmin kuin muut näät kesäkuun merensiniset tuulet 
kirkkaammin kuin muut värit varsinkin  
Mä luulen että nuo on silmät enkelin ne näkee taivaan tarkemmin
 Sä tiedät mistä linnut laulaa 
ja minne pilvet laskeutuu 
Sä osaat olla tosi hiljaa puhumatta niinkuin puu 
Ja jos sun sydämesi särkyy se särkyy ihan kokonaan 
Mut vähäks aikaa vaan ehkä tunniksi korkeintaan
 Sulla on taito ottaa mua kädestä kii 
antaa surullisen surra vain surujaan päivin sateisin 
varsinkin on hyvä että sä oot juuri tuollainen valoihminen..."

20.10.2013

Kylmää kyytiä Enkelten matkassa.



Hei kaikki Ihanuudet, ja terveiset vilttien alta.<3 <3 <3
Koko elämämme me kokoamme itseämme kuin suurta kaunista palapeliä, välillä palat tuntuvat olevan hukassa ja välillä ne eivät tunnu synkronoivan muiden palojen kanssa. Kaikki on kuitenkin juuri niin kuin kuuluukin olla. 
Eilen havahduin itseni työstössä..minulla on jo pitkään ollut kylmä...fyysisesti. Niin, toki tiedän että ilmat ovat viilenneet..:) Tämä kylmyys on erilaista, ja tähän Enkelit ovat halunneet minun kiinnittävän huomiota. Minä teen aika paljon energiahoitoja, kanavointeja tai mentoorityylistä duunia Enkelten kanssa ja omat syvimmät asiani vuodatan pääasiassa Ammalle ja Enkeleille.
Usein Enkelit viestivät minulle miten ihmiset ovat luotu toisiaan varten ja miten me autamme toisiamme..tätä viestin myös eteenpäin. Enkelit toki pystyvät auttamaan meitä missä tahansa, mutta koska Enkelit eivät suurimmaksi osaksi ole olleet ihmisiä, voivat joskus ihmistason neuvotkin olla paikallaan.
Tässä pääsemme ongeman ytimeen..Alitajuntaisesti koen että minut on luotu muita varten muttei muita minua varten. Tästä syystä turvaudun enkeleihin enkä osaa ottaa ihmistason apua vastaan, pelkään menettäväni tämän huikean Enkelikokemuksen. Tiedän että Enkelit eivät häviä ympäriltäni jos tukeudun ihmisiin, silti tämä on minulle vaikeaa. Ehkä jollain tasolla ajattelen myös että kukaan ihminen ei voi antaa minulle niin viisaita neuvoja kuin Enkelit. Samalla tiedän että sama Jumaluus on jokaisessa ja sama viisaus..mutta myös ego, kuten myös minulla. 
Pyrin alati aistimaan energioita ympärilläni, virittäydyn Enkelten huudeille ;)Nyt otin itseäni niskasta kiinni ja varasin ajan itselleni energiahoitoon, viestin "tehdessäsi hyvää itsellesi teet sitä myös muille"saattelemana. 
Tähän kylmyyteen olen alkanut kiinnittämään yhä useammin huomiota ja se johtuu juurikin epätasapainosta ja yhtenäisestä Enkelten kanssa pyörimisestä. Ei pidä unohtaa ihmisyyden ja tasapainon tärkeyttä, me olemme tulleet maaplaneetalle kokemaan ihmisyyden ihanuuden...muistamaan keitä olemme ja kasvamaan.
Zadkielin eilinen läsnäolo ja viestit saivat minut ymmärtämään jälleen itseäni. Minä en suinkaan ole valmis palapeli, ja vaikka en näin ole luullutkaan olen heivannut itseni taka-alalle. Tällähetkellä tuntuu että muutama pala on jonkun muun taskussa, muutama on rikki, muutama hukassa, muutama täydellisesti synkronoituna, muutama ei...
Ja niin kuuluukin olla, täydellinen suunnitelmani on juuri siinä tilassa missä pitääkin ja olen Onnellinen. Olemme toinen toisiamme varten, olemme itseämme varten. Lupaan sielulleni ottaa muiden antaman avun vastaan sydämellisellä Kiitollisuudella. Koetan olla ihmisempi :D
 
