30.5.2015

Maadoittuminen vuonna 2015 (4D / 5D )






Maadoittuminen vuonna 2015  (4D / 5D )


”Maadoittumisen tarve tulee muuttumaan ja suurella osalla se on jo muuttunut. Yhä useampi ihmettelee suuria mielialamuutoksia, oman voiman heittelyä, päänsärkyjä, unettomuutta, leijumistuntemuksia, ärtymystä  ja vahvoja kehollisia tuntemuksia. Te olette herkistyneet entistä enemmän ja energianne on kohonnut suunnattomasti vaikka ette sitä huomaisikaan. Tarvitsette vahvemmat keinot maadoittumiseen.  Maadoittuminen tarkoittaa kehon tasapainottamista luomalla tietoisesti yhteys maahan. Maadoitus on hyvin tarpeellinen ihmiskokemuksessa jotta muistatte miksi olette täällä, maadoitus tuo läsnäolon elämäänne sekä vahvistaa yhteyttänne sydämeen.  Teidän tulee luoda rakastava yhteys kehoonne ja Äiti maan antamaan tukeen.  Käynnissä oleva prosessi tuo muistijälkiä ja tuntemuksia pintaan jotta voitte valita mistä on aika tullut päästää irti. Saatatte luulla kulkevanne taaksepäin vaikka todellisuudessa olette ottaneet jättiharppauksen. Mikään ei palaa enää entiselleen, ja muistamisprosessi on alkanut. Nauttikaa siitä mitä olette, kaikki tuomintaan ja arvottomuudentunteeseen liittyvä on valmis palamaan pois.

Merkkejä maadoituksen puutteesta on useita, tarkastele itseäsi, oireiletko sinä? Koetko että läsnäolosi on heikkoa, ajatuksesi harhailevat, olet paikalla mutta et läsnä. Saatat liiotella ongelmiasi ja vatvot negatiivisia tuntemuksia positiivisten sijaan, kiukuttelet pienistä ja olet ylidramaattinen. Turvattomuuden tunne, levottomuus ja aikaansaamattomuus ovat myös merkkejä tasapainottomuudesta. Jatkuva väsymys, tehottomuus ja energiatukokset kertovat että yhteytesi maahan on katkennut.  Kulutat energiaa mutta kulutat sitä asioihin jotka vievät voimaasi, eivät vahvista sinua. Keskittyminen heikkenee ja olet onneton sekä vailla suuntaa. Tällöin myös sydämen kuuntelu heikkenee ja saatat alkaa tuntea toivottomuutta, kuuntelet egoasi ja olet puolustuskannalla sekä ärtynyt. Usein henkilöiden välillä tapahtuvat  väärinkäsitykset  ja väliaikaiset ristiriidat tapahtuvat koska toinen heistä ei ole maadoittunut, pienikin asia saattaa heilauttaa tasapainoa. Pyri näkemään itsesi ja muut jumalallisena, muistaen miten jokainen ihminen on tunteva, rakkaudellinen olento. Jokaisessa piilee samat voimat, joskus vain sinun tarvitsee nähdä ne ensin jotta hän voi niitä ilmentää. Älä menetä toivoasi kenenkään suhteen, tällöin menetät toivosi myös itsesi suhteen. Luota Jumalan suunnitelmaan ja siihen että sinun ei tarvitse jatkuvasti ponnistella. Sinun tulee vain elää, hengittää ja valita ilo.

