23.6.2012

Rakkaudesta & Äitiydestä

 Ihanaa iltaa kaikille teille Valon lapsille <3

 Minua on pyydetty kirjoittamaan muutama rivi äitiydestä..
Aamulla heräsin valtavaan ikävään koska poikani on isänsä luona. On mahtavaa että he ovat toisilleen rakkaita ja viettävät aikaa paljon yhdessä, olen kiitollinen heistä molemmista elämässäni <3 Tänään kuitenkin tunsin ikävää, ja tiesinkin silloin että kirjoitan tänään äitiydestä.
 Jotenkin jämähdin tekemään muuta, kunnes näin Enkeliystäväni sivustolla tämän linkin jossa muistutettiin lasten tärkeydestä : 



Olen asunut reilu 4 vuotta poikani kanssa kahden, ja näihin vuosiin on kuulunut tunteita laidasta laitaan..iloa, uhmaa, sekä kyyneleitä loputon määrä, mutta ennen kaikkea Rakkautta jota en osaa pukea sanoiksi. Jotain niin puhdasta ja totuudellista. Toki myös ymmärrän, vaikkakin tuntuu hirveältä sanoa, mutta tiedän että joskus on vaikeaa löytää se rakkaus omaan lapseen 24h/7. Vanhemmuus on rankkaa, mutta hyvin palkitsevaa. Oman poikani kanssa  perustimme kalenterin jossa jokaiselle päivälle piirrämme joko hymynaaman tai surunaaman. Päädyimme tähän koska huomasimme taistelevamme usein typeristä asioista, hänelle on kehittynyt vahva oma tahto, Leijonanpentu kuin on...( ja minä Härkä..) ;)
 No koko kuukausi on ollut hymyä, lukuunottamatta yhtä päivää jossa on itkunaama...tästä riidasta kalenteri ajatuskin lähti. Jotta pystymme itse näkemään taisteluidemme määrän, laitamme ne ylös... ja molemmathan haluavat hymyjä, tämä toimii meillä loistavasti <3 
Ja tiedänhän minä että jos vastaat kiukkuun kiukulla, mitä tapahtuu?! Tästä syystä tulee yrittää olla tilanteissa rakkaudellinen, ja näytää lapselle että on luonnollista sekä turvallista purkaa tunteitaan vanhemmalle. Tiedän kuitenkin että tulee niitä hetkiä kun väsymys ja ärtymys ovat jo ennen yhteenottoa huipussaan, tällöin on vaikea nähdä selvästi. On suotavaa olla myös armollinen itselleen suuttumuksen tai itkukohtauksen sattuessa, myös tämä palvelee lasta siinä mielessä että hän oppii nayttämään avoimesti tunteensa, lapsi huomaa myös vanhemman olevan inhimillinen sekä haavoittuva.
Riita tilanteissa yritän parhaani mukaan asettua hänen asemaansa, miltä minusta tuntuisi jos olisin 6-vuotias ja näkisin maailman täysin erilaisena. Haluan nostaa hattua kaikille yksinhuoltajille, sekä kaikille vanhemmille. Itse havahduin alkukeväästä että huh, onpa tämä yksinhuoltajuus välillä rankkaa :)) Kaikki tunteet, pettymykset, ym. vyöryvät minun niskaani, ja usein ovat jopa minun syytäni lapsen mielestä. Mutta myös tässä perimmäinen tunne on kiitollisuus, kiitollisuus että minulle on annettu mahdollisuus olla äiti, sekä siitä että lapseni uskaltaa avata sydämensä minulle vaikeissakin tilanteissa.