Toinen herännyt tuntemus on odotukset. Huomaan joskus pelkääväni ihmisten odotuksia suhteeni: "Jos hän kerta näkee ja kuulee Enkelit, on hänellä varmasti kaikki vastaukset" ..Ja näinhän ei asiat todellakaan ole. Meidän ei kuulukkaan saada vastauksia valmiina vaikka joskus niin toivomme, tämä estäisi kasvumme. Kukaan muu ei voi antaa meille vastauksia itsestämme, voimme saada suuntaa ja siemenet oivalluksen syntymiseen, mutta oikeutta luoda toisen elämää meillä ei kenelläkään kuitenkaan ole, Luojan Kiitos. Nämä tuntemukset ovat varmasti myös omaa epävarmuutta ja omia odotuksia saada vastauksia...arvostelua itseä kohtaan, pelkoa. Asiat joihin minun halutaan kiinnittävän huomiota ovat aina viestejä, aina. Ja jälleen ; jokainen joka astuu elämääsi on siinä tietystä syystä ja tietyn aikaa.

Epävarmuus, Arvostelunpelko..koskahan opin Rakastamaan itseäni täydellisesti ja olemaan pelkäämättä rakastavatko ja hyväksyvätkö muut <3 Tämä taitaa olla oppiläksyni tällä erää....:)
Ihanaa tämä Elämä silti on ja oivalluksia täynnä kun vain pitää aistit avoinna <3
Olette Rakkauksia. <3



28.9.2013

Elämän kirkkaat peilit.



Minä se jaksan aina näistä peileistä vouhkata :)

Niin kauan kuin sama oppiläksy säilyy elämässäni opettelematta, myös kokemus toistuu ja tuodaan lähemmäksi. Joskus läväytetään kasvoille ja siltikään ei hokaa :)
Mä olen huomannut tässä jo jonkin aikaa että mun lapseni on ottanut saman asian peilaamisen asiakseen joka minulla oli esillä hänen isänsä kanssa...
Vaikka joku kuka on peilannut sinulle tiettyä piirrettäsi, poistuisi elämästäsi tai välinne etääntyisivät, tulee aina uusi ihminen joka näyttää sinulle oppiläksysi..Uudelleen ja uudelleen, niin kauan kuin ymmärrät. Mitä voimakkaammin sinun halutaan kiinnittävän huomiota tähän asiaan sitä lähemmäs se tuodaan, kirjaimellisesti..sitä lähempi ihminen alkaa peilaamaan sinulle tätä läksyä. Tämä siitä syystä jottei sinun olisi niin helppo heivata tätä "ikävää, ärsyttävää" tyyppiä joka "vaikeuttaa" polkuasi elämästäsi. :) 

Minä olen jo kauan vitsaillut omasta neuroottisuudestani, siitä miten haluan kirjoittaa paperille kaikki asiat jotta en unohtaisi..(juo vettä, käy kaupassa..) Siis!! Muistaahan ihminen käydä hyvänen aika kaupassa kun kaapissa ei ole mitään, tai juoda kun on jano..vai muistaako? ;) 

No tämä oli ehkä vähän kärjistettyä, mutta minä haluan että tavaroilla on paikat, ympärillä on rojutonta ja aikataulut ovat paperilla jne..Tämä on hyve jos pysytään kohtuudessa. Olen luullut pysyväni, mutta tunnetusti ihminen tulee itselleen sokeaksi..tästä syystä nämä ihanat kirkkaat peilit! Olen kirjoittanut 2006 biisin joka alkoi soimaan jälleen päässäni..Enkelit kuiskivat Sieluni kirjoittaneen laulun minun mielelleni. Biisin syntymän aikana minulla ei ollut mitään hajua peileistä, Enkeleistä eikä Ammasta..mielen tasolla <3Tässä muutama rivi biisistä:

" Sä kontrolloit kaikkea, haluat muiden ajatukset lukea
ettei ajatuksissakaan, sua pääsis koskaan kukaan satuttamaan...
Organisoit minunkin elämän, lapuille kirjoitat loppuelämäs
huudat, uhoat, suhteet tuhoat
lopulta vain itseesi luotat.."


