20.10.2013

Kylmää kyytiä Enkelten matkassa.



Hei kaikki Ihanuudet, ja terveiset vilttien alta.<3 <3 <3
Koko elämämme me kokoamme itseämme kuin suurta kaunista palapeliä, välillä palat tuntuvat olevan hukassa ja välillä ne eivät tunnu synkronoivan muiden palojen kanssa. Kaikki on kuitenkin juuri niin kuin kuuluukin olla. 
Eilen havahduin itseni työstössä..minulla on jo pitkään ollut kylmä...fyysisesti. Niin, toki tiedän että ilmat ovat viilenneet..:) Tämä kylmyys on erilaista, ja tähän Enkelit ovat halunneet minun kiinnittävän huomiota. Minä teen aika paljon energiahoitoja, kanavointeja tai mentoorityylistä duunia Enkelten kanssa ja omat syvimmät asiani vuodatan pääasiassa Ammalle ja Enkeleille.
Usein Enkelit viestivät minulle miten ihmiset ovat luotu toisiaan varten ja miten me autamme toisiamme..tätä viestin myös eteenpäin. Enkelit toki pystyvät auttamaan meitä missä tahansa, mutta koska Enkelit eivät suurimmaksi osaksi ole olleet ihmisiä, voivat joskus ihmistason neuvotkin olla paikallaan.
Tässä pääsemme ongeman ytimeen..Alitajuntaisesti koen että minut on luotu muita varten muttei muita minua varten. Tästä syystä turvaudun enkeleihin enkä osaa ottaa ihmistason apua vastaan, pelkään menettäväni tämän huikean Enkelikokemuksen. Tiedän että Enkelit eivät häviä ympäriltäni jos tukeudun ihmisiin, silti tämä on minulle vaikeaa. Ehkä jollain tasolla ajattelen myös että kukaan ihminen ei voi antaa minulle niin viisaita neuvoja kuin Enkelit. Samalla tiedän että sama Jumaluus on jokaisessa ja sama viisaus..mutta myös ego, kuten myös minulla. 
Pyrin alati aistimaan energioita ympärilläni, virittäydyn Enkelten huudeille ;)Nyt otin itseäni niskasta kiinni ja varasin ajan itselleni energiahoitoon, viestin "tehdessäsi hyvää itsellesi teet sitä myös muille"saattelemana. 
Tähän kylmyyteen olen alkanut kiinnittämään yhä useammin huomiota ja se johtuu juurikin epätasapainosta ja yhtenäisestä Enkelten kanssa pyörimisestä. Ei pidä unohtaa ihmisyyden ja tasapainon tärkeyttä, me olemme tulleet maaplaneetalle kokemaan ihmisyyden ihanuuden...muistamaan keitä olemme ja kasvamaan.
Zadkielin eilinen läsnäolo ja viestit saivat minut ymmärtämään jälleen itseäni. Minä en suinkaan ole valmis palapeli, ja vaikka en näin ole luullutkaan olen heivannut itseni taka-alalle. Tällähetkellä tuntuu että muutama pala on jonkun muun taskussa, muutama on rikki, muutama hukassa, muutama täydellisesti synkronoituna, muutama ei...
Ja niin kuuluukin olla, täydellinen suunnitelmani on juuri siinä tilassa missä pitääkin ja olen Onnellinen. Olemme toinen toisiamme varten, olemme itseämme varten. Lupaan sielulleni ottaa muiden antaman avun vastaan sydämellisellä Kiitollisuudella. Koetan olla ihmisempi :D
 
Toinen herännyt tuntemus on odotukset. Huomaan joskus pelkääväni ihmisten odotuksia suhteeni: "Jos hän kerta näkee ja kuulee Enkelit, on hänellä varmasti kaikki vastaukset" ..Ja näinhän ei asiat todellakaan ole. Meidän ei kuulukkaan saada vastauksia valmiina vaikka joskus niin toivomme, tämä estäisi kasvumme. Kukaan muu ei voi antaa meille vastauksia itsestämme, voimme saada suuntaa ja siemenet oivalluksen syntymiseen, mutta oikeutta luoda toisen elämää meillä ei kenelläkään kuitenkaan ole, Luojan Kiitos. Nämä tuntemukset ovat varmasti myös omaa epävarmuutta ja omia odotuksia saada vastauksia...arvostelua itseä kohtaan, pelkoa. Asiat joihin minun halutaan kiinnittävän huomiota ovat aina viestejä, aina. Ja jälleen ; jokainen joka astuu elämääsi on siinä tietystä syystä ja tietyn aikaa.

Epävarmuus, Arvostelunpelko..koskahan opin Rakastamaan itseäni täydellisesti ja olemaan pelkäämättä rakastavatko ja hyväksyvätkö muut <3 Tämä taitaa olla oppiläksyni tällä erää....:)
Ihanaa tämä Elämä silti on ja oivalluksia täynnä kun vain pitää aistit avoinna <3
Olette Rakkauksia. <3



28.9.2013

Elämän kirkkaat peilit.



Minä se jaksan aina näistä peileistä vouhkata :)

Niin kauan kuin sama oppiläksy säilyy elämässäni opettelematta, myös kokemus toistuu ja tuodaan lähemmäksi. Joskus läväytetään kasvoille ja siltikään ei hokaa :)
Mä olen huomannut tässä jo jonkin aikaa että mun lapseni on ottanut saman asian peilaamisen asiakseen joka minulla oli esillä hänen isänsä kanssa...
Vaikka joku kuka on peilannut sinulle tiettyä piirrettäsi, poistuisi elämästäsi tai välinne etääntyisivät, tulee aina uusi ihminen joka näyttää sinulle oppiläksysi..Uudelleen ja uudelleen, niin kauan kuin ymmärrät. Mitä voimakkaammin sinun halutaan kiinnittävän huomiota tähän asiaan sitä lähemmäs se tuodaan, kirjaimellisesti..sitä lähempi ihminen alkaa peilaamaan sinulle tätä läksyä. Tämä siitä syystä jottei sinun olisi niin helppo heivata tätä "ikävää, ärsyttävää" tyyppiä joka "vaikeuttaa" polkuasi elämästäsi. :) 

Minä olen jo kauan vitsaillut omasta neuroottisuudestani, siitä miten haluan kirjoittaa paperille kaikki asiat jotta en unohtaisi..(juo vettä, käy kaupassa..) Siis!! Muistaahan ihminen käydä hyvänen aika kaupassa kun kaapissa ei ole mitään, tai juoda kun on jano..vai muistaako? ;) 