Luonto, urheilu/liikkuminen, seksuaalienergia, tietoinen luominen sekä hengittäminen (oikein) palauttaa teidät takaisin kehoonne ja tähän hetkeen. Toki erilaiset visualisoinnit, kuten  juuret jotka kasvavat jaloistasi syvälle maahan,  tai juuret jotka kiertävät jalkojesi ympärillä sitoen sinut maahan auttavat, mutta tässä ajassa nämä vaikutukset saattavat olla pienet ja lyhytkestoiset.  Halatkaa puita, tuntekaa  niiden voimaannuttava energia, uikaa luonnon omissa vesissä, syökää villiruokaa, keskittykää positiiviseen elämänasenteeseen, liikkukaa teille ominaisin keinoin ja hyväksykää ihmisyys, inhimillisyys sekä kokemanne kokemukset sellaisenaan. Teidän ei tarvitse aina tietää syitä, ja harvoin mielenne kykenevät tätä ymmärtämäänkään. Sallikaa itsenne tuntea jokainen tunne, mutta älkää jääkö kiinni negatiivisiin vanhoihin ajatusmalleihin vaan korvatkaa nämä luottamuksella. Elämä kantaa aina, parhaiten silloin kun irtipäästätte. Luokaa elämäänne tietoisesti, luotte elämää joka tapauksessa  alati, joko tietoisesti tai tiedottomasti. Teillä on kuitenkin vaikutus siihen mitä siihen luotte, ja silti olette kaikki valinneet jo ennen tänne tuloanne. Sielunne, jumalallinen kipinä ei koskaan toimi teitä vastaan, vaan valosta ja rakkaudesta käsin. Voitte luottaa tähän. Let Go. Elämä kulkee eteenpäin joka hetki ja sinä valitset miten sen vietät.”

- AE Gabriel (Channel Dharmada)


.. Itselläni on ennen toiminut suklaa, Ruissalo, luonto yleensäkin ja liikkuminen. Nämä toimivat edelleen mutta olen huomannut että tarvitsen entistä jämerämpiä keinoja. Toisinaan Enkelikurssin jälkeen tuntuu että pitää ahmia suklaata, sipsejä tai muuta raskasta joka vetää maan kamaralle. Olen jo vuosia pystynyt tekemään hoitoja vain kanavana, eli minuun ei heijastu enää vahvasti asiakkaiden tuntemukset vaan saan infot enkeleiltä ja sielulta jotta näen mitä kullakin on kehossaan kannettavana. Nyt kuitenkin hoitoja ennen saattaa ilmetä päänsärkyä, juuri niihin osiin kehoa tuntuu viiltelyä tai muuta kolotusta missä asiakkaalla on kipua. (Henkistä tai fyysistä) Enkelit ovat informoineet että minulla tämä johtuu maadoittumisen puutteesta. Ajattelin että mitä?  Minähän käyn miltei jokapäivä meren rannalla tai luonnossa eikä suklaankaan kulutus ole ihan minimaallista...seksuaalienergia nyt voi olla jokseenkin tukossa ;)
Kuitenkin meri on aina ollut minulle rajattomuuden, ajattomuuden ja taian merkki. Se tuo minulle voimaa uskoa miten kaikki on mahdollista, kevyttä ja antaa vapauden. Sen katseleminen saa minut leijumaan. No, pointti on että minun tulisi mennä sinne mereen, ei vain katsella, jos haluan maadoittua vahvemmin, antaa meren syleillä. Samoin minulla toimii se että menen syvälle metsään, Äiti Maan kohtuun, laitan kädet ja jalat maahan kiinni. Olen jo muutamia kuukausia tuntenut miten haluan kävellä käsilläni tai seisoa käsillä, olla pääseisonnassa jne… varsinkin luonnossa. Tämä kaikki on koittanut kertoa minulle maadoituksen tarpeestani.  Tänäänkin päivä on alkanut pääseisonnalla, joogalla..vahvistamalla kehoyhteyttä. Eilen ruissalosta poimittu maadoituskivi rintsikoissa ;) Kaikkea sitä pitää…. <3 Itse haen vielä uusia maadoittumiskeinoja vanhojen rinnalle. Mutta enkelit kyllä kertovat, heti kun ajattelen jotain stressaavaa niin takaraivoa alkaa kivistämään: muuta ajatuksesi- tyyppisesti. Elämä on taikaa <3 Ihanaa sellaista :)

Tässä vielä aivan loistava kanavointi <3

3D-TAVOISTA IRTIPÄÄSTÄMINEN
Kirjoittanut Vidya Frazier (vidyafrazier.com)
25.5.2015
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