Silloin ei vielä ring the bell mutta nyt tajuan...en vain osaa saada langasta niin tiukkaa otetta että tietäisin tarkalleen mitä tehdä.  selvittääkseni tämän läskyn, lopullisesti. Hetkellisesti olen onnistunut mutta hän on tehnyt paluun elämääni.
Olen kuitenkin jossain määrin heittäytyjä, teen hölmöjä ja toimin impulsiivisesti..usein. Silti haluan että himassani on järjestys sekä työpisteelläni..autoon tämä ei päde :))hihi. 

Olen perfektionisti tietyissä asioissa ja sekin on tiettyyn pisteeseen hyve, kun se alkaa ärsyttämään muita (which i know it does ;) sekin on mennyt yli. Ja ei, en ole "puunaaja" joka neuroottisesti pyyhkii tasoja ym..olen järjestelijä..siivon kaappeja enkä pidä siitä että tasoilla on roinaa tai lattialla..meillä ei ole olohuoneessa pöytää koska haluan mahdollisimman paljon pinta-alaa jossa energia vapaasti pääsee liikkumaan. Muutkin huonekalut voisin heivata..keittiökalusteet on muuttunut pieneen tasoon ja baarijakkaroihin.

Mutta..palataan tähän peiliin. Poikani isä on hyvin "go with the flow" tyyppiä..mihinkään ei ole kiire, vähän voi aina myöhästyä, siivota voi kun jaksaa ja nukkua voi koko päivän. :) Ihana asenne ja tätä minäkin toivoisin..jossain määrin..Myös tämä on hyve..kohtuudella. Tasapaino. 

Jossain kohtaa tämä kuitenkin kävi mielelleni sietämättömäksi..en saanut kontrolloitua omaa elämääni koska läheinen ihminen ei noudattanut kotona vallitsevaa sapluunaa, THANK GOD for that! Eron jälkeen tapasin Amman ja minäkin elin flowssa..nyt olen huomannut että poikani on alkanut peilaamaan samaa piirrettä..mihinkään ei ole kiire ja esittää poissaolevaa kun puhun..kuulee muttei kuuntele. Tajuan! Minä kuulen häntä mutta en aina kuuntele..miksi minulla on aina muka kiire jonnekkin? Miksi minun pitää 10 kertaa samoa lapselleni että tule syömään..minuutin sisään..kyllä hän tulee vaikka en sitä kokoajan jauhaisikaan :) Joskus ajattelen ettei hän ole läsnä kun on tuollainen suloinen taivaanrannan maalari..minähän se olen kuka ei ole läsnä koska olen alkanut jälleen kirjoittamaan post-it lapuille elämääni..Milloin tämä muutos tapahtui? En usko takapakkiin, vaan jatkuvaan kasvuun ja nyt on taas hetki ottaa harppaus!
En siis oppinutkaan kokonaan tätä läksyä viimeksi ja nyt se on edessäni jälleen. :) Ehkä olikin liian auvoista ihmiskokemukseen se aika jolloin en menettyänyt lainkaan hermojani ja lilluin Rakkaudessa..kasvamatta. Edelleen lillun rakkaudessa, hyväksyen kokemukset ja peilit. Tuntien yhä suurempaa Rakkautta ja erilaista ymmärrystä maailmaa ja ihmisiä kohtaan. Kasvu on hyve, kasvu on hyvä..pitää vain olla silmät ja sydän auki kohdatessaan näitä peilejä, eli kokoajan <3 <3 

