11.6.2011

2012

Tämä teksti on kopioitu, mutta niin loistava että halusin jakaa sen täällä.
Perustuu David Wilcockin tutkimuksiin vuodesta 2012.
http://www.divinecosmos.com/

"Jokainen planeetta aurinkokunnassamme on käymässä läpi muutosta, joka kulminoituu vuoteen 2012. Aurinkokuntamme on purjehtimassa toisenlaiseen energiakenttään, mikä vaikuttaa DNA:hamme. (Ilmaston lämpeneminenkin on pääasiassa auringossa tapahtuvan aktivoitumisen seurausta eikä ihmisen hiilidioksipäästöjen, vaikka ne lisäävätkin ilmiötä.) 2012 joulukuussa planeettamme on sellaisessa kulmassa galaksin keskustaan nähden, että uusi energia virtaa esteettä ja pallomme ”warppaa” seuraavaan ulottuvuuteen, jolloin tietoisuudessamme tapahtuu muutos, jota voi kutsua ylösnousemukseksi (ascension), jollaisen myös Jeesus koki.

Nykyinen valheelle ja kärsimykselle perustuva 3D-todellisuus (D=density, ulottuvuus) vaihtuu harmoniseksi 4D-todellisuudeksi. 4D on sata kertaa harmonisempi paikka elää kuin 3D. Kivet ja alkuaineet elävät 1D-ulottuvuudessa, kasvit ja eläimet 2D-ulottuvuudessa, ihminen 3D-ulottuvuudessa ja meitä kehittyneemmät olennot 4D-, 5D-, 6D- ja 7D-ulottuvuuksissa. 7D:n jälkeen tapahtuu täydellinen jälleensulautuminen Alkulähteeseen, Jumalaan, Valoon tai miksi sitä ikinä haluaakaan kutsua.

Jokaisella ulottuvuudella on tehtävänsä, eräänlainen läksy opetettavanaan. Ensimmäiset ulottuvuudet opettavat kasvua ja erillisen minuuden kokemista. Ihmisen elämä 3D:ssä on valinnan tekemistä: on valittava rakastaako enemmän itseään vai toisia. Jos rakastaa 51% enemmän toisia kuin itseään, on valmis siirtymään seuraavalle tasolle. Voi kuulostaa helpolta, mutta valtaosa ihmisistä ei vieläkään ole oppinut erottamaan rakkautta manipuloinnista ja kontrolloinnista. Siksi maailmamme on niin tukalassa tilanteessa ja täynnä kärsimystä. Rakkaudesta osataan puhua (paljon!), mutta käytännössä se jää vain sanojen tasolle.

Kun ihminen tekee tietoisen valinnan ja rakastaa aidosti toisia enemmän kuin itseään, on hän kokenut kaiken tarpeellisen 3D:ssä ja on valmis siirtymään 4D:hen, joka on rakkauden ulottuvuus. 4D:ssä ei ole sotia, rikollisuutta, tauteja, fyysistä kipua, luonnontuhoja, egoismia jne., vaan harmonia on satakertainen nykyiseen verrattuna, koska se koostuu vain rakastavista olennoista. Telepatia, levitointi, itseparannus ja muu kiva ovat arkipäivää.

Kun rakkauden läksyt on opittu, jatketaan kokemuksia 5D:ssä, joka on viisauden kehittämisen ulottuvuus, 6D on viisauden ja rakkauden yhdistämisen ulottuvuus ja 7D on ikuisuuden ulottuvuus, jossa tullaan osaksi kaikkea.