Poikani on suuri Opettajani, hän opettaa minulle kärsivällisyyttä, rakkautta, myötätuntoa sekä miten opin asettamaan muut itseni edelle, kuitenkaan tuntematta itseäni arvottomaksi. Hän opettaa minulle miten myös minä olen hyvin tärkeä, ja rakastettava. Meidän perheessä rakkaudentunnustuksia jaetaan monesti päivässä ja suosittelen sitä kaikille. Älkää koskaan piilottako rakkautanne lapsiltanne, älkääkä vajotko siihen että lapsenne tarvitsee kerjätä huomiotanne, rakkautanne, hyväksyntäänne..että lapsenne anovat teitä anteeksiantoa. Kantakaa vastuunne Sieluina, olkaa avoimia ja haavoittuvaisia, uskaltakaa Rakastaa lapsianne. Oma äitini on sanonut minulle muutama vuosi sitten että olen paras äiti mitä hän tietää, nämä sanat tulen muistamaan aina, ja olen niistä kiitollinen. Olen kiitollinen myös sielulleni ja pojalleni että olemme valinneet toisemme<3

Lapset ovat voimavaramme, ja meidän tulisi olla esimerkkejä, enkä tarkoita vain vanhempina vaan kaikkia ihmisiä, meitä tarkkaillaan, nämä puhtaat lapset tarkkailevat, imevät vaikutteita. Varsinkin omilta vanhemmiltaan, vaikka sanoisit lapsellesi että "älä koskaan polta tupakkaa" ja samalla sytytät itsellesi savukkeen, mitä luulet lapsen valitsevan..sanasi, vai esimerkkisi. Oma lapseni on ujo, sekä loukkaantuu hyvin herkästi arvostelusta, tässä en voi kuin katsoa peiliin, myös minä olen ujo ja loukkaannun arvostelusta, pelkään jopa sitä. Joka kerta kun puhun itsestäni alentavaan sävyyn, lapsi alkaa tutkia mielessään itseään, onko hänessäkin joku vialla. Juuri tästä syystä on hyvin tärkeää rakastaa itseään, jotta lapsemmekin säilyttäisivät sen rakkauden itseään kohtaan joka hänellä on jo syntyessään. Lasten läsnäollessa ei tulisi myöskään arvostella muita ihmisiä. Olkaamme valoja lapsillemme, antakaa maailman lapsille niin paljon rakkautta kuin mahdollista. Yrittäkää ymmärtää lapsia, ja auttaa heitä, sillä he auttavat meitä. Me olemme toistemme heijastumia. Luokaa rajat lapsellenne, mutta luokaa rajat rakkauden, ei hallitsemisen merkeissä. Lapset eivät ole täällä kohottamassa egojamme, vaan puhdistamassa niitä. <3
Rakkautta päiviinne <3

-Motherhood, in its ultimate sense, has nothing to do with bearing a child, but with love, compassion and selflessness. It lies in totally giving one’s self to others.

10.6.2012

Elämän myrskyillä on merkityksensä.


Viime yönä näin unta ihmisestä, joka oli minun ensirakkauteni. Ihastuin häneen 13-vuotiaana ja ihastelin häntä vuoroin läheltä ja kaukaa 17- vuotiaaksi, kunnes silloinen maailmani romahti ja hän menehtyi. Unessa hän tuli luokseni henkenä, otti käsistäni kiinni ja sanoi jotenkin näin " Et tule koskaan enää tässä elämässä tuntemaan näin vahvasti"..
Yritän nyt pohtia tämän lauseen tarkoitusta...


Tapahtuman jälkeen näin vuosia unta jossa hän tuli luokseni ja kertoi minulle että tapahtunut ei ole totta, kaikki oli suunniteltua ja niin piti tapahtua, ja että hän on turvassa. Kaikki oli mayaa, harhaa. Samoin kävi kun paras ystäväni kuoli, myös hän kertoi unen välityksellä kaiken olleen harhaa ja olevansa turvassa, vaikka ei luokseni voi fyysisesti tullakkaan. Nämä unet tuntuivat aamuisin niin tosilta etten herätessäni tiennyt olivatko vai eivätkö, ymmärtäessäni niiden olleen unia itkin lohduttomasti. Vasta vuosia myöhemmin ymmärsin niiden merkityksen, ne olivatkin tosia!!!<3 He ovat jatkaneet matkaansa, ja ovat turvassa..kaikella on tarkoituksensa.


