13.3.2014

Elämää..ei sen enempää...


...On kaikki tää, koita ymmärtää..

Miksi on niin vaikea irroittautua, nauttia vapaasta..
Kaikki muutos ottaa aikansa, ja minulla näyttää olevan vaikeuksia vaihtaa vapaalle...toki lomaani on kestänyt vasta vajaa 2 viikkoa mutta tässä huomaa myös sen todellisuuden miten 2 viikon loma ei vielä ehdi vaikuttamaan fyysiseen ja henkiseen olemukseesi.
Yöllä heräsin kolmelta, ajattelin mielessäni että ei jukolauta nyt kyllä...normaalisti herään n. kuudelta lomalla mikä minusta on aika aikaisin..osaisinpa nukkua kahdeksaan, osaisinpa antaa itseni nukkua. Saisinpa nukkua kainalossa.

Loman aikana olen vaihtanut lapseni ja minun huoneita, olen repinyt tapetteja ja maalannut..koonnut kaappeja, duunannut safkaa, pitänyt Enkeli-iltoja sekä Amma-illan. Olen siivoillut, järkännyt kaappeja, vienyt kamaa varastoon ja ollut liikenteessä, tukenut lasta niin ilossa kuin surussa, kiukussa ja kaipauksessa..yrittänyt olla vahva, yksin ja vahva.
Niin kiire elää ettei ehdi elää, siltä musta välillä tuntuu.

Tänään tuli ekat väsymys itkut..eli vasta nyt alan käsittelemään väsymyspainolastia..jos olisin normilomalla saattaa olla että painelisin maanantaina töihin ja lopputulos olisi yhä kovempi uupumus. Jumalan kiitos lomani kestää vielä 50 viikkoa!! Tulee olemaan varmasti huikeaa huomata muutos kunhan pääsen jaloilleni <3


Aamulla tuli vahvan omantahdon omaavan leijona-poikani kanssa vääntöä joka päättyi siihen että molemmat veti potkulautaa omaan suuntaansa, irroitin otteeni  ja poikani kaatui eteiseen loukaten itsensä. Hän lähti itkien kouluun, myöhässä...ja ette pysty kuvittelemaan millainen olo minulla on nyt....kyyneleet vierivät ja piiskaan itseäni julmetusti. Tiedän tämän olleen vahinko mutta mulle ei saa sattua tällaisia vahinkoja, en saa olla väsynyt ja menettää malttia..näin hoen itselleni. Läheisimmät suhteet ovat kaikista vaikeimpia ja kivuliaimpia...sekä opettavimpia, varsinkin itsen oppimiseen nämä ovat kallisarvoisia.
Opetan ihmisiä miten olla itselleen armollinen ja antaa anteeksi, kuitenkin tämä on minulle hyvin vaikeaa, joskus tuntuu että mahdotonta. No, mahdoton on onneksi vain mielipide.

Itkettää...
Haluaisin vaan Amman syliin ja että musta pidettäisiin huolta, haluisin pienen hetken olla lapsi ja vapaa kaikesta itseaiheutetusta sonnasta. Haluan uskaltaa olla hauras, sanoa mitä todella tunnen. Haluan avata haavat ja vuodattaa mädän pois eheytyäkseni. Haluaisin niin kovasti olla paras äiti, paras kumppani, paras Noora..Omana itsenäni se onnistuu kaikista parhaiten. Väsyneenä kukaan ei täysin ole oma Itse.

Onneksi ihana AmmaRakkausYstäväni tuli pakuriteelle ja minä pillittämään ja kertomaan tapahtumasta, ilman häntä piiskaisin itseäni vieläkin kovemmin.
On hyvin arvokasta että rinnallallani on paljon ihmisiä jotka ovat myös äitejä, jotka ymmärtävät, jotka sallivat ja muistuttavat äitienkin inhimillisyydestä. 


Lapseni on yleensä hyvin kiltti ja rauhallinen kuten minäkin mutta sitten kun napsuu yli niin sen huomaa :) Yleensä tämä tapahtuu kun loukkaannun ja samoin hänellä..vaikka voisin sanoa "tämä loukkasi mua tosi kovin"  ei näin tapahdu vaan yritän kaikin muin keinoin osoittaa, sinä loukkasit minua!! 
Yksinhuoltajuus iski konkreettisesti  lapseni ollessa 5...kaksin olemme olleet jo siitä kun hän on ollut 2,5 mutta ensimmäiset vuodet oli helppoja. Sen jälkeen olen tajunnut miten raskasta tämä on, ennen en voinut ymmärtää miten jotkut huokailivat yksinhuoltajuuden raskautta. Ajattelin että onneksi mulla on niin kiltti ja ihana poika ettei meillä ole ongelmaa...niin..olisiko kasvuakaan? Olemme valinneet toisemme elämäämme juuri kasvun tähden.