Elämä on turvattu, Kaunis ja kevyt..aina eheä. Muistakaa aina olla itsellenne armollisia näiden kolahduksien sattuessa, meillä ei ole syytä varjella egoamme vaan pyrkiä kulkemaan kohti pelkoja ja ymmärtää oppiläksymme. Jälleen sama kysymys ; Miksi reagoin?
Ei, miksi tuo toinen on tuollainen vaan miksi minä olen tällainen ja reagoin näin..mitä hän peilaa, sekä pyri aina keskittymään positiivisiin asioihin. Jokainen tapahtuma tai ihminen sisällyttää huikean määrän positiivista energiaa,, your job is to find it, ja tämä sama on sinussa <3 <3 <3

Nyt tuo ihana peili selittää keittiössä kaverilleen : Tiätsä niit banaanei jos on sitä ruskeeta? -jo yäk.
Nii mut ne ehkäisee syöpää enemmän ku tavalliset banaanit. ;) oh my..silly, wise boy <3


31.8.2013

Näkemisen Lahja.


Minua on nyt ohjattu kertomaan teille näkemisestäni. Tavastani jolla minä näen ja kommunikoin henkien ja enkelten kanssa. Ajoittain tunnen suurta yhteyttä kaikkeuteen ja välillä valtavaa erillisyyttä tähän muuhun maailmaan. Koen olevani toisinaan väärässä paikassa vaikka olenkin oikeassa. Joskus mietin miksi minun pitää olla se joka astuu ulos ja on avoin kaikesta vaikka ihmiset ympärillä tuntuvat olevan välillä juuri niitä jotka eivät halua vielä kuulla tai eivät ole valmiita kuulemaan mitä näen..silti heidät on ohjattu luokseni. Kaikella on tarkoitus ja olen pala tätä suurta palapeliä. Minun elämäntehtäväni on olla esillä ja avoin kokemistani asioista, jakaa tietoa ja myös opettaa kokemuksen kautta. "Opetat sitä mitä sinun tulee oppia." Juurikin näin <3

Suurimman osan ajasta nautin olla juuri minä, olen äärimmäisen kiitollinen siitä lahjasta joka meillä kaikilla on ja jonka olen kokemuksieni ja avoimuuteni kautta saanut auki. En osaa enää aina asettua toisen asemaan ja kokea mitä hän kokee kuullessaan minun näkevän hänen auransa tai hänen enkelinsä vierellään. Minusta tämä on hyvin normaalia mutta osa varmasti luulee minun kärsivän sairaudesta ;)...toisaalta, minullakaan ei ole itsestäni diagnoosia, olen vain superonnellinen ja jos se tarkoittaa minun olevan "sairas" olkoon niin. Ja minä en usko ylipäätään kenenkään olevan "sairas", uskon eri kokemuksiin. Olen onnellisempi tässä ja nyt..läsnä, kuin elävä kuollut tietämättä suuntaani. On toki päiviä jolloin egoni loukkaantuu ja kokee erillisyyttä : kukaan ei ymmärrä tai edes halua koettaa ymmärtää joten he sivuuttavat tämän osan minua, he sivuuttavat minut, -tyyppisesti.