Vuoden 2012 joulukuuhun on enää viisi vuotta aikaa. Planeettamme kulkee päivä päivältä yhä syvemmälle korkeammin värähtelevään energiaan eli rakkauden määrä kasvaa räjähdysmäisesti. Tämän johdosta kaikki valheet ja kuplat alkavat puhjeta, kun pinnan alla ollut lika nostetaan valoon. Siksi näyttää siltä, että asiat alkavat mennä huonommin, mutta se on vain kätketyn esiintuloa. Lika tulee esiin, jotta valo voi puhdistaa sen. Pimeydellä ei ole muita aseita kuin pelottelu: pelottelu lamalla, sodalla, terrorismilla, ilmastonmuutoksella, epidemioilla jne. Pelonlietsojia ei kannata kuunnella, sillä pimeys ei koskaan voi voittaa valoa. Talous mahdollisesti romahtaa maailmanlaajuisesti lähivuosina, hallituksia kaatuu, mullistavia paljastuksia tapahtuu jne. Suurin panos, mitä yksittäinen ihminen voi planeetan hyväksi tehdä, on pysyä mullitusten aikana rauhallisena ja luottaa siihen, että pohjimmiltaan kaikki on hyvin. "

"Raamattu kulminoituu Jeesukseen, jonka sanoma oli rakkaus. Law of One on tunnettu kirjasarja, jossa kanavoidaan 6D-olentoa nimeltä Ra. Ra kertoo, että Jeesus oli aivan kehityksensä loppuvaiheessa elävä 4D-vaeltaja, jolla oli tehtävä maapallolla ja joka saavutti ylösnousemuksen ja sitä kautta Kristus-tietoisuuden. Vaeltaja tarkoittaa olentoa, joka on jo oppinut kaiken tarvittavan alemmissa ulottuvuuksissa, mutta tuntee niin suurta myötätuntoa niissä eläviä muita olentoja kohtaan, että päättää laskeutua ja inkarnoitua heidän joukkoonsa auttaakseen heitä. Jeesus teki maapallolla tehtävänsä, ylösnousi ja on nyt 5D-ulottuvuudessa.

Kristuksen toinen tuleminen tarkoittaa Kristus-tietoisuuden tulemista kaikkien osaksi, ei fyysisen Jeesuksen toista tulemista, koska Jeesus oli vain mies, joka eli pari tuhatta vuotta sitten. Kristityt palvovat pääasiassa ristillä roikkuvaa mieshahmoa ja haluavat uskoa, että he itse ovat arvottomia, mutta tuo hahmo tuo pelastuksen. Tämä ei koskaan ollut Jeesuksen ruumiissa eläneen sielun sanoma. Sanoohan Jeesus Raamatussa, että jonain päivänä hänen seuraajansa tekevät samoja tekoja kuin hän ja vielä suurempiakin.

Jeesus ei ole ainoa vaeltaja, vaan maapallolla on tällä hetkellä arviolta vähintään 60 miljoonaa vaeltajaa, joista suurin osa on tullut 5D- ja 6D-tasoilta. Suurin osa heistä ei muista, mistä ovat tulleet, vaan elävät tavallista elämää muiden joukossa ilman mitään ihmeellisiä kykyjä. Jeesus oli siitä poikkeuksellinen (vaikka tuli vain 4D:stä), että hän pystyi murtautumaan läpi unohduksen verhon, joten siksi hän pystyi sellaisiin ihmetekoihin. Yleensä unohduksen verho aiheuttaa, että muisto entisistä elämistä pyyhkiytyy väliaikaisesti pois.

Tyypillinen vaeltaja tunnistaa itsensä siitä, että hänellä on monesti jonkin sortin ruumiillisia vaivoja, ehkä vamma, vaikeuksia elämässä, sopeutumisessa yhteiskuntaan, mutta ennen kaikkea hän tuntee olonsa vieraaksi tällä planeetalla. (Erilaiset vaivat johtuvat siitä, että korkeammista värähtelyistä laskeutuminen matalampiin aiheuttaa ristiriitoja ja ne siirtyvät kehoon.) Lapsuudesta asti häntä vaivaa tunne, että ”minä en kuulu tänne.” Yöllä hän saattaa katsella kaihoten tähtiä ja tuntea kodin olevan jossain tuolla kaukana. Henkiset asiat yleensä kiinnostavat. Ne jotka jotenkin intuitiivisesti tuntevat sydämessään, että tieto suuresta muutoksesta on totta, ovat mitä todennäköisimmin tulleet muualta. He ovat inkarnoituneet tälle planeetalle vain tätä tapahtumaa varten kohottaakseen omalla olemassaolollaan värähtelytaajuutta. Ensimmäinen inkarnaatio on voinut olla Atlantiksen aikoihin, seuraava Egyptin ja sitten muutama vielä, mutta tämä nykyinen on kaikkein tärkein. Tällaisia sieluja on tälläkin palstalla suuri määrä.