"Kun katsomme maailman tapahtumia, voi varmasti näyttää siltä, että kaikki ovat edelleen kolmannessa ulottuvuudessa. Sota, epäoikeudenmukaisuus ja ahneus näyttävät vielä hallitsevan.
Ja ainakin satunnaisesti voi tuntua siltä, että myös me olemme edelleen 3D:ssä. Vaikka olemme hyvin tietoisia muutoksen tapahtumisesta sisällämme ja ympärillämme, vanhat toimintatapamme voivat edelleen tuntua olevan käytössä. Voimme langeta edelleen pelkoon, vihaan ja masennukseen toisinaan.
Totuus on, ettemme elä enää 3D-todellisuudessa. Tuo todellisuus sulkeutui maan päällä joulukuussa 2012. Tuon ulottuvuuden vanhat, jäykät ja rajoittavat rakenteet eivät ole enää toiminnassa. Kuitenkin useimmat ihmiset maailmassa – ja myös monet meistä jotka tiedämme paremmin – voivat havaita toimivansa edelleen niin, kuin nuo vanhat rajoittavat rakenteet olisivat vielä läsnä.

Neljännessä ulottuvuudessa toimiminen
Tällä hetkellä on paikoillaan uusi todellisuusrakenne, mistä käsin voimme toimia: neljäs ulottuvuus. Tämä on silta, millä olemme tässä kohtaa – käytävä vanhasta jäykästä kolmannen ulottuvuuden tietoisuudesta uuteen, avoimeen ja täysin tietoiseen viidennen ulottuvuuden tietoisuuteen.
Ja vaikka tämä uusi 4D-todellisuus ei ole yhtä avoin ja vapaa kuin viides ulottuvuus, se ei ole myöskään yhtä rajoittava ja jäykkä kuin kolmas ulottuvuus. Kaikki on energeettisesti löyhempää ja vapaampaa. Emme ole yhtä rajoitettuja ja orjuutettuja alempiin energiataajuuksiin. Uusia ja voimaannuttavia taajuuksia on nyt käytössämme – niitä virtaa maapallolle. Olemme kykenevämpiä luomaan tietoisesti oman todellisuutemme.
Tässä uudessa 4D-todellisuudessa voimme mm. tulla tietoiseksi siitä, että lineaarinen aika on hajomassa ja aika voi venyä ja supistua. Meidän on nyt aika muuttaa negatiivisia reaktioitamme ihmisiin ja tapahtumiin – jos haluamme, voimme päättää olla reagoimatta automaattisesti pelosta tai vihasta käsin. Voimme muuttaa todellisuutta valinnoilla ja aikomuksilla ja nähdä, että ilmentäminen tapahtuu paljon nopeammin.

Yleiset 3D-tavat
Ongelmana on, että useimmat ihmiset eivät tiedä, että säännöt ovat muuttuneet tässä uudessa ulottuvuudessa, ja he jatkavat toimimista vanhoilla 3D-malleilla tavassaan elää. Mutta me jotka tiedämme todellisuuden muuttuvan, voimme ymmärtää tämän ja oppia päästämään irti niistä tavoista, jotka toimme mukanamme kolmannesta ulottuvuudesta. Voimme kehittää uusia tapoja, jotka perustuvat 5D-ymmärykseen.
Mitä siis nämä 3D-tavat ovat? Tässä on lyhyt luettelo joistain tärkeistä malleista, jotka saattavat edelleen pyörittää tiedostamatta elämäämme.

Uskot olevasi keho-mieli
Vaikka sinulla olisi ollut lukuisia syvällisiä kokemuksia itsestäsi valtavana ja moniulotteisena olentona, voi olla helppoa langeta vanhaan tapaan ja uskoa, että olet pelkästään se pieni keho-mieliolento, mikä koit olevasi, kun olit täysin kolmannen todellisuusulottuvuuden vallassa.
Pelkästään sen tunnistaminen, että toimit tästä virheellisestä uskomuksesta käsin, voi yhtäkkiä muuttaa tietoisuutesi korkeampaan todellisuuteen siitä, kuka olet. Voi tulla helpotuksen ja irrallisuuden tunne ja tämä auttaa sinua kokemaan itsesi henkisenä olentona, joka kokee itsensä tilapäisesti tiheän ihmismuodon kautta.