Nyt yritinkin palata siihen hetkeen kun menetin ensirakkauteni, mutta huomaan että en muista tapahtumia n. puoleen vuoteen ennen enkä jälkeen, tottakai jotain mutta on myös paljon hämärän peitossa, olen blokannut ne alitajunnan syövereihin. Muistan istuneeni shokissa keittiön lattialla, tietämättä poikaystävän nimeä, osoitetta..ymmärtämättä mitään ympärillä tapahtuvasta maailmasta. Huomaan kun yritän palata aikaan, mieleni vastustelee, se pelkää..Se ei halua repiä kipeitä haavojaan auki enää, mutta niin kauan kun ne ovat kipeitä ne eivät parane..tulehtuvat vain. Tämä rakkaan mieleni tulisi ymmärtää, että asiat ovat vain asioita, kunnes itse niistä tekee hävettäviä, pelottavia.<3
Arvostelun pelkoni on ollut minulla jo lapsesta, joten tapahtuman jälkeen se vain vahvistui.
Olin niin lapsi vielä, en ymmärtänyt ja luulin että unohtamalla, sulkemalla sen syvyyksiin,
pääsisin asiasta yli...Wrong ;) Tiedän että ilman tapahtumaa en olisi tässä, ilman kokemuksiani olisin joku muu. Siksi olen myös kiitollinen kaikesta kokemastani, ne ovat kasvattaneet minua, ja minä olen tarvinnut kovan kasvatuksen elämältä ollakseni nyt valon polulla. Joitain ihmisiä tarvitsee ravistella kovemmin että he ymmärtävät elämän tarkoituksen, saisivat yhteyden sieluunsa. Minä kuuluin heihin, ja nyt vahvempana kuin koskaan tunnen ettei olisi mitään asiaa jota sydämeni ei kestäisi koska tiedän kaiken kuuluvan jumalalliseen suunnitelmaan. Ja tiedän että jokainen sielu on turvassa, kaikki on hyvin. <3
Tuo lausekkin tuolta taisi aueta minulle tätä kirjoittaessa...En tule koskaan enää tuntemaan niin vahvasti tuskaa, koska ymmärrän maailmaa paremmin.


KKK <3<3<3

-N


1.6.2012

UUSI MAA NOUSEE - SEIKKAILUJA UUDESSA TIETOISUUDESSA


UUSI MAA NOUSEE - SEIKKAILUJA UUDESSA TIETOISUUDESSA
Kirjoittanut Celia Fenn (starchildglobal.com)
Toukokuu 2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Radikaali siirtymä: Venus-transiitti 2012
Luulen, että tähän mennessä useimmat ihmiset ovat jo tulleet tietoiseksi siitä, että kuljemme läpi erittäin voimakkaasta energiasäätö- ja uudelleenkalibrointisarjasta. Nämä alkoivat maaliskuun päiväntasauksesta ja ovat jatkuneet rakentuen kohti Venus-transiittia 6.6. Arkkienkeli Mikael sanoi tammikuun lähetyksessään, että Venus-transitti olisi toinen kahdesta voimapisteestä tänä vuonna ja se on osoittautumassa varmasti juuri sellaiseksi.

Se on ensimmäinen osa siitä merkittävästä uudelleenharmonisoitumisesta, mikä vie meidät 2012-portaalin läpi uuteen maatodellisuuteen. Ja avainsana on uudelleenharmonisoituminen. Olemme kaikki uudelleenharmonisoituneet ja -kalibroituneet valokehotasolla, jotta voimme kohottaa tietoisuuttamme ja henkilökohtaista taajuuttamme tasolle, mikä sallii meidän olla mukavasti ja onnellisena uudella maapallolla. Tämä siis merkitsee "oikeasti" sitä, että monet meistä kohtaavat merkittäviä haasteita liittyen rahaan, kotiin, suhteisiin ja työhön - kaikki nämä ovat hyvin perusasioita elämässämme 2000-luvulla.

Tämä johtuu siitä, että asiat uudelleenharmonisoituvat uutta varten ja se mikä ei ole harmoniassa uuden kanssa, tuntee suurta stressiä, kun se murenee ja putoaa pois. Jos olemme viisaita, käsitämme, että on parasta sallia tämä prosessi ja virrata sen kanssa, sen sijaan että yrittää taistella sitä vastaan. Vain tiedä, että irtipäästettävän tilalle tulee jotain, mikä on paljon parempaa ja enemmän harmoniassa sinun ja uuden elämäsi kanssa uudella maapallolla.

