27.4.2012

Muutoksen Enkelit

Hyvänenaika tätä tunteiden sekamelskaa!! Onni olisi kokoajan saatavilla mutta miten sen osaakin välillä niin helposti sivuttaa. Olin 2 viikkoa työreissulla Tampereella ja oih miten oli mukavaa ja onnellista, naurua kuului jokaiseen päivään hurja määrä vaikka työn määrä oli uuvuttavaa.  Eilen palasin kotiin ja pala nousi kurkkuun jo illalla..päivällä nieleskelin töissä sitä palaa ja itkinkin muutaman kerran. Ahdistus niin monesta asiasta. Tuntuu kuin enkelit koittaisivat savustaa minut ulos työpaikastani jotta ryhtyisin tekemään sitä mikä on elämäntehtäväni tällähetkellä, mutta en uskalla..en uskalla millään ottaa sitä askelta. Edelleen rakastan itse työtäni ja ihmisiä ympärilläni, silti ahdistus on raastavaa. Mielialat vaihtelevat ja olen ihmeissäni näistä aaltoliikkeistä, osan tiedän johtuvan siirtymästä, uudelleenkalibroinnista, silti tuntuu että olen sokea sekä kuuro jollekkin asialle jota minulle koitetaan kertoa.
Numeroni on 5, muutoksen numero ja yleensä pidän muutoksista, myöskin muutosenergia jyllää minussa vahvasti..silti nyt muutos tuntuu vaikeuttavan elämää siinä määrin että ahdistun..ja tämähän on mielen juttuja taas..mieli joka niin kovasti pelkää muutosta ja tulevaa. Osa minusta puhkuu onnea ja ehdottelee Hermannille asunnon myyntiä ja heittäytymistä elämän vietäväksi, sitten toinen osa (mieli) huutaa peloissaan "hullu, mitä muut ajattelee, mitä vanhempasi sanoisivat ja millä elätät lapsesi ym.." Niin kovasti haluan luottaa universumiin mutta pelkään että jos vähääkään epäilen itseäni, epäonnistun. Hölmöläinen..eihän se ole mahdollista, elämässä ei ole mahdollista epäonnistua..vain mielentasolla tämä on mahdollista. Sieluntasolla näin ei ole, ja sielu on se mitä minä todella Olen <3

 Myös eilen sain raskaan uutisen, rakas isoäitini on yhtäkkiä mennyt hyvin huonoon kuntoon ja kyse taitaa olla päivistä. Niin sitkeästi hän asui yksin 84-vuotiaaksi  omakotitalossa ja tällä viikolla kunto vain romahti. Tiedän että hän kaipaa jo enkelikuoroon jatkamaan hienoa muusikon uraansa, eniten ehkä pelkään tulevaa..isäni reaktiota ja jaksamista. Olen saanut kunnian auttaa Enkelten kanssa isoäitiäni voittamaan ihmisvihansa sekä kohtaamaan useita pelkoja. En osaa sanoin kuvailla miten onnellinen olen että hän kävi syksyllä halaamassa Rakkauden lähettilästä, Ammaa <3 Silloin hän jo sanoi minulle että tämä on viimeinen mahdollisuus..Hän myös kertoi käyneensä nuorena ennustajalla joka kertoi hänelle että nuori nainen auttaa häntä suuresti hänen elämänsä aikana, kun hän kertoi että on nyt ymmärtänyt että hänen oma lapsenlapsensa on tämä ihminen ei kyynelilleni ollut tulla loppua, minä..miten minä voin olla opettaja ja auttaja ihmiselle joka on kokenut sodan, sekä elämässään niin paljon <3 Olen kiitollinen että olen saanut tuntea hänet, sekä jokaisen ihmisen elämässäni. 
Rakkaus Universumia kohtaan on mittaamaton. Älkää antako pelkojenne sekä tämän muutoksen lannistaa teitä, syvällä sisällä on suuri voima joka kantaa meidät kaikki yli surujen sekä pelkojen, RAKKAUS <3 Olkaa kauniita, vapaita..Valoja. Yritetään kääntää kaikki muutokset voitoksemme, niitähän nekin ovat, enkeleitä valepuvuissa, ohjaamassa meitä kohti oikeaa polkua, välillä kipeästikin <3

Rakkautta, Enkeleitä ja Uskoa mahdollisuuksiin!!!!
" Omat mietteeni vain seuranani istun sidottuna tuolissain
ovat kyyneleiset ikkunani, ja hämäryys mun huoneessain.
Tunnen kohtaavani jälleen hetken
jolloin sydämeni lentää vois,
silloin tahtoisin mä tehdä retken ja kulkea niin kauas pois..
Ei jalkani mua tahdo kantaa,
eikä eteenpäin kuljettaa,
ei ne vapautta voine antaa,
sitä jokainen Rakastaa..."

by. Rakas Maire-mammani <3<3

9.4.2012

Kiitos !