Uskot, että sinun tarvitsee murehtia selviytymisestä
Saatat olla haluton kuulemaan, että tämä on vain 3D-huoli. Et halua olla epärealistinen – tarvitset edelleen tuloja saadaksesi katon pään päälle, ruuan ja kaiken muun, mikä on välttämätöntä pysyäksesi elossa. Tämä on tietysti totta.
Osoitan sitä uskomusta, mikä ehkä kertoo sinulle, että sinun täytyy murehtia selviytymisestäsi, sinun täytyy kamppailla ja tehdä kovasti työtä selviytyäksesi ja on järkevää mennä paniikkiin, kun et tiedä, miten se tapahtuu. Tämä perustuu uskomukseen, että universumi on yleisesti ottaen epäystävällinen ja tukea antamaton paikka.
Jos sinulla on rohkeutta todella luottaa, että Jumala elättää sinut aina, niin toimit 5D-todellisuudessa. 5D-tietoisuudesa tiedät, ettet ole täällä kamppailemassa selviytyäksesi. Ainoa asia mikä pitää sinut tuossa kamppailussa, on uskomuksesi siitä. Yltäkylläisyys on todella kaikkien meidän ulottuvilla, jos voimme muuttaa omia uskomuksiamme siihen ja omanarvontunteeseen liittyen.

Uskot olevasti arvoton
Tämä uskomus on usein tiedostamaton, mutta se vaanii monen ihmisen psyykessä. On tunne, että onnellisuus, vauraus ja hyvinvointi ovat asioita, jotka tarvitsee ansaita – arvonsa on todistettava, ennen kuin voidaan palkita.
Tätä luontaista ja kalvavaa arvottomuuden tunnetta voi olla vaikea voittaa. Se näyttää juurtuneen erittäin syvälle 3D-tietoisuuteen. Mutta taas kerran, jos vain tiedostat tämän uskomuksen, kun se nousee sisälläsi, ja miten se tuottaa ei-toivottuja tuloksia elämääsi, voit auttaa sen ohittamisessa.
Näe se selkeästi uskomukseksi – tiedä, ettei se ole totuus. Sen kuka olet juuri sellaisena, kuin olet, ei tarvitse muuttua mitenkään ollakseen hyvinvoinnin, vaurauden, onnellisuuden ja hyvän terveyden arvoinen.

Jäät kiinni maailman kärsimykseen
Jos olet yleensä empaattinen ja myötätuntoinen ihminen, olet ehkä tottunut ottamaan itsellesi maailman murheet. Sinusta saattaa tuntua epäitsekkäältä olla tuntematta masennusta tai huolta ympäri maailmaa ihmisistä, jotka ovat juuri kokeneet tuhoisan maanjäristyksen, tai eläimistä jotka ovat joutuneet öljyvuotoon. Saatat tuntea myös syyllisyyttä, että elät suhteellisen vaivattomasti ja mukavasti.
Nämä tunteet ovat merkki myötätunnosta ja syvästä yhteydestä muihin olentoihin. Ne ovat tärkeitä. Ne auttavat avaamaan sydämesi täysin. Olemme todellakin yhteydessä kaikkiin olentoihin tällä maapallolla – ja myös maahan ja kaikkiin sen otuksiin – ja voimme tuntea tämän yhteyden syvällä sydämessämme.
Mutta tämä ei merkitse, että sinun täytyy olla masentunut, vihainen tai surullinen, silloin kun muut ovat. Itse asiassa jos vellot näissä tunteissa – vaikka ne tuntuisivat miten myötätuntoisilta – lisäät itse asiassa ongelmaa. Olet alentanut omaa värähtelyäsi ja lisännyt sen kollektiiviin, joka kokee sitä kärsimystä, mitä haluat lievittää.
Tietysti jos tunnet vetoa todella tehdä jotain rakentavaa tai auttaa kärsiviä, niin voit auttaa tarpeessa olevien värähtelyn nostamisessa, erityisesti jos teet sen rakkaudella, iloisesti ja innostuneena. Nuo tunteet auttavat vähentämään kärsimystä. Jonkun epäonnesta kärsiminen hänen rinnallaan ei auta ketään.
On äärettömästi arvokkaampaa jatkaa omaa elämääsi luomassasi 5D-kuplassa, missä mielialasi pysyy iloisena, optimistisena, rakastavana ja harmoniassa kaikesta riippumatta. Tämä todellakin auttaa koko ihmisrotua siirtymään korkeampaan värähtelyyn.

