8.5.2018

Kuuntelun Lahja



No nyt...Nettisivua on muokattu uuteen uskoon eilen, ja tänään saa päivetystä pintaan tämä blogi joka on jo aivan pölyn peitossa. Oisko aika aktivoitua? Pääasiassa Instagram toimii nykyään mun bloginani, mutta katsotaan josko tämä alkaisi jälleen resonoida. Instagramissa voit seuraa mua täällä
 -> Dharmis IG

Haluisin muistuttaa yhdestä tärkeästä asiasta mikä usein unohtuu, Kuuntelun lahja. Maltatko sinä kuunnella? Vaikka toisen puhe olisi hidasta ja haparoivaa, maltatko kuunnella. Entä jos asia ei ole kiinnostava, tai jos asia ei liity sinuun? (eli ei ole sinusta kiinnostava..hihi) Entä jos sulle tulee mieleen joku muu asia, onko se tärkeämpi kuin toisen. Melko usein ihminen jaksaa kuunnella hetken, ja sen jälkeen keskeyttää toisen puheen lauseella "minullakin on käynyt noin" tai jotain muuta mikä liittyy itseen. On tärkeää kuunnella, mutta on vielä tärkeämpää kuulla.
Kun me keskittyisimme enemmän läsnäoloon sekä kuulemiseen, voisimme oppia ja laajentua, aina ei edes tarvita sanoja. Kun kuulet, kuulet myös ne sanat jotka jätetään sanomatta, niihin ei tarvitse vastata, riittää että rekisteröit kuulemasi.  On rikkautta osata olla myös hiljaa, on rikkautta osata olla yksin, on rikkautta osata kuunnella, kuulla ja tulla kuulluksi. Me kaikki piiloudumme, käytämme toisinaan maskeja, vain kuulemalla ja näkemällä sydämen saatamme nähdä maskien taa.

Olen vuosien aikana kiinnittänyt tähän huomiota omassa käytöksessä. En olisi edes itse tajunnut asiaa, koska en tehnyt sitä "pahaa" tarkoittaen. Vuosia sitten mun ystävä huomautti tästä ja olen siitä todella kiitollinen, ilman häntä en olisi ymmärtänyt käytöstäni ja sitä etten ollut läsnä. Varmasti näin käy edelleen niin minulle kuin muille, ja juuri siksi haluan muistuttaa  tästä "kuuntelun lahjasta."

Tarkastele oma kuulemistasi, tarkastele miten otat vastaan kuulemaasi ja muista että sinä et ole reagoinnit, ajatukset tai mikään jota tarkastelet. Sinä olet Rakkaus, se osa joka sinussa on pysyvää. Riisu siis omatkin maskisi, älä miellytä, älä muokkaa itseäsi eri ihmisten seurassa, sillä aitous on ainoa tapa kokea elämää täytenä. Sun syntymäoikeus on olla Sinä, se ei ehkä aina miellytä kaikkia, oo silti vaan se kuka oot. <3

Please don't be fooled by me. Don't be fooled by the face I wear, for I wear a mask. I wear a thousand masks, masks that I'm afraid to take off and none of them are me. Pretending is an art that is second nature to me, but don't be fooled, for God's sake don't be fooled.
I give you the impression I'm secure and that all is sunny and unruffled with me, within as well as without, that confidence is my name, coolness my game, that water is calm and I'm in command and that I need no one, but don't believe me, please don't believe me.
My surface may be smooth, but my surface is a mask--my every varying and ever concealing mask. Beneath it dwells the real confusion, fear and aloneness. Beneath lies my smugness, my complacently, but I hide this--I don't want anyone to know it.
I panic at the thought of my weakness and fear being exposed. That's why I frantically created a mask to hide behind-- nonchalant sophisticated facades to help me pretend-- to shield me from the glance that knows-- but such a glance is precisely my salvation, my only salvation and I know it. That is if it's followed by acceptance. If it's followed by love, it's the only thing that can liberate me from myself, from my own self built prison walls and from the barriers that I so painstakingly erect. It's the only thing that will assure me of what I cannot assure myself, that I'm really worth while, but I don't tell you this, I don't dare--I'm afraid to.
I'm afraid that your glance will not be followed by acceptance and love. I'm afraid you'll think less of me and you'll laugh and your laugh will kill me. I'm afraid that deep down, I'm nothing and that I'm just no good and that you'll see this and reject me.
So I play my game; my desperate pretending; with the facade of assurance without and a trembling child within. And so begins the parade of masks, the glittering, but empty parade of masks and my life becomes a front. I idle chatter to you in suave tones of surface talk. I tell you everything that's really nothing and nothing of what's everything and what's crying within me.
So when I'm through going through my routine, do not be fooled by what I'm saying. Please listen carefully and try to hear what I'm not saying--what I'd like to be able to say, but for survival I need to say, but what I can't say.
I dislike hiding, honestly, I dislike the superficial game I'm playing, the superficial phony game. I'd really like to be genuine, spontaneous and me, but you've got to help me, you've got to hold out your hand, even when it's the last thing I seem to want or need.
You can help wipe away from my eyes--the blank stare of grieving dead. You can help call me into aliveness each time you're kind, gentle and encouraging. Each time you try to understand because you really care, my heart begins to grow wings, very small wings, very feeble wings, but wings.
Iif you choose to, please choose to. You can help break down the wall behind which I tremble. You can encourage me to remove my mask. You can help release me from my shadowed world of panic and uncertainty. From my lonely prison.
So do not pass me by-- please don't pass me by. It will not be easy for you. A lone conviction of worthlessness builds strong walls. The nearer you approach me, the blinder I may strike back.
It's irrational, but despite what books say about man, I am irrational, I fight against the very things that I cry out for, but I am told love is stronger than strong walls. In this lies my hope, my only hope, please help beat down those walls with firm hands, but with gentle hands--for a child is very sensitive.
Who am I, you may wonder? I am someone you know very well. For I am every man you meet and I am every women you meet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hello Life

Piti päivittää instaan tekstiä, mutta tänään sitä on tullut kovin paljon mun puhelimen muistioon. Mä kirjotan sinne usein asioita joita...