Ihanaa kevättä Valosielut <3

46 mahtavaa päivää ovat nyt ohi. Näiden päivien aikana toteutin intuitiivista maksutapaa, jossa asiakas maksoi sen summan minkä koki oikeaksi punnittuaan lompakkoaan ja kuunneltuaan sieluaan.
Halusin tulla tänne kiittämään teitä kaikkia suuremmoisia Sieluja. Olen saanut valtavasti yhteydenottoja, enemmän kuin uskalsin toivoa. Toivon että olen pystynyt virrataamaan Rakkautta ja tarvittavaa informaatoita mahdollisimman puhtaasti. Kiitos myös ihanista palautteistanne, on ollut hyvin kannustavaa lukea niitä. Nämä 46 päivää ovat olleet hyvin antoisia ja rakkaudellisia, sekä olen myös itse saanut tästä hyvin paljon apua. Kiitollisuutta on vaikea pukea sanoiksi, joten sanon KIITOS :) Haluan myös kertoa että olen päättänyt jatkaa tällä tiellä, maksu pysyy intuitiivisena kunnes toisin mainitaan. <3

Rakkautta ja Valoa Sinulle <3


rakkaudensiivin@gmail.com
www.rakkaudensiivin.fi    (unohtakaa "hinnasto" sivu)

25.3.2012

Vapaus

      Fight for your Freedom, fight for your Love!


 Ihmismieli toimii usein niin että se pelkojensa johdattelemana kaipaa pysyvyyttä, turvallisuutta..tasaisuutta. Kuitenkin me kaikki, koko maailma muuttuu joka sekunti, mikään ei kuulukkaan pysyä ikuisesti samana. Ihminen joka on ollut sinulle "the" one ei välttämättä olekaan sitä enää 3 vuoden kuluttua, saatikka lopun elämää..toki tämäkin on tässä uskomattoman kauniissa maailmassa mahdollista.
Usein parisuhteen tullessa siihen pisteeseen että molemmat ovat muuttuneet ns. eri suuntiin, alkaa toinen (yleensä molemmat) yrittämään muuttaa toista enemmän sellaiseksi kun itse toivoisimme toisen olevan. Näin riistämme ihmisen omaa voimaa. Ajatusmallimme pitävät  parisuhteesta lähtemistä luovuttamisena, sitä se ei edellämainitussa tilanteessa ole, se on vapautta ei heikkoutta. Niin kauan kun tuntee olevansa puhtaasti onnellinen ja vapaa, on mahdollista kasvaa yhdessä..samasta pisteestä toiseen, tukien Rakastaen. Tällaisella suhteella on mahdollisuus pysyvään yhdessä muuttumiseen.

Vapaus taas ei tarkoita mahdollisuutta loukata toista, vapaus on state of mind. Vapaus olla juuri se kuka tällä hetkellä haluaa olla, vapaus muuttua juuri sellaiseksi millaiseksi haluaa tulla. Vapaus ilmaista itseään millä tavalla haluaa, olla omassa Valossa ja Voimassa. Vapaus on Rakkaus.

Itselleni (mielelleni) parisuhde ei ole ajankohtainen asia, sieluni olisi valmis liikkumaan mutta mieleni on 3,5 vuotta pysytellyt "haavemaailmassaan"..luonut täydellisen suhteen ja odottelee sitä ;) No ajallani minäkin tästä aktivoidun ja levitän siipeni täyteen mittaan, nyt yritän olla armollinen myös mielelleni ja annan sen vielä hetken nuolla haavojaan <3

Tämä kuitenkin sai minut ajattelemaan että sama pätee muissakin kuin parisuhteissa, ystävyys, perhe ja työ..
Niin monesti "erilaisuutta" on vaikea hyväksyä ja tahtomattaan, huomaamatta alkaa toivoa toisen omaavan erilaisia piirteitä kuin mitä hän nyt edustaa. Tottakai maailman muuttuessa toivomme ihmisten tulevan tietoisemmiksi, avarakatseisimmiksi ym..mutta tällöin tulee punnita palveleeko toiveemme Universumia vai omaa egoamme, nouseeko nämä ajatukset omien pelkojemme tähden?
Me itse luomme kaiken elämäsäämme, mutta pitäessämme liiaksi kiinni "vanhasta" minästämme me sabotoimme oman totuutemme, joka todella on sekin muuttuvainen.
Myös silloin sabotoimme elämää kun lähtökohtanamme on "Ihmiset eivät koskaan muutu".
Tämä lause saa minut hyvin surulliseksi, koska olen itse kokenut suuren muutoksen. Tämä lause on myös täynnä anteeksiantamattomuutta. Kukaan meistä ei ole samanlainen kuin olimme esim. 5 vuotta sitten, ihminen muuttuu henkisellä tasolla, fyysinen olemus muuttuu, dna rakenne muuttuu, myös ego ja mieli muuttuvat.
Anteeksianto ei ole heikkous vaan voimavara.

Rakastakaa ja olkaa vapaita <3<3<3


N

10.3.2012

2012 - JÄRJESTELMÄN UUDELLEENKÄYNNISTYS



Tähtivanhimpia kanavoinut Aluna Joy (http://www.alunajoy.com)
29.2.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Nyt on tulossa selväksi tämän vuoden 2012 energioihin liittyen, että olemme evoluutiomme kriittisessä vaiheessa. Olemme kaikki odottaneet tätä aikaa. Tämä on meidän aikamme. Vanhoina sieluina - inkarnoituneena ja vielä ilmentymättömänä tähän fyysiseen todellisuuteen - tulemme näissä epävakaissa risteyskohdissa aikakauden alussa/lopussa, koska rakastamme sitä ehdottomasti.