No tämä oli ehkä vähän kärjistettyä, mutta minä haluan että tavaroilla on paikat, ympärillä on rojutonta ja aikataulut ovat paperilla jne..Tämä on hyve jos pysytään kohtuudessa. Olen luullut pysyväni, mutta tunnetusti ihminen tulee itselleen sokeaksi..tästä syystä nämä ihanat kirkkaat peilit! Olen kirjoittanut 2006 biisin joka alkoi soimaan jälleen päässäni..Enkelit kuiskivat Sieluni kirjoittaneen laulun minun mielelleni. Biisin syntymän aikana minulla ei ollut mitään hajua peileistä, Enkeleistä eikä Ammasta..mielen tasolla <3Tässä muutama rivi biisistä:

" Sä kontrolloit kaikkea, haluat muiden ajatukset lukea
ettei ajatuksissakaan, sua pääsis koskaan kukaan satuttamaan...
Organisoit minunkin elämän, lapuille kirjoitat loppuelämäs
huudat, uhoat, suhteet tuhoat
lopulta vain itseesi luotat.."


Silloin ei vielä ring the bell mutta nyt tajuan...en vain osaa saada langasta niin tiukkaa otetta että tietäisin tarkalleen mitä tehdä.  selvittääkseni tämän läskyn, lopullisesti. Hetkellisesti olen onnistunut mutta hän on tehnyt paluun elämääni.
Olen kuitenkin jossain määrin heittäytyjä, teen hölmöjä ja toimin impulsiivisesti..usein. Silti haluan että himassani on järjestys sekä työpisteelläni..autoon tämä ei päde :))hihi. 

Olen perfektionisti tietyissä asioissa ja sekin on tiettyyn pisteeseen hyve, kun se alkaa ärsyttämään muita (which i know it does ;) sekin on mennyt yli. Ja ei, en ole "puunaaja" joka neuroottisesti pyyhkii tasoja ym..olen järjestelijä..siivon kaappeja enkä pidä siitä että tasoilla on roinaa tai lattialla..meillä ei ole olohuoneessa pöytää koska haluan mahdollisimman paljon pinta-alaa jossa energia vapaasti pääsee liikkumaan. Muutkin huonekalut voisin heivata..keittiökalusteet on muuttunut pieneen tasoon ja baarijakkaroihin.

Mutta..palataan tähän peiliin. Poikani isä on hyvin "go with the flow" tyyppiä..mihinkään ei ole kiire, vähän voi aina myöhästyä, siivota voi kun jaksaa ja nukkua voi koko päivän. :) Ihana asenne ja tätä minäkin toivoisin..jossain määrin..Myös tämä on hyve..kohtuudella. Tasapaino. 

Jossain kohtaa tämä kuitenkin kävi mielelleni sietämättömäksi..en saanut kontrolloitua omaa elämääni koska läheinen ihminen ei noudattanut kotona vallitsevaa sapluunaa, THANK GOD for that! Eron jälkeen tapasin Amman ja minäkin elin flowssa..nyt olen huomannut että poikani on alkanut peilaamaan samaa piirrettä..mihinkään ei ole kiire ja esittää poissaolevaa kun puhun..kuulee muttei kuuntele. Tajuan! Minä kuulen häntä mutta en aina kuuntele..miksi minulla on aina muka kiire jonnekkin? Miksi minun pitää 10 kertaa samoa lapselleni että tule syömään..minuutin sisään..kyllä hän tulee vaikka en sitä kokoajan jauhaisikaan :) Joskus ajattelen ettei hän ole läsnä kun on tuollainen suloinen taivaanrannan maalari..minähän se olen kuka ei ole läsnä koska olen alkanut jälleen kirjoittamaan post-it lapuille elämääni..Milloin tämä muutos tapahtui? En usko takapakkiin, vaan jatkuvaan kasvuun ja nyt on taas hetki ottaa harppaus!
En siis oppinutkaan kokonaan tätä läksyä viimeksi ja nyt se on edessäni jälleen. :) Ehkä olikin liian auvoista ihmiskokemukseen se aika jolloin en menettyänyt lainkaan hermojani ja lilluin Rakkaudessa..kasvamatta. Edelleen lillun rakkaudessa, hyväksyen kokemukset ja peilit. Tuntien yhä suurempaa Rakkautta ja erilaista ymmärrystä maailmaa ja ihmisiä kohtaan. Kasvu on hyve, kasvu on hyvä..pitää vain olla silmät ja sydän auki kohdatessaan näitä peilejä, eli kokoajan <3 <3 

Elämä on turvattu, Kaunis ja kevyt..aina eheä. Muistakaa aina olla itsellenne armollisia näiden kolahduksien sattuessa, meillä ei ole syytä varjella egoamme vaan pyrkiä kulkemaan kohti pelkoja ja ymmärtää oppiläksymme. Jälleen sama kysymys ; Miksi reagoin?
Ei, miksi tuo toinen on tuollainen vaan miksi minä olen tällainen ja reagoin näin..mitä hän peilaa, sekä pyri aina keskittymään positiivisiin asioihin. Jokainen tapahtuma tai ihminen sisällyttää huikean määrän positiivista energiaa,, your job is to find it, ja tämä sama on sinussa <3 <3 <3

Nyt tuo ihana peili selittää keittiössä kaverilleen : Tiätsä niit banaanei jos on sitä ruskeeta? -jo yäk.
Nii mut ne ehkäisee syöpää enemmän ku tavalliset banaanit. ;) oh my..silly, wise boy <3


31.8.2013

Näkemisen Lahja.


Minua on nyt ohjattu kertomaan teille näkemisestäni. Tavastani jolla minä näen ja kommunikoin henkien ja enkelten kanssa. Ajoittain tunnen suurta yhteyttä kaikkeuteen ja välillä valtavaa erillisyyttä tähän muuhun maailmaan. Koen olevani toisinaan väärässä paikassa vaikka olenkin oikeassa. Joskus mietin miksi minun pitää olla se joka astuu ulos ja on avoin kaikesta vaikka ihmiset ympärillä tuntuvat olevan välillä juuri niitä jotka eivät halua vielä kuulla tai eivät ole valmiita kuulemaan mitä näen..silti heidät on ohjattu luokseni. Kaikella on tarkoitus ja olen pala tätä suurta palapeliä. Minun elämäntehtäväni on olla esillä ja avoin kokemistani asioista, jakaa tietoa ja myös opettaa kokemuksen kautta. "Opetat sitä mitä sinun tulee oppia." Juurikin näin <3