Nämä muutokset ja haasteet voivat olla hyvin intensiivisiä, koska tämä on enemmän tai vähemmän viimeinen säätö ennen sitä suurta syöksähdystä, kun menemme 2012-portaalin läpi. Sanon sitä radikaaliksi, koska tässä kohtaa korkeampi itsesi antaa ehkä sinulle viimeisen työnnön, mikä sanoo, ettei tämä toimi sinulla, sinun on päästettävä irti ja luotava jotain uutta. Tietysti jos olet sallinut siirtymät ja muutokset, niin havaitset ehkä, että elämäsi avautuu upeasti uusille luovuus-, kumppanuus-, suhde- ja ilotasoille. Seuraat ehkä intohimoasi elämässä ja työssä ja löydät sen yltäkylläisyysvirran, mikä on uuden maan energiaa. Jos et, tämä radikaali muutosjakso tuo sinut paremmin harmoniaan sen kanssa, mitä tarvitset.

Venus on aurinkokunnassa tietoisuustaso, mikä resonoi Jumalatarenergian, rakkauden, suhteiden, rahan, intohimon ja kauneuden kanssa. Tänä aikana kaikki nämä kysymykset korostuvat ja transformoituvat. Planeettatasolla voimme nähdä, miten talousjärjestelmä hajoaa, erityisesti USA:n ja Euroopan "ensimmäisessä maailmassa", ja miten se tekee tilaa uudelle taloudelle, mikä vie meidät kestävään yhteistyöelintapaan. Henkilökohtaisesti monet ihmiset havaitsevat, että he tekevät radikaaleja muutoksia asenteessaan rahaa kohtaan ja että silmiinpistävä kulutushalu korvataan halulla elää tasapainoisesti ja harmoniassa maapallon kanssa. Raha on pelkästään keino saavuttaa tasapainoinen elämäntyyli, missä polttopisteenä on eläminen kauneuden ja harmonian energiassa kaikkien olentojen ja maapallon kanssa.

Läheisessä yhteydessä tämän kanssa on löytää työ, mikä sytyttää intohimosi elämää kohtaan, on harmoniassa sielutarkoituksesi kanssa ja tuo sinulle iloa. Monet teistä tuntevat tarvetta luopua vanhoista työskentelytavoista ja kurkottaa kohti työtä, mikä ilmaisee sieluanne ja intohimoanne.

Mitä henkilökohtaisiin suhteisiin tulee, on myös jännitettä kaikissa kumppanuuksissa, joiden perusta ei ole enää harmoniassa sielusi tarkoituksen ja uuden maan energian kanssa. Tässä kohtaa sinua ohjataan harkitsemaan uudestaan suhdesopimustasi tai siirtymään uuteen kumppanuuteen, mikä on enemmän harmoniassa sen kanssa, mitä sinusta on tulossa ja mitä haluat luoda elämässäsi.

Nämä energiat ja haasteet rakentuvat kohti 6. päivän transiittia ja saatat huomata, että tuon ajankohdan paikkeilla elämässäsi on hyvin merkittäviä ja perustavaalaatua olevia muutoksia. Älä joudu paniikkiin! Tämä kaikki johtaa sinua johonkin parempaan, syvempään ja paremmin siihen sopivaan, mihin olet menossa 2012-portaalin jälkeen!

Saatat tuntea myös hyvin intensiivisiä fyysisiä oireita, kun valokehosi tekee viime säätöjään tätä transiittia ja myöhempää portaalitransiittia varten. Kun tuot sielutähti- ja maatähtichakrasi "linjoille", sinulla saattaa olla kipua ja vaivaa jaloissa, huimausta, pahoinvointia ja suuntavaiston menetystä tai flunssa- ja kylmettymiskohtauksia. Nämä ovat kaikki osa prosessia, kun DNA aktivoituu ja valokeho syöksyy energiaa järjestelmän läpi kaiken saattamiseksi harmoniaan ja aktivoimiseksi. Tämä aktivoi myös täydellisen jumalihmisen mallin DNA:ssa ja kyvyn ottaa seuraava askel tässä jatkuvassa henkisen ja fyysisen evoluution prosessissa.