Nyt sinun joka olet jo fyysisessä muodossa, täytyy tulla toimeen nopeasti muuntuvan DNA:si kanssa ja sen yli ja sopeutua varsinaisiin luonnonlakeihin, jotka muuttuvat aivan jalkojesi alla. Sinusta tuntuu, että matto on ikään kuin vedetty jalkojesi alta. Mutta muista, että tämä on sinun aikaasi ja tulit tänne tätä aikaa varten. Hyvin monet ovat tulleet kokemaan tätä nopeaa evoluutiota ja koko järjestelmän uudelleenkäynnistämistä. Kehosi kulkee kanssasi. Tämä on ollut suunnitelmana aionien ajan. Atlantis oli vain pukuharjoitusta ja tiedämme, ettemme pärjänneet kovin hyvin. Mutta olette kaikki oppineet ja kasvaneet tämän ajan myötä ja tällä kertaa on teidän aikanne. Voimme nähdä ajattomuudesta ja voimme nähdä, että olette saaneet työn valmiiksi. Olette voitokkaita ja juhlitte hyvin poikkeuksellisella tyylillä. Pitäkää tätä unelmaa voitosta, kun kuljette tämän vuoden läpi kaikkien tulevien energia-aaltojen kanssa.

Ei ole epäilystäkään siitä, että tämän vuoden energiat ravistavat kehoanne ja yllättävät sen. Mutta sydämenne ja sisäinen totuutenne on horjumaton nyt. Luottakaa tähän sisäiseen totuuden, silloin kun kehonne kertoo teille muuta. Kukaan ei ole immuuni tälle prosessille. Ulkoisessa maailmassa on paljon sekavia signaaleja. Älkää kuunnelko niitä.

On lääketieteen asiantuntijoita, jotka kehottavat teitä lääkitsemään itseänne ahdistus- ja masennuslääkkeillä. Tämä ei auta, kun käytte joka tapauksessa läpi uudelleenkäynnistyksen. Prosessia vastaan taisteleminen tekee siitä vain ilottomampaa. On hyvää tarkoittavia vaihtoehtoisia parantajia, jotka kehottavat teitä syömään tätä tai tekemään tuota. Taas kerran, älkää kuunnelko heitä, ellei sydämenne täysin resonoi heidän ehdotustensa kanssa. Jokaisella on ainutlaatuinen menneisyys, mikä tulee henkisiltä esi-isiltänne. Emme puhu geeneistänne - kuten keitä olivat vanhempanne tai isovanhempanne. Puhumme henkisestä menneisyydestänne. Tämä on akaasinen menneisyys, mikä on paljon voimakkaampi kuin geneettinen menneisyys.

Kuunnelkaa sydäntänne, ydintänne ja sisästä vakiotanne. Tämä on suuntautumispisteenne maailmassa, joka huojuu kuin hallitsematon gyroskooppi. Transformaatiota vastaan taisteleminen tässä kohtaa tekee siitä vain vaikeampaa ja ilottomampaa. Ei ole pakotietä. Jos olet kehossa, käynnistät järjestelmän uudelleen ja juhlit. Muista, että tämä on suurta huvia hengellesi ja sielullesi. Tästä syystä tuli tänne.

Näissä tulevissa aalloissa teistä tuntuu huonovointiselta ja kehonne antaa teille kummallisia ongelmia, jotka tuntuvat tulevan ja menevän. Tunnette ehkä tarvetta kyyristyä ja olla matalana näiden muutosten vuoksi, muttemme ehdota tätä, vaikka onkin vapaa tahtonne tehdä, mitä haluatte. Selitetäänpä. Istuessanne tuolissa liian pitkään jäykistytte. Tätä tapahtuu, jos ette pysy liikkeessä näiden aaltojen huuhtoutuessa ylitsenne. Ette löydä tarvitsemianne vastauksia piiloutuessanne kotiin rukoilemaan ratkaisuja. Maailma on siirtymässä kollektiivisen ilmentämisen yhtenäiskenttään. Ette voi tehdä tätä yksin. Ratkaisunne osia tässä transformaatiossa on ulkona maailmassa samanmielisten sielujen parissa. Kaikki tämän transformaation osat on levitettynä teidän kaikkien keskuuteen. Tästä syystä tarvitsette samanmielisiä sieluja ympärillenne. Nämä aallot ovat liian suuria surffattavaksi yksin. Teidän on tehtävä tämä yhdessä.

Vuonna 2012 tulee paljon valtavia aaltoja, joita surffaamme yhdessä. Tämä on hyvää aikaa kerääntyä samanmielisen sieluperheen kanssa, mikä elää sydämeen keskittyneessä tilassa eikä pelosta. Ympäröikää itsenne pelottomilla olennoilla. Rakastamme käyttämäänne "ei pelkoa" -logoa, koska tätä pyydämme teitä nyt olemaan: pelottomia ja täynnä rakkautta, luottamusta ja syvää tietämistä, että suuri juhla on melkein käsillä teillä kaikilla.

Seuraavassa on joitain energia-aaltoja, joita odotamme tässä kohtaa ajattomasta perspektiivistämme tulevan teille. Tämä ei merkitse, että niitä tapahtuu niin, kuin sanomme tässä. Tulevaisuus ei ole todellinen ja se voi muuttua koska tahansa, kun kehitytte. Voi tulla myös muita aaltoja, joita emme näe Alunan kirjoittaessa tätä teille.