Suurimman osan ajasta nautin olla juuri minä, olen äärimmäisen kiitollinen siitä lahjasta joka meillä kaikilla on ja jonka olen kokemuksieni ja avoimuuteni kautta saanut auki. En osaa enää aina asettua toisen asemaan ja kokea mitä hän kokee kuullessaan minun näkevän hänen auransa tai hänen enkelinsä vierellään. Minusta tämä on hyvin normaalia mutta osa varmasti luulee minun kärsivän sairaudesta ;)...toisaalta, minullakaan ei ole itsestäni diagnoosia, olen vain superonnellinen ja jos se tarkoittaa minun olevan "sairas" olkoon niin. Ja minä en usko ylipäätään kenenkään olevan "sairas", uskon eri kokemuksiin. Olen onnellisempi tässä ja nyt..läsnä, kuin elävä kuollut tietämättä suuntaani. On toki päiviä jolloin egoni loukkaantuu ja kokee erillisyyttä : kukaan ei ymmärrä tai edes halua koettaa ymmärtää joten he sivuuttavat tämän osan minua, he sivuuttavat minut, -tyyppisesti.

Kaikki näkeminen tapahtuu kohdallani vain jos tämän toisen ihmisen tai eläimen sielu antaa minulle luvan nähdä, ja myös se mitä näen riippuu ainoastaan siitä mitä minun annetaan nähdä. Kyse on siitä mikä palvelee Universumia tai kyseistä henkilöä. Ei, en voi urkkia kenenkään ajatuksia ellei siihen ole sielun lupaa. Joskus on huvittavaa seurata reaktioita, varsinkin alkuaikoina, kun testailin itseäni ja "lukutaitoani", saatoin sanoa ystävälleni jotain liioitellusti tms. hänen sanansa jotka tulivat suusta oli täysin eri linjassa ajatuksen ja reaktion kanssa jonka nappasin energiateitse. Tämä on myös välillä "rasite" juuri siksi koska minulla on ego ja se loukkaantuu usein koska vaistoan herkästi milloin ihminen ei tarkoita sanomisiaan. Tässä tilanteessa pitäisi suoraan kysyä asianosaiselta asiasta, mutta ei, egoni alkaa itsenäisesti työstämään tätä ja lopputulos saattaa mennä metsään ja loukkaantuminen on turhaa, niinkuin se aina on. :)
Haluan vain kertoa että vaikka lahjani on upea enkä koskaan vaihtaisi ainuttakaan kokemusta, niin ihmisenä kaikki on kasvua. Kukaan ei voi tietää mitä toinen käy läpi ja tuntee omassa kokemuksessaan, älkää yliarvioiko tai aliarvioiko ketään tai mitään, kaikki vain On <3 <3 <3
Jotkut ajattelevat että minä en voi kiroilla, käydä keikoilla, ym. tai että minulla ei voi olla huonoa päivää koska näen enkeleitä..ja jos näin on niin en varmaankaan oikeasti näe enkeleitä, he ajattelevat.
Meillä kaikilla on sama yhteys Jumalaan, me kaikki olemme jumalallisia samoissa määrin. Kukaan ei ole pidemmällä kuin toinen, on vaan eri pisteitä ja eri kokemuksia, erilaisia peilejä. Äitini sekä perheeni on niin ihana, heidän mielestään en ole muuttunut, vain suhteeni maailmaan on muuttunut..silti olen aina sama iloinen (hassunhullu) Noora kuin aina.

Minun suhteessani näkeminen toimii niin että mitä aidommin olet oma itsesi sitä vahvemmin koet nämäkin mitä kaikki eivät silmällä näe. Jotkut valitsevat olla näkemättä, jotkut pelkäävät mitä voivat nähdä, jotkut haluavat kovasti nähdä mutta ehkä vääristä syistä ,jne..Kaikilla on omat syynsä omaan kauniiseen polkuunsa.
Kun pyydän enkeleitä tulemaan luokseni, he tietävät että pyydän saada nähdä heidät koska enkelit ovat kokoajan luonamme. Yleensä näen heidät valona, eri värit edustavat eri energiaa, toisinaan taas "tunnen" heidät, ja energian jota he edustavat. Näkeminen ei aina tarkoita fyysistä kokemusta vaikkakin itse saatan nähdä Enkelin myös fyysisillä silmilläni. Samoin kun nostan ihmisille enkelikortteja kyseinen kortti näytetään tietyssä valossa ja siitä tunnistan oikean kortin oikealle henkilölle.
Myöskään Enkeleiden puhe ei aina ole helposti tulkittavaa, saattaa olla sanoja joita en ymmärrä tai kuvioita joita en osaa tulkita.  Alussa enkelini eivät ymmärtäneet tarvettani nukkua ja syödä, se se vasta hauskaa oli kun taulut tiputettiin lattialle keskellä yötä : Herää!! Suurinosa Enkeleistä eivät ole olleet ihmisiä ennen joten he eivät heti ymmärrä tarpeitamme. Hassut <3

Monet myös ajattelevat intuition ja enkeleiden olevan sama asia, minun suhteeni näin ei ole. Omaan vahvan intuition, mutta myös vahvat ihanat Enkelit.

Vahvistuksia minäkin kuitenkin tarvitsen ja siksi on niin huikeaa tehdä hoitoja ja saada vahvistusta sitä kautta sekä hoito hoitaa aina myös hoitajaa kuin hoidettavaa.
Viime viikolla ystäväni oli tulossa luokseni ja juuri ennen pihaani ajoa hänen autonsa eteen oli ajanut nuori poika pyörällä. Poika oli tullut kovaa vauhtia kolmion takaa ja ystäväni ei ollut kerennyt reagoimaan mitenkään. Aamulla olimme puhuneet ystäväni kanssa ja tehneet lupauksen itsen syyllistämisestä sekä tuomitsemisesta, niiden tulisi loppua. Heti tapahtuneen jälkeen Enkelit kertoivat minulle että kyse on nyt oppiläksystä ystävälleni, miten hän reagoi haasteeseen, tuomitseeko hän itsensä vai löytääkö voimansa. He kertoivat että tapaus oli kaikille osallisille oppiläksy, niin silminnäkijöille kuin onnettomuudessa oleville. Puhuimme pitkään ystäväni kanssa asiasta onnettomuuden jälkeen ja hän alkoi uskoa minua, kyse oli testistä. Niin poliisi, ambulanssin kuljettaja kuin silminnäkijä olivat hänelle vakuuttaneet että syy ei ollut hänen, jokapuolelta tuli armoa..nyt oli mielen vuoro olla armollinen. Tottakai ystäväni murehti pojan kuntoa ja kerroin hänelle että poika on saanut vain kolhuja ja että hän pitää vain yhden välipäivän koulusta ja palaa sitten kouluun, näin enkelit minulle kertoivat. Tänään ystäväni soitti ja kertoi miten poliisi oli soittanut hänelle ja kertonut pojan selvinneen kolhuilla ja pitäneen koulusta vain yhden päivän vapaata ja miten varmasti enkeli oli ollut hänen rinnallaan onnettomuudessa. <3
Näin enkelit vahvistavat myös minua.