Kaikki näkeminen tapahtuu kohdallani vain jos tämän toisen ihmisen tai eläimen sielu antaa minulle luvan nähdä, ja myös se mitä näen riippuu ainoastaan siitä mitä minun annetaan nähdä. Kyse on siitä mikä palvelee Universumia tai kyseistä henkilöä. Ei, en voi urkkia kenenkään ajatuksia ellei siihen ole sielun lupaa. Joskus on huvittavaa seurata reaktioita, varsinkin alkuaikoina, kun testailin itseäni ja "lukutaitoani", saatoin sanoa ystävälleni jotain liioitellusti tms. hänen sanansa jotka tulivat suusta oli täysin eri linjassa ajatuksen ja reaktion kanssa jonka nappasin energiateitse. Tämä on myös välillä "rasite" juuri siksi koska minulla on ego ja se loukkaantuu usein koska vaistoan herkästi milloin ihminen ei tarkoita sanomisiaan. Tässä tilanteessa pitäisi suoraan kysyä asianosaiselta asiasta, mutta ei, egoni alkaa itsenäisesti työstämään tätä ja lopputulos saattaa mennä metsään ja loukkaantuminen on turhaa, niinkuin se aina on. :)
Haluan vain kertoa että vaikka lahjani on upea enkä koskaan vaihtaisi ainuttakaan kokemusta, niin ihmisenä kaikki on kasvua. Kukaan ei voi tietää mitä toinen käy läpi ja tuntee omassa kokemuksessaan, älkää yliarvioiko tai aliarvioiko ketään tai mitään, kaikki vain On <3 <3 <3
Jotkut ajattelevat että minä en voi kiroilla, käydä keikoilla, ym. tai että minulla ei voi olla huonoa päivää koska näen enkeleitä..ja jos näin on niin en varmaankaan oikeasti näe enkeleitä, he ajattelevat.
Meillä kaikilla on sama yhteys Jumalaan, me kaikki olemme jumalallisia samoissa määrin. Kukaan ei ole pidemmällä kuin toinen, on vaan eri pisteitä ja eri kokemuksia, erilaisia peilejä. Äitini sekä perheeni on niin ihana, heidän mielestään en ole muuttunut, vain suhteeni maailmaan on muuttunut..silti olen aina sama iloinen (hassunhullu) Noora kuin aina.

Minun suhteessani näkeminen toimii niin että mitä aidommin olet oma itsesi sitä vahvemmin koet nämäkin mitä kaikki eivät silmällä näe. Jotkut valitsevat olla näkemättä, jotkut pelkäävät mitä voivat nähdä, jotkut haluavat kovasti nähdä mutta ehkä vääristä syistä ,jne..Kaikilla on omat syynsä omaan kauniiseen polkuunsa.
Kun pyydän enkeleitä tulemaan luokseni, he tietävät että pyydän saada nähdä heidät koska enkelit ovat kokoajan luonamme. Yleensä näen heidät valona, eri värit edustavat eri energiaa, toisinaan taas "tunnen" heidät, ja energian jota he edustavat. Näkeminen ei aina tarkoita fyysistä kokemusta vaikkakin itse saatan nähdä Enkelin myös fyysisillä silmilläni. Samoin kun nostan ihmisille enkelikortteja kyseinen kortti näytetään tietyssä valossa ja siitä tunnistan oikean kortin oikealle henkilölle.
Myöskään Enkeleiden puhe ei aina ole helposti tulkittavaa, saattaa olla sanoja joita en ymmärrä tai kuvioita joita en osaa tulkita.  Alussa enkelini eivät ymmärtäneet tarvettani nukkua ja syödä, se se vasta hauskaa oli kun taulut tiputettiin lattialle keskellä yötä : Herää!! Suurinosa Enkeleistä eivät ole olleet ihmisiä ennen joten he eivät heti ymmärrä tarpeitamme. Hassut <3

Monet myös ajattelevat intuition ja enkeleiden olevan sama asia, minun suhteeni näin ei ole. Omaan vahvan intuition, mutta myös vahvat ihanat Enkelit.