Ensimmäinen aalto tulee päiväntasauksessa. Kerääntykää yhteen ja juhlikaa tätä suuren transformaationne alkuaaltoa. Päiväntasaus tuo paljon kaivattua tasapainoa maailmaanne, mikä on välttämätöntä sille, mitä tämän ajankohdan jälkeen tulee. Tasapainottakaa itsenne valmistautumisena, koska tarvitsette tätä myöhemmin. Emme voi sanoa tätä riittävän painokkaasti. Kuulkaa tämä ja tehkää niin, kuin sydämenne kutsuu. Tämä tasapaino on oleellinen tulevina päivinä.

Alunalta …

Maaliskuun 21. päivä astumme Maya-vuoteen 2 Kan (Kiche pitkässä laskennassa) ja 10 Eb (Jukatanin Haab-laskennassa). 2 Kanissa on kyse kaksinaisuuden tasapainottamisesta, mutta Kan voi tuoda esiin myös selviytymiskysymyksiä. Luulen, että tästä syystä Tähtivanhimmat puhuvat painokkaasti yhteenkerääntymisestä samanmielisten sielujen kanssa, jotta positiivinen kollektiiviaikomuksenne pehmentää kaksinaisuutta ja niitä keho-ongelmia, jotka ehkä nostavat selviytymiskysymyksiä. Negatiiviset ja pelokkaat ystävät ja perhe jne. ovat nyt myrkyllisiä teille.

10 Ebissä on kyse heränneen ihmisen saapumisesta viimein perille ja ankkuroitumisesta. Laitamme viimeinkin jalkamme uuden maaliman uudelle perustalle. 10:ssä on kyse todellisen fyysisen ulottuvuuden ilmentämisestä. Eb huokuu ulkoista rauhaa, mutta sisällä voi olla myllerrystä. Ulkoinen rauha on sydämemme tietäminen ja totuus. Sisäinen myllerrys, pelko jne. on viimeisen vanhan ohjelmoinnin häviämistä pois. Jos emme ruoki sitä, se kuolee nälkään. Ruoki rakkautta, näännytä pelko nälkään. Sivuillamme on ehdotuksia päiväntasauksen maailmanlaajuisista juhlista.

Takaisin Tähtivanhimpiin …

Seuraava suuri aalto jonka näemme teidän ehkä kokevan, on täydellinen auringonpimennys 20.5. Tämän täydellisen auringonpimennyksen reitillä ulottuvuutenne aloittaa käyttöjärjestelmänsä täydellisen uudelleenkäynnistyksen planeetallanne. Kun kuu peittää niin täydellisesti auringon, tässä hyvin hiljaisessa ja ajattomassa tilassa uusi käyttöjärjestelmä luodaan ja ladataan kehoonne sekä maailmaanne, aurinkokuntanne ja universumiinne. Muistakaa, että tämä on universaali muutos ja uudelleenkalibrointi, ei ainoastaan planetaarinen. Me muutumme kanssanne sekä ylösnousseet mestarit ja enkelimaailmat. Transformoidumme kaikki yhdessä yhtenä ykseydessä.

Jos olette tämän pimennyksen varjoreitillä, lataus on nopeampi, täydellisempi ja sujuvampi. Teistä tulee tämän uuden latauksen eläviä viestiviejiä muulle maailmalle, jolla ei ollut pimennysreitille matkustamisen ylellisyyttä. Tämä uusi käyttöjärjestelmä alkaa levitä ympäri maapalloa jonkin ajan kuluessa (kuukausi tai kaksi). Taaskin sanomme painokkaasti, että kerääntykää pelottomien sielujen kanssa tätä uudelleenkäynnistystä ympäröivinä päivinä. Kerääntykää niiden kanssa, jotka toimivat rakkauden, luottamuksen ja totuuden sisäisestä tiedosta, jotta tämä todellisuutemme transformaatio on jo voitokas.

Yksi suuri aalto jonka näemme teidän ehkä kokevan, on Venus-transiitti 6.6. Viimeiset kahdeksan vuotta kollektiivitietoisuutenne on rakentanut mallia yhtenäiselle ja universaalille sydämelle. Tämä prosessi alkoi viime Venus-transiitissa 8.6.2004. Tämä uusi yhtenäinen ja universaali sydänmalli ladataan uuteen käyttöjärjestelmään. Kollektiivinen yhtenäinen sydän ankkuroidaan. Jokainen paikka missä ei ilmaista rakkautta, ravistellaan ytimeensä saakka. Tämä kattaa kaiken, henkilökohtaisista suhteistanne maailman hallintojärjestelmiin. Tämä uusi lataus tekee itsekkäät toimet lähes mahdottomiksi saavuttaa. Toisin sanoen, alamme ajatella, toimia ja elää siinä tietämyksessä, ettei ole mitään erillisyyttä ja kaikki elämä on yhteydessä. Emme pysty tekemään valintaa miettimättä kokonaisuutta ja tulevia sukupolvia.