Pidät itsesi pienenä
Jos olet monien valotyöntekijöiden kaltainen, pelkäät ehkä astua täyteen voimaasi. Kenties pidät itsesi pienenä ja sekoitut ryhmään, voidaksesi pysyä turvalliselta tuntuvassa asemassa. Kenties pelkäät, että jos todella mainostaisit, kuka olet ja mitä teet, sinua saatettaisiin jotenkin "rangaista" tai sinut torjuttaisiin.
Jos huomaat tekeväsi tätä, tiedä, että tämä on vanha 3D-tapa. Monilla meistä on ollut elämiä, missä meitä ei ainoastaan rangaistu sen täydestä ilmaisemisesta, mitä olimme, vaan meitä usein kidutettiin ja meidät tapettiin. Juuri niin tapahtui todella synkkinä aikoina, joita olemme eläneet kolmannessa ulottuvuudessa.
Mutta totuus on, ettemme ole enää siellä. Olemme nyt ajassa – erityisesti lännessä – missä on paljon turvallisempaa ilmaista itseämme voimakkaana ja heränneenä olentona, mikä olemme. Ja tänä aikana maailma todella tarvitsee meitä tekemään sen.
Jos voit samaistua tähän pelkoon, katso, voitko nähdä sen alitajuisena tapana, mikä ei enää palvele sinua tai maailmaa. Luota, että tuleminen esiin ja oleminen niin suuri ja voimakas, kuin pystyt, ei ole ainoastaan turvallista, vaan se myös nostaa kovasti värähtelyäsi.
Kyllä, on tärkeää olla tekemättä tätä egon motivoimana, muttei ole todennäköistä, että teet niin tässä evoluutiokohdassasi. Pyydä jatkuvasti sisäistä opastusta ja rukoile selkeyttä. Ja siirry sitten vähitellen ilmaisemaan täysin sitä, kuka olet. On totta, ettet luultavasti ole suosittu kaikkien kohtaamiesi keskuudessa, mutta älä anna se pysäyttää itseäsi. Se on tärkeää sekä itsellesi että maailmalle, että olet täysin se, kuka olet.

Keskityt siihen, mikä sinussa on vikana
Yksi 3D-tapa mitä näen usein valotyöntekijöissä, on keskittyä jatkuvasti siihen, mikä itsessä on vikana ja mikä tarvitsee korjata. Monet itsensä kehittämisen ja henkisyyden 3D-polut ovat valitettavasti tukeneet tämäntyyppistä lähestymistapaa heräämiseen – vaikka ovatkin olleet hyödyllisiä meille kuluneina vuosikymmeninä. Oli hyödyllistä osoittaa niitä syitä, miksi emme olleet hereillä tai onnellinen, mutta tämä fokus harvoin synnyttää suoraan heräämistä tai onnellisuutta. Se voi itse asiassa alentaa värähtelyämme.
Jos huomaat jääneesi kiinni tähän tapaan, että keskityt omiin vikoihisi, yritä saada se kiinni ja ala sen sijaan keskittyä siihen, mikä on oikein sinussa. Keskity itsessäsi niihin ominaisuuksiin, joiden olet päättänyt olevan jollain tapaa hyviä tai henkisiä. Ja keskity siihen, mikä toimii hyvin elämässäsi – älä siihen, mikä on pielessä.
Koska pielessä olevien asioiden katsominen on hyvin pinttynyt tapa, hyvin olevien asioiden katsominen voi tuntua Pollyannamaiselta tai epärealistiselta. Tiedä, että tämä on 3D-uskomus.
Positiiviseen keskittyminen on voimallinen ja luonnollinen 5D-tapa. Tässä korkeammassa värähtelyssä voit oivaltaa, miten älykästä ja viisasta on keskittyä positiiviseen, koska sillä on itse asiassa voima luoda positiivisempi todellisuus sinulle. Se ei ainoastaan auta oloasi tuntumaan paremmalta hetkessä, vaan se kertoo myös universumille, että haluat lisää tätä tunnetta ja todellisuutta elämääsi.