 Viikonlopun jälkeen olen kaivannut kovasti Ammaa ja kysellyt häneltä miksi en voi olla luonasi kokoaikaa ja ikävöinyt tuntuvasti hänen läheisyyttään. Heti kyselyn jälkeen puhelin soi ja eräs ihana nainen soitti energiahoitoaikaa, hän oli ollut Amma-sivustolla ja kuin johdateltu minun sivuilleni. Tässä minulle vastaus; Tyttäreni, sinun elämäntehtäväsi on siellä, maailmassa. Siihen samaan syssyyn tuli viesti että Amma tuleekin suomeen jo reilu kuukausi suunniteltua aiemmin, rukouksiini oli jälleen vastattu.



Halusin myös kirjoittaa loppukevennykseksi minua huvittavasta asiasta, siitä miten vastuu on useimmiten kuulijalla. On mielenkiintoista miten meidän mielemme kuulee ja tulkitsee asiat. Pohdimme ystäväni kanssa miten eritavoin kuulemme toisten lauseet välillä ja miten täysin erilailla toinen on sen tarkoittanut.
Minä aloin käymään lenkillä lomallani jokapäivä ja hihkuin siitä innoissani ystävälleni miten reipas olen jaksanut olla. Saatoin sanoa : "Heräsin jo aamuseitsemältä juoksemaan, olen niin onnellinen että olen saanut itseäni niskasta kiinni."
Jokakerta ystäväni kuuli "Minä lenkkeilen, sinä et lenkkeile..sinunkin pitäisi lenkkeillä."
Aloin pohtia näitä ja itselläni on ainakin ollut ongelmia vastaanottamisen kanssa, oli se sitten rahaa, neuvoja, kehuja..olen kokenut etten ole niiden arvoinen. Myös itseluottamus ei allekirjoittaneella aina ole huipussaan. Esimerkiksi jos joku sanoo "oletko laihtunut" ajattelen "olin siis ennen mielestäsi lihava" tai "näytätpä kauniilta tänään" on egoni mielestä suora viittaus "muulloin olet ruma." tai "kylläpä sinulla on hyvä päivä" tarkoittaa "yleensä sinulla on huono päivä"..hihi .. Miettikää!! Onneksi olen tämänkin tajunnut että voin työstää tätä ja sanoa, Kiitos :)
 Onneksi tämä ei ole jatkuvaa mutta kertoo mielestäni siitä että itsevarmuus on puutteellista. Pidän sisustastani ja rakastan sieluani mutta ulkoisesta olemuksesta minun on aina ollut vaikea pitää, jollain tavoin koen sen vankilana jota en aina osaa hallita. Minusta ihminen on kauneimmillaan kun hän on sujut niin ulkoisen kuin sisäisen kauneutensa kanssa. Tällä asialla ei ole mitään tekemistä nolla koon kanssa, lihasten kanssa tai hiustenvärin kanssa.



Loppuun vielä mielenkiintoinen dokumentti Indigoista, meikäläisistä <3 Jokaisessa meissä on sama potentiaali ja voima, jokaisessa asuu Jumala. <3



2.8.2013

Ihmistunteita..Onnellinen Vapaus.



Tiedätkö sen tunteen kun Onnellisuus virtaa jokaisessa kanavassasi, solussasi..sydämesi läpi niin että se sinkoilee sijoiltaan? Entä sen tunteen kun joku katsoo sinua niin syvälle sieluun että jälleen se sydän läikkyy yli.. Tai se kun koet Rakastavasi kaikkea ja kaikkia..? Entä sen kun ikävöit jotain niin kovin että mielesi tekee itkeä?..etkä osaa edes kanavoida ikävääsi mihinkään tiettyyn, et edes tiedä "ihmisenä" ikäväsi kohdetta..ja silti se on hukuttavaa.

Muutamia päiviä sitten sanoin että musta tuntuu ettei kukaan tuu mua enää rakastamaan muutakuin mun lapseni..mitä?? No ei tietenkään tule jos en itse itseäni rakasta juuri näin. Kyllähän mä tiedän oikeesti että mua rakastetaan, hurjasti <3 Mä luulen että tässä mun mieli halusi parisuhdetyyppistä rakkautta..kuitenkin, mitä pidemmälle ajattelen asiaa, ahdistun..osittain. Ja se mieli taitaa haluta myös rakkautta tietystä lähteestä eikä tajua että mun elämä on täynnä Rakkautta..välillä se on niin hassu! Ja olkoon niin, sekin pitänee hyväksyä, se on osa minua kuten kehonikin... joka on täynnä taikaa!!! Koko elämän läpi koetamme hyväksyä itseämme, välillä onnistumme,toisinaan emme..siltikin kaikki on tarkoituksenmukaista ja tapahtuu oikeaan aikaan. Kaikki on täydellistä, mekin <3

Parisuhde..en ole valmis, en halua olla..ja mihin..mihin en ole valmis? Miksi koko asiaa tarvitsee edes ajatella, eikö kaikki vaan voisi olla näin. Juuri nyt on hyvä olla, olen onnellinen ja saan tehdä myös muita onnelliseksi..minun ei tarvitse huolehtia. "Miksi se tuodaan eteeni jatkuvasti"- pohdin ja turhaudun. Jokin osa minusta kokee parisuhteen tuoman rakkauden rajoitteena, kuin vapauteni kahlehdittaisiin..eihän niin käy ellen itse sitä sellaiseksi luo. Pelkään että toinen ihminen saisi vallan muuttaa minua joksikin mitä en halua olla, etten saisi henkeä. Selvästikin I have an issue there ;)
Toinen osa haluaisi synkronismia jossa ei tarvita sanoja, hellyyttä..kainalon <3

 Usein mulle aletaan puhua parisuhteesta tms. ahdistun enkä jaksa jauhaa siitä miksi en seurustele, miksi en kiinnostu joistain tuntemattomista tyypeistä..ajattelen mielessäni: mitäpä jos mä jo rakastan ja mun on hyvä näin? Mitä jos olen nunna? hih..mulla on yhteyksiä, sielullisia..miksi ne ei riitä teille, (vai todellisuudessa mulle)? Seuraa kysymyksiä: kuka se on , miten muka voit rakastaa..epäilyä, sääliä..höh. Antakaa minun olla-tiuskin mielessäni. Minua testataan..:)