Olen työskennellyt hyvin intensiivisesti arkkienkeli Mikaelin ja delfiinienergioiden kanssa viime kuukausina, auttamaan ihmisiä harmonisoitumaan tulevien energioiden kanssa. Delfiinimestarit tai -enkelit ovat olleet erityisen hyödyllisiä, koska he ovat DNA-aktivoinnin ja valokehon uudelleenkalibroinnin mestareita. Olen työskennellyt heidän ja luovan kumppanini Johan Kotzen kanssa tuodaksemme teille musiikki- ja aktivointikokoelman nimeltään "Uusi maa nousee". Kutsumme projektiamme nimellä "delfiiniunta" ja työskentelemme delfiinienkelien kanssa luodaksemme ääniä ja kuvia, jotka auttavat tässä radikaalissa transformaatioprosessissa. Osana cd:n julkaisuprosessia olemme luoneet myös kolme ilmaista meditaatiota/aktivointia delfiinimestareiden kanssa, auttamaan sinua tällä merkittävällä muutosjaksolla. Kutsumme sinut myös ilmaiseen webinaariin, minkä annamme 6.6. auttamaan Venus-transiitin kanssa.

Pyydämme vain, että jos nautit tästä ilmaistarjonnasta, harkitset cd:n ostamista. Tarjoamme sitä 10 dollarin esittelyhintaan 6.6. saakka. Lisätietoa täältä starchildglobal.com/DolphinDreaming.html

Olemme julkaisseet jo aiemmin "Uusi maa nousee" -meditaation ja tänään annamme "Fyysinen transformaatio" -meditaation ja -aktivoinnin, mikä auttaa sinua fyysisessä prosessissasi ja valokehoaktivoinnissa. Lisänä on delfiinimestareiden energiaa, mikä auttaa valokoodien aktivoinnissa uutta maata varten!

Toivomme, että nautit tästä lahjasta päivinä ennen Venus-transiittia ja radikaalin muutoksen keskellä!

Toivomme myös, että liityt seuraamme ilmaisessa Venus-transiitti-webinaarissa 6.6. Täältä ohjeet paikkasi varaamiseen ( starchildglobal.com/webinarseriesjune2012.html)

19.5.2012

..ympyrä sulkeutuu..

Uskomatonta!!! Mikään ei ole vielä varmaa, mutta innostus puskee ja pakko kirjoittaa lyhyt purkaus :)
Sanoin viikon alussa ystävälleni että haluaisin tehdä omat Enkelikortit/ Voimakortit mutta en osaa maalata tai piirtää..siis osaan tottakai mutta tämä luovuuden virran kanava minussa ei ole vielä auennut. Ajattelin että olisi mahtavaa tehdä yhteistyötä, että joku maalaisi kortit ja minä kuuntelisin sisäistä ääntäni, Enkeleitäni ja kanavoisin ohjauksen korttiin. Tänään luokseni tuli ihania ystäviä ja heidän mukanaan eräs henkilö kenet olin tavannut kerran ennen..tuli puhetta korteista ja siitä että hän maalaa intuitiivisesti. Kun ystäväni olivat lähteneet tämä ihana nainen soitti minulle ja kertoi että hänelle oli tullut autossa mieleen että hän on maalannut kortit ja ne ovat odottaneet tietoa mitä niille tulisi tehdä!!!Voi että!!! Hän lähetti äsken minulle kuvia niistä, ja voi mitä VOIMAKORTTEJA tosiaan! Tuntuu kuin ympyrä sulkeutuisi, C vihdoin muuttuu O:ksi <3 Onnellisuus pursuaa :) Tämä kaikki on vasta aluillaan eikä välttämättä edes toteudu jos ei ole tarkoitus, mutta nyt sydämessä tuntuu oikealta ja kevyeltä.KKK!!