Tämän uuden sydänmallin täydellinen ankkuroituminen vie useita viikkoja. Universumi on rakastava ja lempeä ja sallii tämän sydäntransformaation latautua hitaasti, jotta voitte sopeutua jokaisella sydämensykkeellä päivittäin. Hengittäkää, ympäröikää itsenne rakastavilla ja positiivisilla samanmielisillä sieluilla. Tämä tekee sydäntransformaatiostanne iloisen kokemuksen tuskallisen sijasta. Mutta näemme, että on jossain määrin kaikille vähän epämukavaa, kun tätä uutta sydänohjelmaa ei ole koskaan ennen koettu ihmismuodossa. Hyvin monet teistä ovat odottaneet tätä ohjelmaa pitkään, joten miettikää jo toimianne ja niiden tulevia "kopioita". Kiitos tilan pitämisestä avoimena tämän ohjelman lataamiselle. Olette ja tulette olemaan menestyksekkäitä.

Seuraavan suuren aallon näemme 13.11. - toinen täydellinen auringonpimennys. Nyt kun sydänmalli on täysin ankkuroitu uuteen sydämeenne sekä maailmaanne ja universumiimme, tämä pimennys on erittäin tärkeä ja hyvin voimakas, kun se tekee tarvittavat muutokset kollektiivitietoisuutemme perusteella. Tämä tekee universumista itsensä oikeuttavan. Tällä sanomme sitä, että kaikki mikä ei ole vielä harmoniassa yhtenäisen rakkauden kanssa, ohjelmoidaan uudestaan tekemään korjauksia ihmisen virheisiin. Tämä ei tuomitse ihmiskuntaa. Mutta tiedämme, että täydellisen rakkaustilan pitäminen koko ajan huojuvassa maailmassanne on vaikeaa. Niinpä universumi antaa teidän olla rauhassa kaiken epäpätevän energian osalta, mitä olette ehkä ankkuroineet.

Kerromme teille myös, että tämä on helppoa teille. On vaikeaa pitää täydellistä tilaa radikaalisti muuttuvassa maailmassa. Rentoutukaa ja vain olkaa totuudessanne mahdollisimman paljon. Universumi siivoa kaiken, mitä sellaista olette ehkä tehneet, mikä syntyi jostain muusta kuin rakkaudesta. Tällä pimennysreitillä on väliaikainen ajattomuustila, missä käynnistetään uudestaan kaikki päivitykset. Tämä pimennys on hyvin intensiivinen ja olemme iloisia, että suurin osa tästä pimennyksestä kulkee merien yllä sen vaikutuksen pehmentämiseksi. Voimme nähdä, että tänä aikaa tapahtuu paljon parannuksia. Pysykää rauhan ja neutraalisuuden tilassa, kun uudelleenkäynnistys huuhtoo maapallon yli. Nyt toimitte täysin parannetulla ja uudelleenkalibroidulla järjestelmällä. On aika tehdä tälle uudelle maailmalle testiajo. Olette olleet valmis tähän aionien ajan.

Seuraava aalto tulee joulukuun keskellä 12.12., mihin osuu myös tärkeä juhlapäivä, Maya 8 Batz. Mayoille tämä päivän on heidän pyhän kalenterinsa uudelleenkalibrointi ja se käynnistää räjähdyksen, joka sytyttää tulen sen uuden ohjelmoinnin alle, mitä olemme auttaneet lataamaan koko vuoden. Käytännössä Maya-vanhimmat kytkevät kaiken pistorasiaan. Tämä tulee melkein kaksi viikkoa ennen 21.12.12, päivää josta hyvin monet teistä ovat tietoisia.

(Lisää Maya-kalenterista http://www.alunajoy.com/12-13FREE-CAL.pdf (englanniksi))

Vuoden viimeinen aalto tulee 21.12. Te kaikki vanhat sielut juhlitte rakkaudessa ja rauhassa. Jokainen joka ei ole sallinut tämän uudelleenkalibroinnin tapahtua ja on ollut riittävän voimakas pitämään sen poissa, osuu äärimmäiseen kriisikohtaan. Teidän tehtävänne on ankkuroida rakkautta ja positiivista aikomusta juhlassa ja tämä toiminta tuo nämä viimeiset sinnittelijät harmoniaan uuden ohjelman kanssa. Tämä ei ole näiden sielujen tuomitsemista. He olivat viimeisiä sinnittelijöitä pitääkseen vanhan maailman pyörimässä viimeiseen sekuntiin saakka ja he tekivät sen meidän puolestamme. Tämä oli heille erittäin kovaa työtä. Kaikki sielut maapallollanne ovat Jumalan osia. Älkää siis unohtako tätä.

Kun tämä on sanottu, ehdotamme ja toivomme siis, että keräännytte valtavina määrinä 21.12. ympäri maapalloa juhlimaan riippumatta siitä, mitä ulkoinen maailma tekee. Muistakaa, että te elätte pelottomalla, pelkän rakkauden alueella. Avaatte portaaleja sydämeenne, maahan ja universumiin. Olkaa ulkona Äiti Maan pinnalla ja Isä Auringon alla. Menkää pyhiin paikkoihinne, juhlikaa ja olkaa rakkaudessa koko sieluperheenne kanssa. Tämä on teidän aikaanne. Olette odottaneet ja valmistautuneet pitkään. Sallikaa siis itsenne juhlia tätä voittoa ja nauttia sen säteilevän Jumalan loistosta, joka on sisällänne ja nyt ankkuroituna maailmaan ja universumiin.