Annan itselleni anteeksi, hyväksyn itseni virheineni jotka nekin sisältyvät täydellisyyteen, Kiitos, Kiitos, Kiitos.

Minun piti kirjoittaa täysin toisesta asiasta tänään, riippuvuudesta sekä sairaudesta joka varjostaa ihmissuhdetta..kirjoitetaan siitä myöhemmin...<3


Armoa ja Rakkautta tähän päivään <3


3.3.2014

..writings on the blog...


Ensimmäinen vapaa arkiaamu ja herään jälleen ilman kelloa 4.40 kuten koko viime viikon. No ehkä  tässä vuoden sisällä opin antaa itseni nukkua joskus :)
Viime viikon aikana olen kirjoittanut paljon puhelimeni muistioon reagoinnista, ihmisyydestä ja peileistä. Olen jatkanut kirjoittamista pikkuiseen vihkooni jota kannan mukanani ja nyt koetan saada jutut tähän mahdollisimman selkeästi.
Juuri ennen heräämistä näin edessäni rakastettuni kasvot, hän nojasi johonkin kaiteeseen ja katsoi minua syvälle silmiin. Mitä pidempään häntä tuijotin, sitä vahvemmin hän muistutti minua. Selkeä viesti minulle siitä mihin silmäni osuivat heti ylösnoustuani:



Yksi tärkeä syy välivuoteeni on se että lakkasin pitämästä työminästäni, sillointällöin aloin tuomaan sitä jo kotiini...Työminälläni menee hermot ja se stressaa, toki kaikilla ihmisillä menee joskus, myös kotiminälläni menee..se on suotavaa. Se on ihmisyyttä kaikkineen tunteineen. Silloin kuitenkin kun on burn out lähellä ja mieli mustenee on haastavaa olla hyvä ihminen, saatikka hyvä äiti. Reaktiossa on äärimmäisen vaikea suodattaa kaiken tarkoituksenmukaisuus, ja jos et saa palautettua itseäsi, et saa otetta sielustasi ja olet pienessä reaktiossa kokoajan.  En enää pitänyt itsestäni ja siitä miksi olin tullut, vaikka monet työtoverini sanoivat "olet aina niin positiivinen ja hymyilevä" ym. en ollut sitä sisälläni. Kun astuin bussiin lähtiessäni töistä muutuin jälleen siksi kuka olen ja haluan olla. Onnelliseksi, kaikkine tunteineni. Vapaalla vaikka minua vituttaisi pystyn olemaan samalla onnellinen, kyse on hyväksynnästä. Silloin minun on helpompi hyväksyä ihmisyyden kaikki tunteet kun en ole joka suunnasta niin kuormittunut.
Marraskuussa syntynyt päätös vuoden vapaasta sai kaiken muuttumaan, muistin miten paljon rakastan työtäni, minun oli helppo olla töissä ja meillä oli myös kollegoideni kanssa hauskaa. Uskonkin että universumin oli pakko ajaa minut ahtaalle päätöstä ennen ja koin olevani ulkopuolinen ym. työssäni...ilman tätä en olisi uskaltanut tehdä tätä oikeaa päätöstä. Päätöksen jälkeen tilanne vapautui ja energia muuttui täysin, nyt olen onnellinen että minulla on mahdollisuus vuoden päästä palata rakkaaseen työhöni, ensin balansoin itseni.
Timeout.

Olen horoskoopiltani härkä, vaikkakin nouseva neitsyt ja perfektionismi on kovasti valloillaan..
Tämä härkä ilmenee minussa siinä mielessä että minua saa aika paljon tökkiä että minut saa hermostumaan..mutta sitten kun se tapahtuu kukaan ei toivo olevan lähellä, ja näin toivon minäkin. Olen tempperamenttinen tulisielu ja  kun räiskähtää niin räiskähtää kunnolla. Minun on aika vaikea kirjoittaa tästä puolestani koska en ole täysin hyväksynyt tätä osaa itsestäni...ja niin kauan tämä ilmenee kunnes hyväksyn, kinkkistä, eikös?
Irtipäästö voi tapahtua vain hyväksynnän ja rakkauden kautta, eli opettelen rakastamaan tätäkin osaa itsessäni.
 Reaktiossa en pysty ajattelemaan selkeästi..onneksi suuttumus on pikainen kuohahdus joka menee varsinnopeasti ohi. Toki siinä hetkessä on saattanut hajota kännykkä ja pari lasia..Varsinkin kun olen nälkäinen suunpielet saattavat pysyä tiukasti vaakasuorassa ;) So i need food ..hih <5