Rakkautta kaikille <3


N

11.5.2012

Välähdyksiä menneisyydestä..tulevaisuudesta..tästä hetkestä


"Mitä valitsisit jos sinun ei tarvitsisi perustella tai selittää valintojasi kenellekään?"

Tämä lause on jumittunut päähäni ja toistelen sitä jatkuvasti mielessäni..mitä minä todella haluan, kuka haluan olla? Unelmat muuttuvat sitä mukaan kun itse muutun, eli kokoajan. Nämä ovat toki unelmia ulkoisesta maailmasta, mutta mitä onnellisemmaksi ne tekevät sitä lähempänä on omaa sisäistä maailmaansa ja totuuttaan. Ja mitä vahvemmin niihin, sekä itseensä uskoo, sitä enemmän vetää niitä puoleensa. Kaikki on mahdollista tässä upeassa Universumissa <3

Muutamia päiviä mielessäni on soinut laulu..laulu joka kuuluu ensimmäisiin itse kirjoittamiini, taisi olla kolmas ;) Olen aina rakastanut laulamista mutta arvostelunpelkoni on ollut, sekä on vieläkin niin suuri ettei kukaan muu kuin Hermanni ole koskaan kuullut minun laulavan niin kuin oikeasti laulan..sielusta. Lopetin bändissä laulamisen n.1.5 vuotta sitten, muistan miten niillä muutamilla keikoilla joita oli, oksensin ennen keikkaa..niin paljon hirvitti tilanne nousta muiden eteen ja tehdä sitä mitä rakastaa. Laulamisen rakastaminen ja osaaminen on ollut mulle aina ristiriita..:) mä en ole koskaankoskaan uskonut itseeni, en osaa edes nuotteja, pianoa soitan korvakuulolla ja sitäkään en ole tehnyt aikoihin vaikka piano tuossa vieressä makaakin. Aloin vuonna 2005 käymään poprockjazz-koulua ja siellä aloin kirjoittamaan biisejä, kaivoin niitä esiin ja jotenkin vasta nyt ymmärrän biisien merkityksen..mä olen kirjoittanut silloin biisejä ja laulanut tietämättä niiden merkitystä.
Eli eräs menneisyyden haave/haamu on laulaminen..haluanko sitä vielä? sitä en osaa sanoa, rakastan sitä mutta ehken uskalla antaa itseni unelmoida siitä enää.."Mene pelkojasi kohti, siellä ovat suurimmat unelmasi.."Enkelit kuiskaavat ..

Kolmas asia joka on putkahdellut mieleeni on asia josta en ole koskaan haaveillut, tai no ehkä joskus lapsena. Kirja, viime kesänä minulle alettiin valotasolta antamaan ohjausta kirjan kirjoittamiseen, ajankohtana "muutamien vuosien kuluttua" MITÄ,MITÄ?? enhän minä osaa edes yhdyssanoja, ja mistä kirjoitan!!! Sain 9 aihetta, jotka tulisivat kirjaan..kirja käsittelee henkisyyttä, Rakkautta, egoa, pelkoja ym. Näistähän on jo miljoonia kirjoja...kuitenkin minun totuuteni puuttuu. Nyt minut laitetaan ilmoittamaan tämäkin julkisesti jotta minun olisi vieläkin vaikeampi perääntyä. Olen laittanut tämän asian sivuun peloissani ja sulkenut oven..nyt se jälleen raollaan, muistuttamassa itsestään.
Ovatko nämä asiat linkkejä siihen ensimmäiseen kysymykseen mikä mielessäni on vahvasti?  Ovat tai sitten eivät ole, ihan miten Itse ne haluan tulkita :)

Viime viikolla vieraillessani mammani luona sairaalassa puhuimme ihmisestä jota Rakastan, ja jonka sieluun tunnen vahvan siteen, ihmisestä joka on minulle "tavoittamaton", mutta jonka sielu ilmestyy uniini kun pyydän. Samalla ihanaa ja raastavaa..sielulle ihanaa, mielelle raastavaa <3
Ihana Grandma sanoi:
" Noora, tähän ikään asti olen tullut ja voin kertoa että suuri osa unelmistani toteutui, mutta myös suuri osa on jäänyt toteutumatta, nyt olen huomannut että ne mitkä ovat jääneet toteutumatta, ovat jääneet syystä..en ole niitä todellisuudessa tahtonutkaan."
 Näin minäkin uskon, kaikella on tarkoitus ja kaikki on myös mahdollisuus saada, jos se on sielun eikä mielen tahto, unelmat jotka palvelevat Rakkautta toteutuvat. Sielu ei periaatteessa halua muuta kuin palata siksi mitä todella on, Rakkaudeksi.