Olkaa rakkaudessa ja rauhassa ja tietäkää, että kaikki on hyvin.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.


"Kiitollisuudessa ja Rakkaudessa eläminen
 on elämistä Jumalallisuudessa. 
Kaikkea hyvää sinulle <3"

22.2.2012

Mieli lomalla, Sielu töissä.

Tämä vuosi on tärkein vuosi 100 000 vuoteen, ja jokaisella täällä olevalla on tehtävä, kukaan ei ole täällä vain sattuman vuoksi. Sinun sielullasi myös on suuria tehtäviä..kaikki tapahtuu ajallaan ja silloin kuin se palvelee sinua ja koko universumia parhaiten. Mutta, vaikkemme halua hoputtaa, ja tiedämme mielesi tarvitsevan aikaa, niin haluamme sinun ymmärtävän että olet JO valmis. Olet aina ollut.  Ainoa esteesi ovat mielen pelot. Miten sitten päästä mielen kanssa yhteisymmärrykseen, saavuttaa tasapaino mielen, kehon ja Sielun kanssa. Todellisuus on, että kun huomaat itsesi olevan epämukavuusalueella, hymyile ja astu askel vieläkin syvemmälle, rauhoittele tällöin mieltäsi ja LUOTA Enkeltesi tukeen. Kutsu enkeleitäsi naurullasi, he rakastavat iloasi.
 Pelot luovat tukoksia kanavoihimme, energiakeskuksiimme sekä kaikille eri kehotasoillemme. Mitä enemmän ruokimme pelkojamme, emmekä kohtaa niitä, sitä suuremmaksi ne muuttuvat. Ja totuus on, että ne eivät koskaan häviä vaikka ne jätettäisiin huomioimatta, Sielumme matka on hyvin pitkä ja raskas jos lukitsemme kaiken alitajuntaan.
Myöskään emme voi saada informaatiota mikä värähtelee korkeammalla tasolla kuin Itse olemme, pelot madaltavat värähtelytasoamme. Näin ollen on hyvin tärkeää löytää omat pelkomme, ja sen jälkeen kohdata ne.
Sielu on toki peloton, mutta ihmiskokemuksessa olemme valinneet mielen ja kehon mukaan kokemuksiimme, haasteisiimme, joten nämä kaikki ovat oltava harmoniassa. On löydettävä keino vaalia jokaista osaamme, tasapuolisesti. Tasapaino on avaimemme Pysyvään Onneen ja Rakkauteen.
 Ehdoton Rakkaus on korkein valotaajuus, ehdoton rakkaus itseä ja koko luomakuntaa kohtaan. Itsensä täydellinen hyväksyminen, myös pelkoineen. Tutki omia vahvuuksiasi ja heikkouksiasi, mikä saa uskosi horjumaan, mikä tekee sinut onnelliseksi..pysyvän onnelliseksi? Mitä sinä haluat tältä maailmalta, elämältä? Kuka sinä haluat olla?
Potentiaalia sinussa on mihin tahansa.
Punnitse myös kaikkien toimiesi tarkoitusperiä, ovatko motiivisi puhtaita ja palvelevatko ne koko Universumia. Kaikki mitä tahdot on ulottuvillasi jos se palvelee sinun henkistä "sopimustasi"
Apua saat aina kun muistat pyytää, jokaisella maanpäällä olevalla sielulla on toiselleen paljon annettavaa, myös korkeimmat energiat ovat kanssasi. Sinulla ei ole mitään hävettävää, kaikki ovat yhtä suurta Jumalallista kokonaisuutta. Jokaisella on valintoinaan omia haasteita, joita ei voi verrata, mutta myös jokainen on ennen tuloaan tehnyt sopimuksen kaikkien kanssa jotka elämää koskettavat, ja jokainen näistä ovat sopimuksessa luvanneet auttaa ja ohjata. Pahin vihollisesikin on yksi parhaista Mestareistasi, joka myös Sinä Olet.

Rakkautta, Voimaa, sekä Luottamusta vuodelle 2012

Noora


Laitan tähän vielä pienen infon :

Myös minua on ohjattu kulkemaan kohti omia pelkojani, ja luottamaan Universumiin. Minun tulee  46 päivän ajan toteuttaa hoidoissani intuitiivistä hinnoittelua. Tämä toimii  niin että asiakas maksaa, tai on maksamatta hoidosta minkä kokee oikeaksi.
22.2.2012 - 7.4.2012  ovat nämä päivämäärät jotka minulle on annettu. Olen myös aiemmin tehnyt hoitoja tällä periaatteella, mutta pelännyt liiaksi ja sen vuoksi laadin hinnaston. Nyt kuitenkin tämä tuntuu ahdistavan sieluani. Haluan hoitaa ihmisiä, kaikkia, myös niitä kenellä ei ole varaa kyseisiin hintoihin. Tämä olkoon minun ns. karma yogaani ( epäitsekäs työ)

Hoitoihin kuuluu:

Energiahoidot (myös etä)
Kirjalliset kanavoinnit
Intialainen päähieronta
Reikihoito

Rakkautta & Valoa, olette kaikki Rakkaita <3

-Noora-
rakkaudensiivin@gmail.com
(Olen päivisin töissä, ja parhaiten minut tavoittaa sähköpostitse)

www.rakkaudensiivin.fi

14.1.2012

VALOTYÖNTEKIJÄTEHTÄVÄNÄSI ON JOHTAA..NYT!