Jeesus puhuu Raamatussa sadonkorjuusta, joka tapahtuu tämän maailman lopussa ja jossa ”yksi otetaan ja toinen jätetään.” Myös Ra käyttää samaa termiä ja puhuu sielujen sadonkorjuusta, joka on parhaillaan käynnissä. Tämä maailma on siis loppumassa eli käynnissä on se kuuluisa Raamatun maailmanloppu, mutta vain sen takia, että siirrytään seuraavalle tasolle, jossa kaikki on sata kertaa harmonisempaa. Mitään rangaistusta ei ole, eikä tuomiota, kadotusta tai ikuista tuskaa. Lopun aikojen taistelu, Harmageddon, käydään jokaisen mielen sisällä. Ydinsotaa ei tule, siitä pitävät huolen korkeammilla tasoilla olevat vartijat, jotka tekevät kaikki ydinohjukset toimimattomiksi, jos joku yrittää niitä laukaista. Tästä on jo näyttöä, kun on havaittu, että ydinsiiloissa säilytetyistä ohjuksista on yllättäen kadonnut kaikki säteily, vaikka se on nykytieteen mukaan täysin mahdotonta.

Se joka ei ole vielä valinnut rakkautta, jatkaa kokemuksiaan toisella 3D-planeetalla, kunnes on valmis siirtymään eteenpäin. Tällä planeetalla 3D-kokemus ei ole enää vuoden 2012 jälkeen mahdollista, koska energia on kohonnut 4D-tasolle, eikä 3D-olento kestä niin voimakasta valon tiheyttä.

Itse asiassa maapallon värähtely alkoi jo 30-luvulta lähtien muuttua vihreäksi eli rakkauden tasoksi. Tämän seurauksena esimerkiksi tiede alkoi ottaa valtavia edistysaskeleita ja ihmisten älykkyysosamäärä kääntyi nousuun, mitä tieteilijät eivät ole pystyneet selittämään, koska eivät ymmärrä hengentiedettä. Tasojen värit menevät chakrojen mukaan: 1D on punainen, 2D oranssi, 3D keltainen, 4D vihreä, 5D sininen, 6D indigo ja 7D violetti. Nykyisin maapallon värähtelytaajuus on jo vihreä eli se on valmis kannattamaan 4D-elämää, mutta suurin osa ihmisistä elää vielä keltaisella värähdellen – osa jopa vielä oranssilla eli 2D-eläinmaailman, jonka tunnusmerkki on ”laumasieluisuus” eli aina tehdään niin kuin muut ja palvotaan omaa laumaa, heimoa, isänmaata.

Keltaisella värähteleminen on yksilöllisyyttä, omia päätöksiä, älyn käyttöä, tahtoa. Vihreä on rakkautta, myötätuntoa, sopusointua ja kaikki parantaminen, kuten Reiki, kumpuavat vihreästä. Jos sydänchakra on kiinni, ei ole mahdollista vielä siirtyä 4D-tasolle. Sininen on viisautta, ymmärrystä, hyväksyntää. Indigo on Ykseyttä, jossa viisaus ja rakkaus yhdistyvät. Esimerkiksi Ra on 6D-olento, jossa miljoonat sielut ovat yhdistyneet yhdeksi sieluksi. Violetti on jumaluuden, kaikkeuden ja kaikkeen sulautumisen värähtelyväri.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Muuttumattomuus muutoksessa- True Essence

Tässä kirjoituksessa haluan jakaa eri vaiheita esim. "henkisellä" polulla, sekä omaa matkaani joka uusille tuttavuksille saatt...