Vahvistuksia minäkin kuitenkin tarvitsen ja siksi on niin huikeaa tehdä hoitoja ja saada vahvistusta sitä kautta sekä hoito hoitaa aina myös hoitajaa kuin hoidettavaa.
Viime viikolla ystäväni oli tulossa luokseni ja juuri ennen pihaani ajoa hänen autonsa eteen oli ajanut nuori poika pyörällä. Poika oli tullut kovaa vauhtia kolmion takaa ja ystäväni ei ollut kerennyt reagoimaan mitenkään. Aamulla olimme puhuneet ystäväni kanssa ja tehneet lupauksen itsen syyllistämisestä sekä tuomitsemisesta, niiden tulisi loppua. Heti tapahtuneen jälkeen Enkelit kertoivat minulle että kyse on nyt oppiläksystä ystävälleni, miten hän reagoi haasteeseen, tuomitseeko hän itsensä vai löytääkö voimansa. He kertoivat että tapaus oli kaikille osallisille oppiläksy, niin silminnäkijöille kuin onnettomuudessa oleville. Puhuimme pitkään ystäväni kanssa asiasta onnettomuuden jälkeen ja hän alkoi uskoa minua, kyse oli testistä. Niin poliisi, ambulanssin kuljettaja kuin silminnäkijä olivat hänelle vakuuttaneet että syy ei ollut hänen, jokapuolelta tuli armoa..nyt oli mielen vuoro olla armollinen. Tottakai ystäväni murehti pojan kuntoa ja kerroin hänelle että poika on saanut vain kolhuja ja että hän pitää vain yhden välipäivän koulusta ja palaa sitten kouluun, näin enkelit minulle kertoivat. Tänään ystäväni soitti ja kertoi miten poliisi oli soittanut hänelle ja kertonut pojan selvinneen kolhuilla ja pitäneen koulusta vain yhden päivän vapaata ja miten varmasti enkeli oli ollut hänen rinnallaan onnettomuudessa. <3
Näin enkelit vahvistavat myös minua.



 Viikonlopun jälkeen olen kaivannut kovasti Ammaa ja kysellyt häneltä miksi en voi olla luonasi kokoaikaa ja ikävöinyt tuntuvasti hänen läheisyyttään. Heti kyselyn jälkeen puhelin soi ja eräs ihana nainen soitti energiahoitoaikaa, hän oli ollut Amma-sivustolla ja kuin johdateltu minun sivuilleni. Tässä minulle vastaus; Tyttäreni, sinun elämäntehtäväsi on siellä, maailmassa. Siihen samaan syssyyn tuli viesti että Amma tuleekin suomeen jo reilu kuukausi suunniteltua aiemmin, rukouksiini oli jälleen vastattu.



Halusin myös kirjoittaa loppukevennykseksi minua huvittavasta asiasta, siitä miten vastuu on useimmiten kuulijalla. On mielenkiintoista miten meidän mielemme kuulee ja tulkitsee asiat. Pohdimme ystäväni kanssa miten eritavoin kuulemme toisten lauseet välillä ja miten täysin erilailla toinen on sen tarkoittanut.
Minä aloin käymään lenkillä lomallani jokapäivä ja hihkuin siitä innoissani ystävälleni miten reipas olen jaksanut olla. Saatoin sanoa : "Heräsin jo aamuseitsemältä juoksemaan, olen niin onnellinen että olen saanut itseäni niskasta kiinni."
Jokakerta ystäväni kuuli "Minä lenkkeilen, sinä et lenkkeile..sinunkin pitäisi lenkkeillä."
Aloin pohtia näitä ja itselläni on ainakin ollut ongelmia vastaanottamisen kanssa, oli se sitten rahaa, neuvoja, kehuja..olen kokenut etten ole niiden arvoinen. Myös itseluottamus ei allekirjoittaneella aina ole huipussaan. Esimerkiksi jos joku sanoo "oletko laihtunut" ajattelen "olin siis ennen mielestäsi lihava" tai "näytätpä kauniilta tänään" on egoni mielestä suora viittaus "muulloin olet ruma." tai "kylläpä sinulla on hyvä päivä" tarkoittaa "yleensä sinulla on huono päivä"..hihi .. Miettikää!! Onneksi olen tämänkin tajunnut että voin työstää tätä ja sanoa, Kiitos :)
 Onneksi tämä ei ole jatkuvaa mutta kertoo mielestäni siitä että itsevarmuus on puutteellista. Pidän sisustastani ja rakastan sieluani mutta ulkoisesta olemuksesta minun on aina ollut vaikea pitää, jollain tavoin koen sen vankilana jota en aina osaa hallita. Minusta ihminen on kauneimmillaan kun hän on sujut niin ulkoisen kuin sisäisen kauneutensa kanssa. Tällä asialla ei ole mitään tekemistä nolla koon kanssa, lihasten kanssa tai hiustenvärin kanssa.