VALOTYÖNTEKIJÄTEHTÄVÄNÄSI ON JOHTAA

Kanavoinut Brenda Hoffman ( http://www.lifetapestrycreations.com)
10.1.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat ystävät,

Haluamme puhua ongelmasta, mikä vaivaa monia teistä. Tunnette edelleen tarvetta olla joku, kuka ette ole, miellyttääksenne toisia, jotka eivät elä omaa untaan/unelmaansa.

Olemme kertoneet teille useissa tilanteissa, että teidän on aika katsoa sisäänpäin ja seurata teille kirkkaasti valaistua polkua - vähän kuin "keltaista tiilitietä". Kyseenalaistatte jatkuvasti noiden sanojen viisauden. Ette siksi, että sen tekeminen tuntuu oikealta, vaan koska ne joita pidätte korkeassa arvossa, sanovat teille monin tavoin, että jos seuraatte sydäntänne, tulee epämiellyttäviä seuraamuksia.

Teillä ei ole enää aikaa horjua tai ihmetellä, mitä oikea toiminta teille on. Se aika on ohi. Nyt, juuri tällä hetkellä, teidän täytyy alkaa kuunnella sisäistä olemustanne. Emme halua pelotella teitä, vaan sen sijaan osoittaa, että risteys, päätöspiste on ohitettu.

Jos et enää halua olla valotyöntekijä, tiennäyttäjä tai tiedustelumestari, ole piittaamatta tämän viestin loppuosasta. Niissä olosuhteissa on aivan oikein seurata yhteiskuntaa, kunnes sinulla on tarve tehdä siirtymä.

Te jotka haluatte jatkaa valotyöntekijäpolulla, ette voi enää seurata yhteiskunnan sääntöjä. Mitä tapahtuu, jos jatkat sitä? Ei mitään muuta, paitsi poistut välittömästi valotyöntekijäpolulta. Voit jatkaa tulevaisuudessa, mutta et ole osa valotyöntekijöiden ensimmäistä aaltoa. Sillä on tullut aika (käytämme termiä hyvin kevyesti!) aloittaa kutsumuksenne.

Olet valmistautunut valotyöntekijätehtävääsi kuukausia, jos et vuosia. Olet meditoinut, käynyt kursseilla ja keskustellut asioista kyllästymiseen saakka valmistautuaksesi tähän hetkeen. Tuo aika on nyt.

Et tarvitse yhtään kurssia, kirjaa tai opettajaa. Olet omavarainen "yksikkö", joka tietää, mitä tarvitsee tehdä ja miten. On toteuttamisen aika.

Monet teistä ajattelevat, että te ette ole valmis, ettei teidän voi mitenkään odottaa tekevän niin tärkeää tehtävää ilman apua tai lisäoppeja. Tuttu ajatus niille, jotka muistavat tunteensa ensimmäisestä työpaikasta - oli se sitten lapsenkaitsijana tai markkinointijohtajana. Jännitys työpaikan saamisesta muuttui usein ajatukseksi "En ole valmis. En todellakaan tiedä, miten tehdä tätä työtä. Kuulostin vain upealta haastattelussa."

Onko kukaan teistä ollut aloittamatta ensimmäisenä päivänä uudessa työssä siksi, että ajattelitte, että te ette pystyisi hoitamaan tehtävää? Vai ajattelitteko - melkoisen pelon kera - että kenties menisi muutama viikko, ennen kuin huomattaisiin, että te ette ollut pätevä? Sama tapahtuu teille nyt. Olette täysin valmis. Teette ehkä joitain virheitä - mutta toisaalta, tämä on ensimmäinen kerta, kun mikään olento universumeissa on osallistunut näin laajaan siirtymään.

Kunhan noudatat sisäistä olemustasi ja sydäntäsi, saavutat kaiken, mitä sinulta odotetaan.

Meidän on kerrattava: uusi valotyöntekijätehtäväsi alkaa nyt. Ei huomenna tai vuoden 2012 lopussa, vaan nyt. Näin on syystä. Monia olentoja liittyy valotyöntekijäparaatiin muutaman kuukauden aikana. Olet tuon paraatin johtaja.

Ajattele sitä pioneerina olemisena 1800-luvun USA:ssa ja toiveena elää tutkimattomalla alueella. Jos sinulla olisi perhe ja siteitä tiettyyn yhteisöön, etkö haluaisi jotain vakuutusta siitä, ettet putoaisi maapallon reunalta, ennen kuin uskaltaudut matkaan? Ja näin on niiden osalta, jotka päättävät seurata sinua uudelle maapallolle ja uuteen aikaan. He ovat halukkaita seuraamaan, mutta heitä ei ole ohjelmoitu johtamaan. Johtaminen on sinun tehtäväsi - jos olet valmis hyväksymään sen.

Paljon täytyy tapahtua muutaman kuukauden kuluessa. Sinua on haastateltu ja olet ottanut vastaan tarjotun aseman. Aloitat uuden valotyöntekijätehtäväsi tänään.