Uusien 5D-tapojen luominen
Uusia tapoja ei ole aina helppoa omaksua. Jos vanhat tavat olivat hyvin piintyneitä ja vahvat uskomukset tukivat niitä, meidän on pysyttävä valppaana ja tarkkailtava jatkuvasti automaattipäätöksiä, joita teemme päivittäin.
Kun teet jonkin päätöksen, voit kysyä itseltäsi:
* Päätänkö tehdä näin siitä pelosta, etten ole turvassa? Tai rakastettu?
* Toiminko itseni tuomitsemisesta käsin?
* Teenkö tämän itseni epäilemiseen perustuen?
* Unohdanko, kuka oikeasti olen?
Täydellinen irtipäästäminen 3D-tavoista vaatii työtä ja huomiota ja se on ehdottomasti prosessi. Mutta on aikasi arvoista kiinnittää huomiota tähän, kun edistyt ylösnousemuspolullasi. Kamppailustasi voi tulla tanssia.
Muista kuitenkin, kun keskityt tähän prosessiin itsessäsi: jos huomaat lankeavasi taas vanhoihin malleihin, älä tuomitse itseäsi sen vuoksi. (Tämä on yksi 3D-tapa!)
Löydä vain ymmärrystä ja myötätuntoa itseäsi kohtaan ja vaihda sitten tietoisuutesi niihin uusiin 5D-mallehin, joita haluat kehittää, ja siirry eteenpäin.
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

12.5.2015

Kaksoisliekki vs. Ykseys.






Hieman pelottaa kirjoittaa tästä koska minäkin niin haluan uskoa tähän ja uskonkin. Samalla minä uskon siihen että kaikki olemme lähtöisin samasta Jumalallisesta lähteestä, siihen että jokaisessa on sama potentiaali ja että kaikilla on myös samat lahjat. Sielulla on rajattomat lahjat, omista valinnoista riippuu missä elämässä niitä päättää käyttää. Minä siis uskon että kukaan ei ole toista erityisempi ja silti kaikki ovat erityisiä ja taikaa. Vaikka minä näkisin kaikki maailman värit ja enkelit ihmisten ympärillä, en koe olevani erityinen. Egoni haluaisi satunnaisesti näin kokea, mutta tipahtaa aika nopeasti  ;)

Tänään käsittelenkin aihetta joka on pyörinyt ympärilläni pitkään. Aihetta johon täysin uskon, ja syvemmälle mentäessä kaikessa on kuitenkin kysymys jostain suuremmasta ja yksinkertaisesta asiasta. Ihmiset haluavat elämästään erityisen, kokemuksistaan suurta ja erilaista muiden kokemuksiin verrattuna. Miksi emme ymmärrä että kokemuksemme on AINA suurta. Jokainen kokemus, se kun avaat vesihanan, se kun nouset sängystä ja aurinko paistaa. Jokainen hetki ja tapahtuma on ihme, taikamaailma. Itsestäänselvyyksien maailmassa kyllästymme ja kadotamme elämän taian.<3 

Mietin siis kaksoisliekki/sielunkumppanuus/ kaksoisäde / jumalallinen vastikappale  ym. juttuja. Näitä on monia eri tasoja, ja tottakai ihmiset haluavat kokea sen suurimman..Erityisen tästä tekee se että kaksoisliekit inkarnoituvat maanpäälle harvoin samaan aikaan, että n. 2/3 luulluista liekeistä ei ole niitä.. yhteys on suurempi kuin mikään muu. Vai… onko? Mitä jos loisitkin tämän saman yhteyden kaikkeen elolliseen ja elottomaan.. :D 
Tämä on myös minulle henkilökohtainen ajatelma koska olen ”mielestäni” löytänyt liekkini, jo vuosia sitten. Huom! mielestäni, ja egoni mielestä myös :D

