12.5.2015

Kaksoisliekki vs. Ykseys.






Hieman pelottaa kirjoittaa tästä koska minäkin niin haluan uskoa tähän ja uskonkin. Samalla minä uskon siihen että kaikki olemme lähtöisin samasta Jumalallisesta lähteestä, siihen että jokaisessa on sama potentiaali ja että kaikilla on myös samat lahjat. Sielulla on rajattomat lahjat, omista valinnoista riippuu missä elämässä niitä päättää käyttää. Minä siis uskon että kukaan ei ole toista erityisempi ja silti kaikki ovat erityisiä ja taikaa. Vaikka minä näkisin kaikki maailman värit ja enkelit ihmisten ympärillä, en koe olevani erityinen. Egoni haluaisi satunnaisesti näin kokea, mutta tipahtaa aika nopeasti  ;)

Tänään käsittelenkin aihetta joka on pyörinyt ympärilläni pitkään. Aihetta johon täysin uskon, ja syvemmälle mentäessä kaikessa on kuitenkin kysymys jostain suuremmasta ja yksinkertaisesta asiasta. Ihmiset haluavat elämästään erityisen, kokemuksistaan suurta ja erilaista muiden kokemuksiin verrattuna. Miksi emme ymmärrä että kokemuksemme on AINA suurta. Jokainen kokemus, se kun avaat vesihanan, se kun nouset sängystä ja aurinko paistaa. Jokainen hetki ja tapahtuma on ihme, taikamaailma. Itsestäänselvyyksien maailmassa kyllästymme ja kadotamme elämän taian.<3 

Mietin siis kaksoisliekki/sielunkumppanuus/ kaksoisäde / jumalallinen vastikappale  ym. juttuja. Näitä on monia eri tasoja, ja tottakai ihmiset haluavat kokea sen suurimman..Erityisen tästä tekee se että kaksoisliekit inkarnoituvat maanpäälle harvoin samaan aikaan, että n. 2/3 luulluista liekeistä ei ole niitä.. yhteys on suurempi kuin mikään muu. Vai… onko? Mitä jos loisitkin tämän saman yhteyden kaikkeen elolliseen ja elottomaan.. :D 
Tämä on myös minulle henkilökohtainen ajatelma koska olen ”mielestäni” löytänyt liekkini, jo vuosia sitten. Huom! mielestäni, ja egoni mielestä myös :D

Tätä olen pyöritellyt ja kirjoittanut jälleen keskusteluja Jumalan kanssa, ruinaten vatsauksia. Onneksi Jumalani on kärsivällinen ja huumorintajuinen <3 
Itse olen ajatellut että kaksoisliekki on se viimeinen osa Jumalsielua joka jakautuu kahtia.. hmmm aika romanttista.. ;) Syvimmillä todellisuuden tasoillani kuitenkin ymmärrän että  jokainen osa Jumalaa jakautuu ”viimeisen” kerran ja jokaisella on se puolikas. Toisaalta ne muutkin osat jotka ovat jakautuneet siitä puolikkaasta, ovat sitä samaa lähdettä. Jokainen, myös sinä itse olet sielunkumppanisi, kaksoisliekkisi tms. Jokainen meistä on siis jakautunut osa Jumaluutta, jokaisessa on aivan yhtä paljon Jumaluutta. JOS Jumala on jakautunut sieluiksi ihmisiin, niin me olemme kaikki samaa lähdettä, perimää..ns. samaa kamaa. Tämä on todellisuuteni kaiken takana. 


Romanttisesti tuo on ihana ajatelma ja jotenkin special, toisaalta taas ei lainkaan special koska kaikilla on liekkinsä, kaikilla on jopa sama liekki. EN SIIS MISSÄÄN NIMESSÄ TEILAA NÄITÄ YHTEYKSIÄ JA KUMPPANUUKSIA koska uskon että jotkut sielut ovat valinneet toisensa ja ovat lähempänä toisia. Kukaan ei kuitenkaan ole enempää tai vähempää sinä, sinä olet kaikki ja kaikki on sinä. Tajuankohan ihan itsekään mitä  Jumala haluaa minun kirjoittavan….


No miksi sitten joku herättää niin vahvan peilin, niin vahvoja tunteita että koko keho resonoi? Tiedät milloin tämä henkilö on samassa tilassa näkemättä häntä, olemuksenne ja ajatuksenne tuntuvat samoilta. Välillä on valtavaa synkronismia, telepatiaa..  jopa niin ettet aina huomaa sitä. Aivan uudenlainen rakastamisen taso.. Me olemme tehneet käsikirjoituksen elämään ja valinneet tämän sielun herättämään näitä tuntemuksia, kenties olemme valinneet kokemuksen joka on huikea rakkaudellinen kokemus. Hän on valinnut sinut, ja sinä hänet. Karma on valinnut teidät. Silti, jokainen kanssamatkaajasi on aina yhtä suuri osa sinua, sieluasi, Jumalsielua. Kokemukset, kasvutehtävät ja valinnat vain muuttavat maanpäällistä suhdettanne. Uskon siis kaksoisliekkeihin, siihen että olemme valinneet ihmisiä jotka mullistavat elämämme ja tuovat siihen lisää taikaa. Kaiken takana on kuitenkin Ykseys, ja se että olemme kaikki yhtä. Emme ole erillisiä. Minun totuudessani, tänään… Huomenna kaikki voi jälleen olla toisin koska niin oli eilenkin <3 Tämä kaikki voi olla turhautumista omaan liekkitilanteeseen, tai sitten tämä on totuus harhan takaa ;) Minä edelleen etsin ja kyseenalaistan totuuttani ja oppimaani joka hetki. En ole valmis, ja silti olen. Tehtäväni on haastaa ihmisiä kaivelemaan omaa totuuttaan, pahoittelen.  Minun maailmankuvani sekoittuu monesta ja lopuksi kuitenkin muotoutuu sydämessäni totuudekseni. Rakkautta kaikille. Elä, äläkä anna elämän lipua ohi. <3




2 kommenttia:

  1. Juuri tuota liekkinikin "kritisoi": kaikki ovat yhtä, niin ei voi olla tuollaista �� Itse kuvaisin sitä samoin kuin esim.virtaavaan veteen laittaisi puun keskelle: vesi on edelleen yhtä vaikka näennäisesti siihen tuleekin "erillisyyttä".Mun elämään ovat astuneet paradoksit, annoin periksi ja lakkasin ajattelemasta järjellä. Heti tuli "tolkku" kaikkeen ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) kyllä! "järjelle" ei kannata antaa liikaa tilaa vaan sydämelle <3 Ja ymmärtää myös se ettei kaikkea voi ymmärtää eikä tarvitse <3 Enkelit ja sydän ohjaa... Hyvin kuvattu tuo vesi ja puu, itselle se toimii niin että vesi on kuin se miten kaikki on yhtä ja puu on valinnat jotka olemme tähän elämään tehneet O:) Puukin on kuitenkin sitä samaa mitä vesi, energiaa ja Jumalan luomaa <3

      Poista

Muuttumattomuus muutoksessa- True Essence

Tässä kirjoituksessa haluan jakaa eri vaiheita esim. "henkisellä" polulla, sekä omaa matkaani joka uusille tuttavuksille saatt...