Jotkut teistä miettivät valotyöntekijävelvollisuuksianne. Kuunnelkaa sydäntänne ja tiedätte.

Joidenkin teistä täytyy vain olla oma itsenne - naapuri on ehkä utelias siitä, miksi olette niin iloinen, ja hänen uteliaisuutensa johtaa häntä valoon. Kenties tehtävänne on kirjoittaa, maalata, laulaa, koordinoida, kehittää, tutkia tai luoda. Sisäinen olemuksenne ja sydämenne kertoo teille, miten ja milloin.

Mutta tietäkää, että aivan kuten hyväksyessänne työpaikan vanhassa ajassa, tiesitte teiltä odotettavan työnne vaatimusten täyttämistä. Ja vanhan ajan muutama ensimmäinen päivä tai viikko oli enemmän toimeksiannon odottamista kuin varsinaista tehtävien toteuttamista. Niin voi olla teillä nyt.

Avaa sydämesi. Seuraa sisäistä olemustasi tietääksesi, miten hyväksyä täysin valotyöntekijäroolisi - ja sisäinen olemuksesi ohjaa sinua niin, kuin tarvitaan. Sinun ei tarvitse keksiä työtä tai toimeksiantoa itsellesi. Sinun täytyy vain kuunnella sisäistä olemustasi ja suoritat annettuja valotyöntekijävelvollisuuksiasi täydellisesti.

Uusi valotyöntekijätehtäväsi on alkanut ja olet täysin kykenevä suorittamaan roolisi.

Tietysti voit jatkaa opiskelua ja oppimista. Etkö ole tehnyt sitä kaikissa tehtävissä, joita olet rakastanut? Mutta sinulla on ydinkyvyt - salli tämän ajatuksen astua olemukseesi. Aloitat valotyöntekijätehtäväsi tänään. Et huomenna, ensi viikolla tai joulukuun lopussa. Tänään.

Me henki- ja ei-fyysisestä maailmasta olemme mentoreitanne ja jatkamme tässä roolissa niin kauan, kuin haluatte. Mutta päätimme olla elämättä maan päällä tänä aikana. Te olette niitä ilmiömäisiä olentoja, jotka päättivät elää. Sallikaa itsenne tietää, että teillä on enemmän tietoa tästä transformaatiosta kuin meillä henki- ja ei-fyysisessä maailmassa.

Olemme mentoreitanne, emme työtovereitanne. Työtovereitanne ovat valotyöntekijät, joihin nyt tai pian yhdistytte. Kaikilla on sisäinen tieto siitä, että jokaisella teistä on rooli - aivan kuin missä tahansa vanhan ajan yrityksessä. Te täytätte upeasti tuon roolin. Niin olkoon. Aamen.


-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

7.1.2012

Rakkaan Mestarin muistelemista, mitä kummallisimmissa paikoissa .

Olin juuri hikoilemassa salilla, ja mieleeni alkoi tulvia kuvia vuodesta 2009, kun olin Amman kanssa Kozhikodessa ja Kodungallurissa..(muistaakseni..)Etelä-Intiassa.

Tuhansia ihmisiä oli tullut saamaan Ammalta darshanin, ja tunnelma oli antaumuksellinen. Sydämessäni oli autuas, ja rakkaudellinen olotila.
Amman antaessa darshania, me kaikki (devoteet) hakeudumme mahdollisimman lähelle Ammaa istumaan, kuten myös tällöin. Lavan edessä oli kävelyliuska, joka ei ollut käytössä, vaan se oli täyttynyt devoteista. Löysin paikan aika läheltä Ammaa, joka oli jo sekin aivan mahtavaa tällaisessa ihmispaljoudessa. Hetken siinä istuttuani huomasin jonkun viittelöivän minulle liuskalta, tyttö oli minulle entuudestaan tuntematon. Katsoin ympärilleni, tarkoittiko hän todella minua..Kyllä. Voi sitä onnen, ja säteilyn määrää!! Sipsutin uudelle paikalleni sydän pamppaillen, olin aivan suoraan Amman edessä, hänen jalkojensa juuressa, olisin voinut jäädä siihen iäksi.
En voinut kuin tuijottaa Amman sädehtivää olemusta, ja juuri silloin Amma katsoi minuun. Tuntui kuin kaikki olisi pysähtynyt, soitto lakannut..vain minä ja Amma. Aivan kuin hän olisi katsonut suoraan minun sieluuni. Amma hymyili lempeästi, ja kyyneleet alkoivat nousta silmiini. Hetken päästä Amma katsoi minuun jälleen..nyt hän hymyili vielä leveämmin, ja minä kyynelehdin yhä vuolaammin :)  Olin niin onnellinen, täydentynyt. Vielä kerran Amma katsoi minuun...hän jo nauroi, ja niin nauroin minäkin, sen minkä kyyneleiltäni pystyin. Yksi elämäni hetkistä, joka jälleen muutti minua.
Olen niin onnellinen ja kiitollinen, Amma on vierelläni joka hetki, jopa kuntosalilla <3<3<3

Muuttumattomuus muutoksessa- True Essence

Tässä kirjoituksessa haluan jakaa eri vaiheita esim. "henkisellä" polulla, sekä omaa matkaani joka uusille tuttavuksille saatt...