-"Mitä jos koittaisit olla ihminen," mulle vastataan, niin ylhäältä kuin alhaalta! :)hihi.. Hassut. 
Koska tällöin hermostun, selvästikin mulla on joku asia tässä puitavana..ah, kokemuksia, kasvua!! Enkelit saavat aina mulle "luun kurkkuun", he ovat niin suuremmoisen viisaita ja samalla sopisivat stand-up showhun, ainakin mun enkelit. Ne on Ihania, Rakkaudellisia ja ohjaavia kaikin tavoin, niin ihmiskokemuksessa kuin sielullisessa.
Elä sitten ihmisenä kun mieli on niin sekava ettei tiedä itsekään yhtään mitä haluaa, haluaa vain...ja jos ei saa haluamaansa, ei halua muutakaan. Parempaa olisi oven takana, oikeita asioita, mutta ovi pysyy kiinni..en uskalla kävellä edes sen ohitse ettei se vahingossa aukea ja sisään pääse jotain odottamatonta!! :) Luojan Kiitos Sielusta ja siitä että yhteyteni siihen on tiivis. Suurimman osan ajasta tunnen synkronoivani sieluni kanssa, Kiitos Amman ja Enkelten. <3

Tulisi pyrkiä olemaan hyvin läsnä ja tietoinen omista tekemisistään, siitä tekeekö sen rakkaudesta itseensä, vai sen vuoksi että odottaa toisten rakastavan. Pysyvää on vain oma rakkaus ja sen myötä toki muiden heijastama rakkaus. Puhtaasta sydämestä tehdyt asiat saavat sinut rakastumaan itseesi. Uskon että palvelemalla muita ja auttamalla onnistut saamaan myös itselle Onnen. Saattaa tuntua että joudut uhrautumaan, mutta nämä ovat egolähtöisiä ajatuksia. Tulee muistaa nöyryyden ja arvottomuuden ero. Ego pelkää jos et suoranaisesti tavoittele omaa etuasi, se ei pysty näkemään siihen pisteeseen joka seuraa hyvistä teoista. Big picture. Lapset näkevät niin hienosti kokonaiskuvan ja me aikuiset sössimme ja yritämme neuvoillamme tahattomasti kaventaa lasten "näköväylää". Sanomme että olemme kokeneet tuon, ja sinne ei kannata mennä, tee näin ja älä tee noin.. jne. jne. Meidän tulisi kääntää tämä toimintamalli ja ottaa oppia lapsista, avarakatseisuudesta, siitä miten kaikki näyttää niin erillaiselta..jopa fyysisesti heidän silmissään. Siitä miten asioihin ei tarvitse takertua, asiat vain ovat. Ne ovat asioita, ei ongelmia..ja that's it. Siitä miten Ihanaa elämä ja sen ihmeet ovat. Miten me olemme ihmeitä, tapamme puhua, oppia, OLLA..yhtä ihmettä kaikki <3

Mietin että en postaa tätä lainkaan, että tämä on vaan mulle kun on jonkin sortin vuodatus. Kaikki on nyt kuitenkin hyvin. En ole tippaakaan surullinen, olen hyvin Onnellinen!! Pienistä asioista. Tämä kulunut viikko on ollut huikea!! HUIKEA! En osaa kuvailla kiitollisuuttani ja sitä Rakkautta jota olen tuntenut sekä tunnen edelleen. Halusin silti kuvailla myös muita tuntemuksiani, ajatuksiani..en tiedä miksi..ehkä joku kuka lukee tätä tarvitsee tiedon tästäkin puolestani. Olen ihminen, ja sielu. Ihmiskokemuksessa.. ja muistakaa aina ettei ole pidemmällä olevia ihmisiä, jokaisella on oma karmansa ja omat asiansa. Mitään ei tulisi verrata, tulisi vain luoda omaa ihmeellistä elämää jakamalla Rakkautta, uskomalla asioiden järjestymiseen, AINA. Ja siihen että meitä odottaa uskomaton tulevaisuus TÄSSÄ ja NYT <3


24.7.2013

Meillä on vain Itsemme.




" Meillä on vain Itsemme"
Niin monesti me kiinnymme materiaan, samastumme kehoomme ja takerrumme muihin ihmisiin.
Tämä aiheuttaa surua, katkeruutta, kateutta, vihaa ja jopa fyysisiä sairauksia.
...Mutta, meillä on vain Itsemme, muu on lainassa.
Luomme odotuksia toisia kohtaan, pyrimme muuttamaan muita vaikka todellisuudessa meidän tulisi muuttua. Hermostumme kun meille esitetään toisenlainen näkökulma kuin omamme koska mielemme pelkää meidän olevan väärässä, se ei pysty ymmärtämään että todellisuudessa sellaista vaihtoehtoa ei ole olemassakaan.
Meidän tulisi hyväksyä muut ihmiset sellaisinaan, erilaisina mutta yhtenäisinä Itsemme kanssa. Kaikki olemme arvokkaita palasia Universumia, tarkoituksellisia. Kun koemme että toisen tulisi muuttua jonkun asian suhteen ja  saatamme tuntea itsemme jopa ärtyneeksi tästä asiasta, eikö se tarkoita että todellinen ongelma on itsessämme. Tämä toinen ihminen voi olla hyvinkin onnellinen "vääränlaisen" asiansa kanssa..me emme ole. Muuttakaamme siis itsemme. Tämä pätee myös koko maailmantilanteeseen, on turha tuomita mitään koska
Meillä on vain Itsemme.

Kuka sitten määrittelee oikean ja väärän? Tiede, lait..?
Minun todellisuudessani se on Sydän. Ei ole oikeaa ja väärää, hyvää ja huonoa, on vain kasvattavia kokemuksia, erilaisia kokemuksia.
Uskon Rakkauteen ja siihen että jokainen ihminen ja kokemus elämän varrella on tarkoituksenmukainen, jokainen.
Esimerkiksi vaikka luonnonkatastrofit;
Me raiskaamme Äiti Maan roskillamme sekä välinpitämättömyydellämme. Äiti Maa ei kosta meille vaan Rakastaa ja hoitaa. Se antaa meille ravintoa, vettä, kodin ja mahdollisuuden elää ihmisenä. Tämä on meille itsestäänselvyys, miksi? Äiti Maa ei myöskään vaadi mitään, kaikki on ilmaista..vain me ihmiset vaadimme. Olemme tehneet itsestämme Äiti Maan "edunsaajia"
Myötätunto on äärimmäisen suuri ihmiskuntaa parantava voima.
Luonnonkatastrofit synnyttävät ennenkaikkea myötätuntoa toista ihmistä, eläintä sekä tätä koko palloa kohtaan. Tällaisen sattuessa ympäri maailmaa myötätunto kohoaa, hetkeksi.  Aito myötätunto tuntematonta ihmistä kohtaan, auttaminen odottamatta mitään takaisin...näitä meidän tulisi kehittää itsessämme.
Joten luonnonkatastrofien ei ole tarkoitus vahingoittaa meitä vaan auttaa meitä kasvamaan. Jokainen Sielu on tehnyt valintansa Universumia palvellakseen jo ennen tänne tuloaan, Sielu on aina turvassa <3
Mutta meillä on vain Itsemme.