Lasten suhteen olen varsinainen leijonaemo!
Esimerkiksi jääkiekkokentän laidalla minua alkaa suoraan sanottua vituttamaan kuunnella miten aikuiset halukkuvat tiimiä laiskaksi jne jne. menisivät itse pelaamaan ja lapset voisivat huudella heille..teki mieli mennä sanomaan että seriously, nää on kahdeksan ja tää on harrastus& mitä ala-astetta te käytte? Siellä minä sitten mielenosoituksellisesti kannustin kumpaakin joukkuetta :D...Tähänkin kuohahdukseen enkelit vastasivat tyynesti "mitä sinä nyt teet? etkö sinä myös nyt tuomitse muita?" arrggghhh..no joo, mut..hihi..yritin puolustella ajatuksiani :)
Joskus minua vain pelottaa se että lapsemme saavat meidän hyvät ja huonot puolemme sekä heillä on myös omat vasanat kannettavanaan. Usein törmää egolähtöiseen kasvatukseen jossa lapsen pitää olla paras, tai ainakin todella hyvä lajissaan..eikö vain riitä että lapsi nauttii siitä mitä tekee vaikka ei osaisikaan täydellisesti. Eikö lapset enää kelpaa elleivät he ole mittapuumme mukaan "parhaita" täydellisesti käyttäytyviä?? Oma lapseni on ihmisenkeli kaikkineen kiukkukohtauksineen, tottelemattomuuksineen..
Mietin miksi reagoin tähän niin voimallisesti..Onko minulla jotain alitajunnan kiukkua vanhempia kohtaan. Meillä on todella hyvät välit ja äidille soittelen melkein päivittäin, mutta varmasti on joitain käsittelemättömiä angsteja lapsuudesta, nuoruudesta ja aikuisiästäkin. Kuten jo olen ennen kirjoittanut, todellisuudessa meillä on vain itsemme. Vanhempamme ovat myös ihmisiä ihmistunteineen. Emme voi milloinkaan tuntea muiden tunteita emmekä kokemuksia, vaikka yrittäisimme astua toisen saappaisiin, vaikka meille olisi käynytkin aivan samoin..emme voi tuntea mitä toiset tuntevat. Täydellisesti voimme luottaa vain Jumalaan, korkeimpaan voimaan tai miksi ikinä sitä haluamme kutsua, ateismiksi..miksi vain. Voimme luottaa myös omaan sieluumme, vaikka mielemme usein on sitä mieltä haastavien tilanteiden tullessa että sielumme on pettänyt meidät, näin ei ole. Kuljemme kokoajan polkua jota meidän kuuluukin kulkea.
Reagoinnin laannuttua on vaikeaa olla itselleen armollinen, sitä piiskaa itseään liikaa. Myös tämä kokemus on arvokas ja opettava ihmiskokemukselle ja kaikille osapuolille. On annettava anteeksi niin itselle kuin muille ja hyväksyttävä tilanne, annettava se korkeimman käsiin.




Vuoden aikana minun olisi tarkoitus alkaa kirjoittamaan kirjaa, johon olen saanut ohjausta jo vuonna 2010-2011..Uskallus puuttuu, mieli alkaa vauhkoontumaan ja sanomaan "kuka sä luulet olevasi, luuletko tosiaan että joitain kiinnostaa sun kirjat ja kirjoitukset?" samoin se tekee usein kun kirjoitan tätä blogia. Raskas. Se ei vielä tiedä että olen aivan yhtä arvokas ja täydellinen kuin kaikki muutkin, olen aivan yhtä rakastettava juuri näin.

Oma arvostelunpelkoni nostaa päätään tietyissä tilanteissa, suuri pelkoni on jos minusta ei pidetä..ja mitä sitten?!!! Oikeesti..mitä sitten???
Kaikki eivät millään voi  pitää kaikista, mitä enemmän joku peilaa sitä ärsyttävämpi hän on :) Esim. mun postiivisuus saattaa olla negatiiviselle ihmiselle jotain käsittämättömän ärsyttävää koska se kärjistyy hänen läsnäollessaan samoin hänen negatiivisuutensa minun läsnäollessa, yritämme viestiä toisillemme tasapainosta, kultaisesta keskitiestä, harmoniasta. <3

Pelkään usein että minua verrataan ja minua ei hyväksytä näin kun olen. Jos räiskähtää, mua ei rakastetakkaan.. Niin kauan kun en itse hyväksy itseä on se myös mahdotonta muille koska heidän tehtävänsä on peilata omaa hyväksyntääni ja epävarmuuttani minuun. Kaikki aggressiot, epävarmuudet, ne heijastuvat itseeni muiden kautta.
Kun pelko on päällä ajattelen että työpaikalla ei ymmärretä tai hyväksytä, Amma-piireissä ei ymmärretä, tai hyväksytä...kukaan ei ymmärrä eikä hyväksy..voihan ihminen :)) Ihanaa tää on kaikkineen karvoineen ja huippua että on oppinut tiedostamaan itseä. Itseä ei voi löytää jollei etsi <3
Rakkautta ja hyväksyntää kaikille <3

Muuttumattomuus muutoksessa- True Essence

Tässä kirjoituksessa haluan jakaa eri vaiheita esim. "henkisellä" polulla, sekä omaa matkaani joka uusille tuttavuksille saatt...