Uskaltakaa unelmoida, sekä uskokaa itseennne vaikka muut eivät näkisikään samoin, olkaa omia kauniita Itsejänne, aina. Purjehtikaa kohti Rakkautta...  <3<3<3
Auringonsäteitä...

-N

Kohdataanpa vielä omia pelkoja ja laitetaan  tähän loppuun kyseinen oma biisi..joka tietysti on mielestäni kömpelöä sanoitusta ym. ala-arvoista ;)

" Mustavalkoiseksi elämää voi tuskin kutsua
aina joku lähtee jättää yksin riutumaan
pidä musta vain lujaa kiinni
hengitä hiljaa mun hiuksiini

Ja tiedän matkaasi hidastaa salaisuus
älä anna sen sua kohmettaa
vielä löydät sen valoisan
ja salaisuudet
ne avataan

Maailma on velkaa että  rakastat mua
niin kauan sinua odotin
Maailma on velkaa ettet unohda mua
jos hetkeksi sinusta irroitan

Jos et olisi minun luonani
siivet jäätyisi ja katoaisin pimeään
auringonvaloa pelkäisin
kivet kallioksi muuttaisin"

27.4.2012

Muutoksen Enkelit

Hyvänenaika tätä tunteiden sekamelskaa!! Onni olisi kokoajan saatavilla mutta miten sen osaakin välillä niin helposti sivuttaa. Olin 2 viikkoa työreissulla Tampereella ja oih miten oli mukavaa ja onnellista, naurua kuului jokaiseen päivään hurja määrä vaikka työn määrä oli uuvuttavaa.  Eilen palasin kotiin ja pala nousi kurkkuun jo illalla..päivällä nieleskelin töissä sitä palaa ja itkinkin muutaman kerran. Ahdistus niin monesta asiasta. Tuntuu kuin enkelit koittaisivat savustaa minut ulos työpaikastani jotta ryhtyisin tekemään sitä mikä on elämäntehtäväni tällähetkellä, mutta en uskalla..en uskalla millään ottaa sitä askelta. Edelleen rakastan itse työtäni ja ihmisiä ympärilläni, silti ahdistus on raastavaa. Mielialat vaihtelevat ja olen ihmeissäni näistä aaltoliikkeistä, osan tiedän johtuvan siirtymästä, uudelleenkalibroinnista, silti tuntuu että olen sokea sekä kuuro jollekkin asialle jota minulle koitetaan kertoa.
Numeroni on 5, muutoksen numero ja yleensä pidän muutoksista, myöskin muutosenergia jyllää minussa vahvasti..silti nyt muutos tuntuu vaikeuttavan elämää siinä määrin että ahdistun..ja tämähän on mielen juttuja taas..mieli joka niin kovasti pelkää muutosta ja tulevaa. Osa minusta puhkuu onnea ja ehdottelee Hermannille asunnon myyntiä ja heittäytymistä elämän vietäväksi, sitten toinen osa (mieli) huutaa peloissaan "hullu, mitä muut ajattelee, mitä vanhempasi sanoisivat ja millä elätät lapsesi ym.." Niin kovasti haluan luottaa universumiin mutta pelkään että jos vähääkään epäilen itseäni, epäonnistun. Hölmöläinen..eihän se ole mahdollista, elämässä ei ole mahdollista epäonnistua..vain mielentasolla tämä on mahdollista. Sieluntasolla näin ei ole, ja sielu on se mitä minä todella Olen <3