Eilen suunnitellessamme loppulomaa sanoin lapselleni " mä haluan aina auttaa et oot onnellinen ja et sun elämä ois kivaa" Siihen leijonanpentu sielunsa voimin huudahti iloisena "ETKÄ! Mä haluan tehdä sen ite!!"
Niinpä, Itsehän me luomme oman elämämme, teoilla, sanoilla ja asenteillamme. Muut ympärillä olevat ihmiset peilaavat omaa sokeuttamme kuten me teemme samaa heille. Ennen kuin mietimme -miksi toinen ihminen sanoo tai toimii sinua ärsyttäen- tulisikin miettiä, miksi minä reagoin näin?

Meillä on vain Itsemme.
Ja se Itse joka meillä on, on se kuka hyväksyy- ei tuomitse
                                               kuka iloitsee- ei sure
                                               kuka Rakastaa- ei vihaa
                                               kuka nostattaa- ei lannista
                                               kuka on läsnä.

Kunpa muistaisimme että Rakkaus luo vapautta ja toisinpäin.
Pelko menettämisestä saa usein vallan, se kielii takertumisesta, joka taas kertoo kuolemanpelosta.
Jokainen pelko johtaa loppujenlopuksi saman äärelle, pelkäämme menetystä. Oli se sitten terveyden, kehon, materian, ihmisen...
Meillä on vain Itsemme. 
Syntyessämme meillä ei ole ollut mitään muuta kuin kehomme, kaikki on lainassa..nimemmekin olemme saaneet muilta. Kuollessamme tämä rajallinen maanpäällinen vaatteemme putoaa päältämme ja palaudumme siihen tilaan jota eläessämme ihmisenä tavoittelemme.
Olemme pysyvässä onnen tilassa.
Onnellisin on kuitenkin se joka jo täällä ollessaan ymmärtää ja pystyy olemaan kiintymättä ja samastumatta maailmaan. Hän tietää että onni tulee sisältä, aivan toisenlaisesta, jatkuvasti pulppuavasta lähteestä.

Meillä on "vain" Itsemme. <3
Sisällämme on ääretön viisaus jota ei voi kirjoista oppia. Kirjoista saat arvokasta tietoa muiden näkökulmista ja totuuksista, näillä ei kuitenkaan välttämättä ole mitään tekemistä omiesi kanssa. Mutta, näistä voit löytää myös palasia sinun totuuttasi. Yksikään ihminen tällä pallolla ei ajattele täysin samoin kuin sinä, ei yksikään. Silti ei ole oikeaa, eikä väärää..On vain eri polkuja Rakkauden luo.

Rikastuttavaa, Ihastuttavaa!!

Rakkautta ja auringonsäteitä päiviisi <3 <3 <3


19.6.2013

Rakkauden päivä, joka päivä!

Tänään 19.6.2013 Venus astuu kartalleni astrologini mukaan!! Tervetuloa rakkaus. ;) 
Itse koen rakkauden kyllä täyttäneet minut täydellisesti vuonna 2008 :)
Koko päivän olo on ollut kevyt ja rauhallinen, innostunut myös. Elämä on suloista.


 Oloa varjosti hieman suru ystävän suuresta menetyksestä. Rakkaimman ystäväni äiti lähti eilen Enkelten matkaan taisteltuaan 7-vuotta syöpää vastaan. Kaikki kunnioitus hänelle <3
Aika oli nyt oikea ja oppiläksyt suoritettuina. Ystäväni on ollut luonani muutamina viime päivinä sekä öinä. Olen pyrkinyt tukemaan häntä ja hänen läheisiään kaikin tavoin Enkelten kanssa. Itse olen käynyt samankaltaisen kokemuksen läpi joten osaan myös asettua hänen tilaansa jossain määrin, tottakai jokaisen kokemus on erilainen. Tämä on saanut jälleen minutkin ajattelemaan ja muistamaan mistä elämässä on kyse, onnellisudesta. Onnellisuuden tavoittelusta kaikilla osa-alueilla, haaveiden todeksi luomisesta, myötätunnosta, asioiden tärkeysjärjestyksestä..Rakkaudesta. 

Elätkö sinä todella elämääsi kuten haluat? Kuinka monta unelmaasi olet toteuttanut? Me emme tiedä aikaamme maan päällä, huominen voi olla liian myöhäistä..sano siis rakkallesi jo tänään miten tärkeä ja rakas hän sinulle onkaan. Näytä aina todelliset tunteesi ihmisille jotka ympäröivät sinua. <3
Ystäväni on pyytänyt minua lähiaikoina muutamaan otteeseen "katsomaan" mitä sairaalassa tapahtuu ja miten "näen" hänen äitinsä. Olen viime syksystä asti saanut avattua uuden kanavan jonka kautta pääsen toimimaan tällä tavoin. Olen tästä äärimmäisen kiitollinen enkä oikein osaa edes käsittää tätä. Kaikki asiat ovat myös vahvistuneet entisestään.. tiedän kuka minulle tulee tänään soittamaan, toisen ajatus (energia) on entistä helpompaa tunnistaa esim. sanon ääneen toisen ajatukset. Näen enemmän värejä, henkilöiden auroja sekä Enkeleitä.
 Osa tästä on intuitiivisuutta ja jokainen omistaa tämän lahjan, kyse on avoimuudesta ja siitä oletko valmis käyttämään sitä sekä oletko valmis vastaanottamaan näitä ihania asioita elämääsi. Overwhelming <3

Eilen olimme ystäväni kanssa menossa nukkumaan kun hän jälleen pyysi minua katsomaan äidin vointia. Energia huoneessa oli muuttunut, alussa näin vain mintun vihreää väriä jalkopäässä.