Tätä olen pyöritellyt ja kirjoittanut jälleen keskusteluja Jumalan kanssa, ruinaten vatsauksia. Onneksi Jumalani on kärsivällinen ja huumorintajuinen <3 
Itse olen ajatellut että kaksoisliekki on se viimeinen osa Jumalsielua joka jakautuu kahtia.. hmmm aika romanttista.. ;) Syvimmillä todellisuuden tasoillani kuitenkin ymmärrän että  jokainen osa Jumalaa jakautuu ”viimeisen” kerran ja jokaisella on se puolikas. Toisaalta ne muutkin osat jotka ovat jakautuneet siitä puolikkaasta, ovat sitä samaa lähdettä. Jokainen, myös sinä itse olet sielunkumppanisi, kaksoisliekkisi tms. Jokainen meistä on siis jakautunut osa Jumaluutta, jokaisessa on aivan yhtä paljon Jumaluutta. JOS Jumala on jakautunut sieluiksi ihmisiin, niin me olemme kaikki samaa lähdettä, perimää..ns. samaa kamaa. Tämä on todellisuuteni kaiken takana. 


Romanttisesti tuo on ihana ajatelma ja jotenkin special, toisaalta taas ei lainkaan special koska kaikilla on liekkinsä, kaikilla on jopa sama liekki. EN SIIS MISSÄÄN NIMESSÄ TEILAA NÄITÄ YHTEYKSIÄ JA KUMPPANUUKSIA koska uskon että jotkut sielut ovat valinneet toisensa ja ovat lähempänä toisia. Kukaan ei kuitenkaan ole enempää tai vähempää sinä, sinä olet kaikki ja kaikki on sinä. Tajuankohan ihan itsekään mitä  Jumala haluaa minun kirjoittavan….


No miksi sitten joku herättää niin vahvan peilin, niin vahvoja tunteita että koko keho resonoi? Tiedät milloin tämä henkilö on samassa tilassa näkemättä häntä, olemuksenne ja ajatuksenne tuntuvat samoilta. Välillä on valtavaa synkronismia, telepatiaa..  jopa niin ettet aina huomaa sitä. Aivan uudenlainen rakastamisen taso.. Me olemme tehneet käsikirjoituksen elämään ja valinneet tämän sielun herättämään näitä tuntemuksia, kenties olemme valinneet kokemuksen joka on huikea rakkaudellinen kokemus. Hän on valinnut sinut, ja sinä hänet. Karma on valinnut teidät. Silti, jokainen kanssamatkaajasi on aina yhtä suuri osa sinua, sieluasi, Jumalsielua. Kokemukset, kasvutehtävät ja valinnat vain muuttavat maanpäällistä suhdettanne. Uskon siis kaksoisliekkeihin, siihen että olemme valinneet ihmisiä jotka mullistavat elämämme ja tuovat siihen lisää taikaa. Kaiken takana on kuitenkin Ykseys, ja se että olemme kaikki yhtä. Emme ole erillisiä. Minun totuudessani, tänään… Huomenna kaikki voi jälleen olla toisin koska niin oli eilenkin <3 Tämä kaikki voi olla turhautumista omaan liekkitilanteeseen, tai sitten tämä on totuus harhan takaa ;) Minä edelleen etsin ja kyseenalaistan totuuttani ja oppimaani joka hetki. En ole valmis, ja silti olen. Tehtäväni on haastaa ihmisiä kaivelemaan omaa totuuttaan, pahoittelen.  Minun maailmankuvani sekoittuu monesta ja lopuksi kuitenkin muotoutuu sydämessäni totuudekseni. Rakkautta kaikille. Elä, äläkä anna elämän lipua ohi. <3




Hello Life

Piti päivittää instaan tekstiä, mutta tänään sitä on tullut kovin paljon mun puhelimen muistioon. Mä kirjotan sinne usein asioita joita...