Loppuun vielä mielenkiintoinen dokumentti Indigoista, meikäläisistä <3 Jokaisessa meissä on sama potentiaali ja voima, jokaisessa asuu Jumala. <3



2.8.2013

Ihmistunteita..Onnellinen Vapaus.



Tiedätkö sen tunteen kun Onnellisuus virtaa jokaisessa kanavassasi, solussasi..sydämesi läpi niin että se sinkoilee sijoiltaan? Entä sen tunteen kun joku katsoo sinua niin syvälle sieluun että jälleen se sydän läikkyy yli.. Tai se kun koet Rakastavasi kaikkea ja kaikkia..? Entä sen kun ikävöit jotain niin kovin että mielesi tekee itkeä?..etkä osaa edes kanavoida ikävääsi mihinkään tiettyyn, et edes tiedä "ihmisenä" ikäväsi kohdetta..ja silti se on hukuttavaa.

Muutamia päiviä sitten sanoin että musta tuntuu ettei kukaan tuu mua enää rakastamaan muutakuin mun lapseni..mitä?? No ei tietenkään tule jos en itse itseäni rakasta juuri näin. Kyllähän mä tiedän oikeesti että mua rakastetaan, hurjasti <3 Mä luulen että tässä mun mieli halusi parisuhdetyyppistä rakkautta..kuitenkin, mitä pidemmälle ajattelen asiaa, ahdistun..osittain. Ja se mieli taitaa haluta myös rakkautta tietystä lähteestä eikä tajua että mun elämä on täynnä Rakkautta..välillä se on niin hassu! Ja olkoon niin, sekin pitänee hyväksyä, se on osa minua kuten kehonikin... joka on täynnä taikaa!!! Koko elämän läpi koetamme hyväksyä itseämme, välillä onnistumme,toisinaan emme..siltikin kaikki on tarkoituksenmukaista ja tapahtuu oikeaan aikaan. Kaikki on täydellistä, mekin <3

Parisuhde..en ole valmis, en halua olla..ja mihin..mihin en ole valmis? Miksi koko asiaa tarvitsee edes ajatella, eikö kaikki vaan voisi olla näin. Juuri nyt on hyvä olla, olen onnellinen ja saan tehdä myös muita onnelliseksi..minun ei tarvitse huolehtia. "Miksi se tuodaan eteeni jatkuvasti"- pohdin ja turhaudun. Jokin osa minusta kokee parisuhteen tuoman rakkauden rajoitteena, kuin vapauteni kahlehdittaisiin..eihän niin käy ellen itse sitä sellaiseksi luo. Pelkään että toinen ihminen saisi vallan muuttaa minua joksikin mitä en halua olla, etten saisi henkeä. Selvästikin I have an issue there ;)
Toinen osa haluaisi synkronismia jossa ei tarvita sanoja, hellyyttä..kainalon <3

 Usein mulle aletaan puhua parisuhteesta tms. ahdistun enkä jaksa jauhaa siitä miksi en seurustele, miksi en kiinnostu joistain tuntemattomista tyypeistä..ajattelen mielessäni: mitäpä jos mä jo rakastan ja mun on hyvä näin? Mitä jos olen nunna? hih..mulla on yhteyksiä, sielullisia..miksi ne ei riitä teille, (vai todellisuudessa mulle)? Seuraa kysymyksiä: kuka se on , miten muka voit rakastaa..epäilyä, sääliä..höh. Antakaa minun olla-tiuskin mielessäni. Minua testataan..:)