" Nyt on aika pysähtynyt, huone on tyhjä ja täällä lepää rauha, hiljaisuus" 
Tunsin että sielu ei enään ollut siellä. Kun lopetin lauseen puhelin soi, katsoimme toisiamme ja tiesimme molemmat että äiti on nyt lähtenyt, hän oli viimein päässyt rauhaan ja valoon. Rauhantunne joka täytti sydämen oli odottamatonta. Suru, ilo, rakkaus, kaipuu, toivo ja rauha virtasivat yhtaikaisesti lävitseni..molempien meidän lävitse. Tämän jälkeen minun tuli hirmu kylmä ja  tunsin vahvasti ystäväni äidin energian luonani että aloin väristä kuin haavanlehti. Hän tuli lapsensa luokse, syleillen ja rauhoitellen, niin me äidit teemme..olimme elossa fyysisesti tai emme.

Lähdimme sairaalaan vielä illalla sanomaan viimeiset hyvästit hänen fyysiselle olemukselleen. Ja niin todellakin..jäljellä oli enää kuori, kuori jota ystäväni ei tunnistanut äidikseen. Sielu oli poistunut, vienyt mukanaan auran ja kaiken elinvoiman. Ruumis joka oli vain lainassa oli jätetty jälkeen. Tämä konkretisoi asian ..kyse ei ole siitä että veri pakenee tms. Kyse on siitä että kaunis sielumme on noussut, siirtänyt datansa Valoon <3 Tämä loi minuun suurta iloa ja vahvistusta jo tietämälleni asialle.
Nyt on käännettävä sivua ja aloitettava maalaamaan blankoa kangasta uusin värein, uusin unelmin.

Me ihmiset (ainakin suomessa) suurin osa kasvamme siihen että kuolema on loppu, kuolema on musertavaa, kuolema on pahin asia mitä voi tapahtua. Itse ajattelen kuoleman olevan yhtä luonnollista kuin syntymän, koen että se on uuden alku ja kaunis reitti valoon, Rakkauden tilaan joka oikeasti olemme. Kun läheisemme menehtyy toki tunnemme surua, mutta suurin osa surusta on itsemme vuoksi, samalla tunnemme rauhaa, rakkautta sekä kaipuuta <3 Jos tunnemme iloa ja helpotusta menehtyneen puolesta pelkäämme tuoda sitä ilmi arvostelunpelon vuoksi. Meidänhän "kuuluu" olla surun murtamia sekä toimintakyvyttömiä...vai kuuluko sittenkään :)
Minun ihana, Rakas, vahva ystäväni suhtautuu niin kauniilla ja voimakkaalla, toki surevalla tavalla äitinsä lähtöön. Enkelit ovat rinnallamme! 

Tämä kappale on soinut muutaman viikon päässäni <3 :
(pmmp)
 
"Ja nyt, kun ikuisuuden jälkeen
tänne on pakko palata,
kaikki näyttää pienemmältä
ja koivusta keinu puuttuu.

Päästä lähtemään,
auta lentämään,
vielä menisin taivaan taakse
ja kauas sinne jään.

Pihlajat on paikoillaan.
Ikkunasta katsoin tähtiä ja toivoin pääseväni
kauas pois niiden luo
– on myöhäistä pyytää niin."




Aloitin tämän kirjoittamisen aiemmin tänään ja välissä tein energiahoidon hoitohuoneella!! :) Oi mikä ihana hoitava rakkauden tulva!!! Ja miten rikastuttavaa on saada uusia rakkaita ystäviä ympärilleen. We are One. Olen niin kiitollinen että saan välittää informaatiota sekä rakkautta ihmisille, samalla nämä valloittavat energiat hoitavat minua ja antavat voimaa. Nyt tunnen vahvasti mitä minun tulee tehdä, päätös on syntynyt! Olen onnellinen, enkä malta odottaa tulevaa <3 Rakastan työtäni energia/enkelihoitajana, se on täyttymys.
Voi Amma, Kiitos sinulle kaikesta <3<3<3


Vielä pieni informaatio : Rakas Amma on tulossasuomeen näillä näkymin 18-19.11.2013 ja paikkana olisi Kaapelitehdas <3

12.6.2013

Rakasta itseäsi.



Kaunista päivää täältä loman ja arjen keskeltä. Haluan kertoa teille tunnelmistani aamulla ja niiden nopeasta muutoksesta..siitä miten itse voit vaikuttaa ajatuksiisi sekä siihen mitä ympärillesi luot.

"Sunnuntaista asti olen tuntenut jotain tapahtuvan, väsymyksen nousevan ja samalla hiljennyn, sekä alan prosessin. Prosessin joka käsittelee itseäni.
Mieleni kaartelee asioiden ympärillä, yrittäen luoda toivottomutta. Se ei tee sitä pahuuttaan vaan muutoksen pelossa, haluan juuri nyt kovasti muutosta mutta uskallus hypätä puuttuu vielä. Haluan tehdä asioita joilla on itselleni suurempi merkitys. Haluan tehdä työtä jolla on merkitys, olla ihminen jolla on merkitys. Sisimmässäni tiedän olevani, ja tekeväni..kaikki riippuu asenteestani. Mutta silti haluan kertoa ääneen myös tästä tunteesta mikä välillä valtaa minut. Väsymys. Ja uskon että nämäkin tuntemukset auttavat minua tuntemaan itseni ja tarpeeni. Nämä tunteet kuuluvat täydellisyyteen ihmisenä, ne vievät lähemmäs asiaa joka pitää käsitellä. Tänään olen huono äiti, olen kyllästynyt työhöni, kyllästynyt itseeni.
Tänään. Soutaa, huopaa..
Onneksi tiedän että huomenna kaikki on toisin.. voi olla jo tunnin kuluttua koska reagoinnista huolimatta Enkelit toivovat minun tänään lähettävän Enkeliviestejä <3
 Taidanpa tietää syynkin :) Jotta jälleen muistaisin, Tänäänkin, rakastaa itseäni ja jotta oppisin hyväksymään itseni..täydellisine vikoineni.
Välillä on niin kovin vaikeaa hyväksyä itseä. Kaiken muun maailmassa YRITÄN hyväksyä, olla tuomitsematta. Itselleni olen usein liian ankara ja silloin myös itseluottamukseni tipahtaa olemattomiin. Silloin tunnen ettei kukaan voisi rakastaa minua, ettei kukaan voisi hyväksyä minua, ettei kukaan edes huomaa minua, Valoani. Peili! Tämä on heijastusta itsestäni. Näinä päivinä voisin vain seisoa peilin edessä ja löytää sieltä vastauksen tunteisiini. Voi Ihminen! Mysteeri, reagoinnin mestari :) "