 Myös eilen sain raskaan uutisen, rakas isoäitini on yhtäkkiä mennyt hyvin huonoon kuntoon ja kyse taitaa olla päivistä. Niin sitkeästi hän asui yksin 84-vuotiaaksi  omakotitalossa ja tällä viikolla kunto vain romahti. Tiedän että hän kaipaa jo enkelikuoroon jatkamaan hienoa muusikon uraansa, eniten ehkä pelkään tulevaa..isäni reaktiota ja jaksamista. Olen saanut kunnian auttaa Enkelten kanssa isoäitiäni voittamaan ihmisvihansa sekä kohtaamaan useita pelkoja. En osaa sanoin kuvailla miten onnellinen olen että hän kävi syksyllä halaamassa Rakkauden lähettilästä, Ammaa <3 Silloin hän jo sanoi minulle että tämä on viimeinen mahdollisuus..Hän myös kertoi käyneensä nuorena ennustajalla joka kertoi hänelle että nuori nainen auttaa häntä suuresti hänen elämänsä aikana, kun hän kertoi että on nyt ymmärtänyt että hänen oma lapsenlapsensa on tämä ihminen ei kyynelilleni ollut tulla loppua, minä..miten minä voin olla opettaja ja auttaja ihmiselle joka on kokenut sodan, sekä elämässään niin paljon <3 Olen kiitollinen että olen saanut tuntea hänet, sekä jokaisen ihmisen elämässäni. 
Rakkaus Universumia kohtaan on mittaamaton. Älkää antako pelkojenne sekä tämän muutoksen lannistaa teitä, syvällä sisällä on suuri voima joka kantaa meidät kaikki yli surujen sekä pelkojen, RAKKAUS <3 Olkaa kauniita, vapaita..Valoja. Yritetään kääntää kaikki muutokset voitoksemme, niitähän nekin ovat, enkeleitä valepuvuissa, ohjaamassa meitä kohti oikeaa polkua, välillä kipeästikin <3

Rakkautta, Enkeleitä ja Uskoa mahdollisuuksiin!!!!
" Omat mietteeni vain seuranani istun sidottuna tuolissain
ovat kyyneleiset ikkunani, ja hämäryys mun huoneessain.
Tunnen kohtaavani jälleen hetken
jolloin sydämeni lentää vois,
silloin tahtoisin mä tehdä retken ja kulkea niin kauas pois..
Ei jalkani mua tahdo kantaa,
eikä eteenpäin kuljettaa,
ei ne vapautta voine antaa,
sitä jokainen Rakastaa..."

by. Rakas Maire-mammani <3<3

9.4.2012

Kiitos !

Ihanaa kevättä Valosielut <3

46 mahtavaa päivää ovat nyt ohi. Näiden päivien aikana toteutin intuitiivista maksutapaa, jossa asiakas maksoi sen summan minkä koki oikeaksi punnittuaan lompakkoaan ja kuunneltuaan sieluaan.
Halusin tulla tänne kiittämään teitä kaikkia suuremmoisia Sieluja. Olen saanut valtavasti yhteydenottoja, enemmän kuin uskalsin toivoa. Toivon että olen pystynyt virrataamaan Rakkautta ja tarvittavaa informaatoita mahdollisimman puhtaasti. Kiitos myös ihanista palautteistanne, on ollut hyvin kannustavaa lukea niitä. Nämä 46 päivää ovat olleet hyvin antoisia ja rakkaudellisia, sekä olen myös itse saanut tästä hyvin paljon apua. Kiitollisuutta on vaikea pukea sanoiksi, joten sanon KIITOS :) Haluan myös kertoa että olen päättänyt jatkaa tällä tiellä, maksu pysyy intuitiivisena kunnes toisin mainitaan. <3

Rakkautta ja Valoa Sinulle <3


rakkaudensiivin@gmail.com
www.rakkaudensiivin.fi    (unohtakaa "hinnasto" sivu)

Muuttumattomuus muutoksessa- True Essence

Tässä kirjoituksessa haluan jakaa eri vaiheita esim. "henkisellä" polulla, sekä omaa matkaani joka uusille tuttavuksille saatt...