-"Mitä jos koittaisit olla ihminen," mulle vastataan, niin ylhäältä kuin alhaalta! :)hihi.. Hassut. 
Koska tällöin hermostun, selvästikin mulla on joku asia tässä puitavana..ah, kokemuksia, kasvua!! Enkelit saavat aina mulle "luun kurkkuun", he ovat niin suuremmoisen viisaita ja samalla sopisivat stand-up showhun, ainakin mun enkelit. Ne on Ihania, Rakkaudellisia ja ohjaavia kaikin tavoin, niin ihmiskokemuksessa kuin sielullisessa.
Elä sitten ihmisenä kun mieli on niin sekava ettei tiedä itsekään yhtään mitä haluaa, haluaa vain...ja jos ei saa haluamaansa, ei halua muutakaan. Parempaa olisi oven takana, oikeita asioita, mutta ovi pysyy kiinni..en uskalla kävellä edes sen ohitse ettei se vahingossa aukea ja sisään pääse jotain odottamatonta!! :) Luojan Kiitos Sielusta ja siitä että yhteyteni siihen on tiivis. Suurimman osan ajasta tunnen synkronoivani sieluni kanssa, Kiitos Amman ja Enkelten. <3

Tulisi pyrkiä olemaan hyvin läsnä ja tietoinen omista tekemisistään, siitä tekeekö sen rakkaudesta itseensä, vai sen vuoksi että odottaa toisten rakastavan. Pysyvää on vain oma rakkaus ja sen myötä toki muiden heijastama rakkaus. Puhtaasta sydämestä tehdyt asiat saavat sinut rakastumaan itseesi. Uskon että palvelemalla muita ja auttamalla onnistut saamaan myös itselle Onnen. Saattaa tuntua että joudut uhrautumaan, mutta nämä ovat egolähtöisiä ajatuksia. Tulee muistaa nöyryyden ja arvottomuuden ero. Ego pelkää jos et suoranaisesti tavoittele omaa etuasi, se ei pysty näkemään siihen pisteeseen joka seuraa hyvistä teoista. Big picture. Lapset näkevät niin hienosti kokonaiskuvan ja me aikuiset sössimme ja yritämme neuvoillamme tahattomasti kaventaa lasten "näköväylää". Sanomme että olemme kokeneet tuon, ja sinne ei kannata mennä, tee näin ja älä tee noin.. jne. jne. Meidän tulisi kääntää tämä toimintamalli ja ottaa oppia lapsista, avarakatseisuudesta, siitä miten kaikki näyttää niin erillaiselta..jopa fyysisesti heidän silmissään. Siitä miten asioihin ei tarvitse takertua, asiat vain ovat. Ne ovat asioita, ei ongelmia..ja that's it. Siitä miten Ihanaa elämä ja sen ihmeet ovat. Miten me olemme ihmeitä, tapamme puhua, oppia, OLLA..yhtä ihmettä kaikki <3

Mietin että en postaa tätä lainkaan, että tämä on vaan mulle kun on jonkin sortin vuodatus. Kaikki on nyt kuitenkin hyvin. En ole tippaakaan surullinen, olen hyvin Onnellinen!! Pienistä asioista. Tämä kulunut viikko on ollut huikea!! HUIKEA! En osaa kuvailla kiitollisuuttani ja sitä Rakkautta jota olen tuntenut sekä tunnen edelleen. Halusin silti kuvailla myös muita tuntemuksiani, ajatuksiani..en tiedä miksi..ehkä joku kuka lukee tätä tarvitsee tiedon tästäkin puolestani. Olen ihminen, ja sielu. Ihmiskokemuksessa.. ja muistakaa aina ettei ole pidemmällä olevia ihmisiä, jokaisella on oma karmansa ja omat asiansa. Mitään ei tulisi verrata, tulisi vain luoda omaa ihmeellistä elämää jakamalla Rakkautta, uskomalla asioiden järjestymiseen, AINA. Ja siihen että meitä odottaa uskomaton tulevaisuus TÄSSÄ ja NYT <3


Muuttumattomuus muutoksessa- True Essence

Tässä kirjoituksessa haluan jakaa eri vaiheita esim. "henkisellä" polulla, sekä omaa matkaani joka uusille tuttavuksille saatt...