Tässä hetki sitten kirjoittamani teksti..välittömästi kirjoitettuani tämän aloin voimaan paremmin. Sisäisen pahanolon oksennus paperille ja asenteen korjaus!! Joskus asioiden konkretisoiminen auttaa..kun luin tekstini  minua jo hymyilytti..; )

Omilla ajatuksillamme on meihin valtava vaikutus, eikä vain meihin..myös ympäristöömme ja ihmisiin ympärillämme.
Joten pyrkikäämme ajattelemaan positiivisesti, rakastaen sekä hyväksyen. Ja kun edellämainitut tunteet valtaavat, Rakastakaa myös niitä sekä koettakaa hyväksyä myös ne. Itselleen anteeksiantaminen on suuri ja vaikea askel mutta hyvinkin palkitseva. On lähdettävä siitä että todellisuudessa anteeksiannettavaa ei edes ole. Kaikki kulkee Jumalallisen suunnitelman mukaisesti, täydellisyydessään :)

Our Souls have a perfect plan for us <3<3 


 Enkelit ympärillä hymyilemässä ja Amman viesti sydämessä on jälleen helpompi hengittää, helpompi antaa itselleen anteeksi. Mirabai Ceiba soimassa ja Hermannin kolistelua toisessa huoneessa <3
Nyt Enkeliviestien pariin jotta muidenkin Enkelit pääsevät viestimään Rakkaileen :)

Ihanaa oloa ja Rauhaa sydämmeesi <3 

-Noora

p.s Hymyile, katso silmiin, halaa, innosta, kiinnosta, ole rehellinen ja Rakasta.




SATURNUKSEN JA NEPTUNUKSEN KOLMIO - LUOTTAMUS, EI PELKO

Kirjoittanut Sarah Varcas (astro-awakenings.co.uk)
11.6.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tällä hetkellä Saturnus ja Neptunus liittävät voimat yhteen auttaakseen meitä unelmiemme toteuttamisessa. Emmekä puhu tässä pikkuhaaveista, puhumme suurista, elämää muuttavista unelmista! Kuitenkin niin tehdessään ne muistuttavat meille, että usein pienimmät asiat, pikkuruiset nyanssit jossain tilanteessa, ajatuksissa tai käyttäytymisessämme, oikeasti kaatavat tasapainon ja mahdollistavat muutoksen tapahtumisen. Asennemuutos voi olla avain olosuhteidemme ja näin mahdollisuuksiemme näkemiseen täysin uudessa valossa.

Kysymyksenä on, olemme valmis tekemään tuon muutoksen. Perspektiivimme muuttaminen johonkin, erityisesti itseemme, voi usein tuntua vaikeimmalta - niin tuttu meille on tapa nähdä itsemme, elämämme ja mahdollisuutemme. Mutta jos olemme heti valmiina, Saturnus ja Neptunus ovat valmiita kannustamaan meitä. Muutaman päivän ne kutsuvat meitä näkemään asiat eri tavalla ja sallimaan tilanteen aiemmin näkymättömien ja tunnistamattomien puolien paljastua meille. On helppoa olla ahdaskatseinen, kun tullaan omien mahdollisuuksiemme näkemiseen. Hyvin monet asiat vaikuttavat siihen, miten ajattelemme niitä, ja jos sydän sanoo, että meidän on tehtävä jotain, mitä pää pitää naurettavana ajatuksena, meillä on taipumusta mennä pään mukaan kyselemättä. Niin tuntuu itse asiassa turvallisemmalta! Ei ole mahdollisuutta epäonnistua ja tehdä itsestämme typerää, jos emme edes yritä!

Mutta ajat muuttuvat nyt ja kosmos osoittaa tarpeemme kuunnella enemmän sydäntä ja vähemmän päätä. Näin tehdessämme saavutamme tasapainopisteen, mikä antaa parastaan ja tukee elämäämme positiivisesti. Tammikuun lopusta saakka meillä on ollut tilaisuus nähdä mieli sellaisena, mitä se on, ja tämä on merkinnyt sen lannistamista vähän ja laittamista omalle paikalleen! Nyt kun Jupiter kulkee Kaksosten viime asteiden läpi ennen menemistään Rapuun kuun lopussa, voimme nähdä, miten pitkälle olemme päässeet tässä prosessissa ja mitä töitä on vielä tehtävänä.

Jos sallimme ajatustemme sanella jokaisen liikkeemme, meidän on ajateltava uudestaan (!), koska aivan liian usein noita ajatuksia lietsoo pelko, ei luottamus. Sitten kun Jupiter siirtyy Rapuun, astumme aikaan, missä luottamus on oleellista ja pelko on parasta jättää kuihtumaan taustalle. Se ei merkitse, ettei mielellä ole mitään roolia tai että meidän pitäisi toimia spontaanisti ajattelematta koskaan asioita läpi. Sen sijaan se merkitsee, että voimme yhdistää nyt sisäisen tietämisemme eri aspektit - ajatukset, tunteet, intuition, ennusteunet, viestit Hengeltä … Minkä tahansa muodon henkilökohtainen sisäisen opastusjärjestelmämme saakin, nyt voimme käyttää sitä täysillä, mielen hyppäämättä välittömästi mukaan ja sivuuttamaan kaiken tiedon, mikä ei sovi nykyohjelmointiin.

Kuten kaikissa asioissa, meidän on tietysti tehtävä alkuponnistus palkkioiden korjaamiseksi. Ei ole hyvä vain istua odottamassa, että universumi uudelleenjohdottaa aivomme ja selvittää polun edessämme. Nyt on tehtävä työtä ajatusten ja niihin liittyvien tuntemusten kanssa, haastettava ja kyseenalaistettava niiden kertomat tarinat, jotta voidaan lajitella jyvät akanoista ja erottaa, mihin kannattaa luottaa ja mitkä pelkästään toistavat samaa, mitä olemme kuulleet uudestaan ja uudestaan vuosien ajan. Tämän kanssa Saturnus ja Neptunus haluaa auttaa meitä nyt, muistuttaen meille, että luottamus, ei pelko, on nykyajan valuuttaa ja meillä on nyt tilaisuus täydentää varastoja valmistautuen Jupiterin siirtymiseen Rapuun myöhemmin tässä kuussa.

Hyvää päivää kaikille!

Sarah Varcas

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Muuttumattomuus muutoksessa- True Essence

Tässä kirjoituksessa haluan jakaa eri vaiheita esim. "henkisellä" polulla, sekä omaa matkaani joka uusille tuttavuksille saatt...